Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi puoluelain sekä ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain muuttamiseksi

Ehdotus hallituksen esitykseksi laiksi puoluelain sekä ehdokkaan vaalirahoituksesta annetun lain muuttamiseksi

Vastausaika on päättynyt: 18.9.2015

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Tausta

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi puoluelakia ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettua lakia.

Puoluelain nojalla maksettavan avustuksen (jatkossa puoluetuki) käytön valvonta siirrettäisiin oikeusministeriöltä Valtiontalouden tarkastusvirastolle. Puoluetukea voisi jatkossa saada eduskuntapuolueiden lisäksi puolue, joka saa vähintään kahden prosentin valtakunnallisen kannatuksen eduskuntavaaleissa. Puoluetukea saavaa puoluetta ei myöskään poistettaisi puoluerekisteristä, vaikka se ei olisi saanut kansanedustajapaikkaa kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa.

Puoluelaista poistettaisiin sääntely, jonka mukaan puoluelain mukaan myönnettävän valtionavustuksen jakoperustetta tarkistetaan, jos vähintään puolet puolueen kansanedustajista luopuu edustamasta puoluetta eduskunnassa.

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastusoikeus laajennettaisiin presidentinvaalissa tukiyhdistyksiin. Ilmoitusvelvollisuus vaalirahoituksesta europarlamenttivaaleissa laajennettaisiin koskemaan myös toista varaedustajaa.

Esityksen tavoitteena on selkeyttää vaalirahoituslainsäädäntöä, lisätä vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä, parantaa valvonnan puolueettomuutta ja edistää pientä kannatusta saaneiden puolueiden taloudellista asemaa. Esityksen on tarkoitus astua voimaan 1 päivänä tammikuuta 2016.

Asian diaarinumero on OM 13/021/2014.

Liitteet:
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 18.9.2015 tämän palvelun kautta tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]
Valmistelijat
Ylitarkastaja Heini Huotarinen, oikeusministeriö, p. 02951 50127, etunimi.sukunimi(a)om.fi
Jakelu:
Kansallinen Kokoomus r.p.    
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p.    
Ministeri Lauri Tarasti    
Perussuomalaiset r.p.    
Suomen Keskusta r.p.    
Suomen Kommunistinen Puolue - Finlands Kommunistiska Parti r.p.    
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) - Kristdemokraterna i Finland (KD) r.p.    
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.    
Svenska folkpartiet i Finland r.p.    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiontalouden tarkastusvirasto    
Valtiovarainministeriö    
Vasemmistoliitto r.p.    
Vihreä liitto r.p.    
Asiasanat

Vaalit

Val

Puolueet

Vaalirahoitus

Puoluetuki

Partier

Valfinansiering

Partibidrag