Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille. Kehittämistyöryhmän ehdotus.

Toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille. Kehittämistyöryhmän ehdotus.

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/538/2018-OM-2

Vastausaika on päättynyt: 30.8.2019

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Oikeusministeriön nimeämä työryhmä laati ehdotuksen toimintamalliksi rikoksilla oireileville nuorille. Toimintamallilla tuetaan nuoria, joita on epäilty syyllisiksi useampiin ja vakavampiin rikoksiin, ja joiden tilanteesta nuoren kohdanneella viranomaisella tai muulla toimijalla on herännyt erityinen huoli päihteiden käytöstä tai muusta syrjäytymisen riskistä. Rikoksilla oireilevat nuoret  voivat olla myös alle 15-vuotiaita.



 
Tausta

Toistuvia rikoksia tekevien nuorten tuki ja palvelut ovat pirstaleisia ja koordinoimattomia ja puuttumisen käytännöt ja tukitoimet riippuvat siitä, missä kunnassa nuori asuu. Kunnissa on lukuisia toimintamalleja ensimmäistä kertaa rikoksesta epäillyille nuorille, mutta toistuvasti rikoksia tekevät nuoret putoavat näistä palveluista. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, mutta voisivat silti tarvita tilanne- ja tarvearvion ja erityisiä palveluita. Rikosten ehkäisy ja rikoksiin puuttuminen ovat kunnissa useiden ammattilaisten ja hallinnonalojen vastuulla eikä nuoren tilanteesta ole kokonaisvastuuta kenelläkään.

Tavoitteet
Työryhmä kehitti rikoksilla oireileville nuorille toimintamallin, jossa rikosprosessiin sovitettiin yhteen eri viranomaisten toiminnot ja muiden, ennaltaehkäiseviä palveluita tuottavien tahojen toimenpiteet koordinoidusti ja yksilön tarpeet huomioiden. Työryhmä esittää seuraavat ehdotukset eri hallinnonalojen ja viranomaisten tekemän työn koordinoimiseksi ja rikoksilla oireileville nuorille suunnatun monialaista yhteistyötä sisältävän työn toteuttamiseksi.
  1. Rikoksilla oireilevien nuorten palvelut kootaan yhteen toimintamalliin ja yhteen paikalliseen tai alueelliseen yksikköön siten, että nuoren tilanteen kokonaisvastuu kuuluu yhdelle työntekijälle. Tällä pitää olla osaamista rikosprosessin etenemisestä ja rikoksilla oireilevien nuorten erityisistä tarpeista.  Muut nuoren tilannetta tukevat työntekijät ja palvelut on kytketty malliin.
  2. Toimintamallin lähtökohtana ovat nuoren tarpeet ja tilanne.
  3. Laaditaan järjestämislaki, jossa säädetään moniammatillisen viranomaismallin toimivalta ja velvollisuudet. Laissa säädetään rikoksilla oireilevien nuorten palveluiden järjestämisestä, organisoinnista, yhteistyövelvoitteesta eri hallinnonalojen kanssa, tiedonsaantioikeudesta ja tiedon luovutusvelvollisuudesta, resursseista ja täydennyskoulutuksesta.
  4. Toimintamallin vastuutahojen ja sijoittamisen valmistelua jatketaan työryhmän toimikauden päättymisen jälkeen. Valmistelussa ovat mukana ainakin sosiaali- ja terveysministeriö, oikeusministeriö ja Rikosseuraamuslaitos. Paikallisesta yhteistyöstä järjestöjen kanssa sovitaan yhteistyösopimuksilla.
  5. Toimintamallin kehittämistä ja sen toimeenpanon
  6. Toimintamallia kokeillaan aluksi vähintään kolmella alueella tai paikkakunnalla siten, että toimintamallin täytäntöönpanoa ja toteutusta arvioidaan tutkimuksella.
 
Raportissa arvioidaan myös mallin kustannuksia ja siitä aiheutuvia säästöjä.

 
Linkit

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161548/34_Kuka%20vastaa%20nuorten%20rikoksiin.pdf - Työryhmä hyödynsi valmistelussa Haikkolan, Hästbackan & Pekkarisen toimittamaa tutkimusta "Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Ammattilaisten, nuorten ja kustannusten näkökulmia palveluihin" (2019).

Aikataulu

Lausunto pyydetään antamaan alla olevien vastausohjeiden mukaisesti viimeistään 30.8.2019.
Lausunnoista julkaistaan myöhemmin koonti lausuntopalvelu.fi:ssä sekä oikeusministeriön verkkosivuilla.

 

 

Vastausohjeet vastaanottajille
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne rikoksilla oireilevien nuorten toimintamallin kehittämisestä. Toimintamalli on julkaistu oikeusministeriön julkaisusarjassa Selvityksiä ja ohjeita 2019: 26 ja se on saatavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-764-9http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-764-9.
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnolla haetaan ehdotuksia toimintamallin toteuttamista ja jatkokehittämistä varten.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet.

HUOM! Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat

Saija Sambou, erityisasiantuntija, p. 02951 50352
Minna Piispa, neuvotteleva virkamies, p. 02951 50223

Sähköposti etunimi.sukunimi@om.fi


 
Jakelu:
A-klinikka    
Ankkuritoiminta    
Aseman lapset    
aune-ohjelma, yhteistyöryhmä    
Etelä Suomen rise aluekeskus    
Helsingin kaupunki, Polii-sisosiaalityön yksikkö    
Helsingin käräjäoikeus    
Helsingin poliisilaitos Marko Forss    
helsingin syyttäjävirasto    
Helsinki Missio    
Itä-ja Pohjois-Suomen rise aluekeskus    
itä-suomen syyttäjävirasto    
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus    
Kainuun käräjäoikeus    
Kanta-Hämeen käräjäoikeus    
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntaryhmä Soite    
Keski-Suomen käräjäoikeus    
Kotkan kaupunki/Perhepalvelut    
kriminaalihuollon tukisäätiö    
Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti    
KRIS    
Kuntaliitto    
Kymenlaakson käräjäoikeus    
Lapin käräjäoikeus    
lapin syyttäjävirasto    
Leo Heikkilä    
Loisto setlementti ry    
Länsi-Suomen rise aluekeskus    
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus    
länsi-uudenmaan syyttäjävirasto    
Maahanmuuttajien päihde ja mielenterveysongelma ry    
MLL    
Nuorisotutkimusseura    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Oulun käräjäoikeus    
oulun syyttäjävirasto    
Pirkanmaan käräjäoikeus    
Pirkanmaan perheiden palveluiden uudista-minen – PIPPURI    
Pohjanmaan käräjäoikeus    
pohjanmaan syyttäjävirasto    
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus    
Pohjois-Savon käräjäoikeus    
Poliisihallitus    
professori Päivi Honkatukia    
Professori Sakari Melander    
Päijät-Hämeen käräjäoikeus    
Rikosuhripäivystys    
Rise keskushallintoyksikkö    
salpausselän syyttäjänvirasto    
Satakunnan käräjäoikeus    
Setlementti Puijola    
Setlementti Tampere ry / Välitä-hanke    
Sisäministeriö    
sisä-suomen syyttäjävirasto    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Asianajajaliitto    
Suomen Poliisijärjestöjen Liitto ry    
Suomen Punainen Risti    
Tampereen kaupunki    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Valtakunnansyyttäjänvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Varsinais-Suomen käräjäoikeus    
Vuolle Setlementti Oulu