Anna lausunto
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 56 a §:n muuttamisesta
Vastausaika on päättynyt: 26.7.2024
Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 56 a §:ää. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia muutettaisiin siten, että hyvinvointialueilla, Helsingin kaupungilla ja HUS-yhtymällä ei jatkossa pääsääntöisesti olisi enää lakisääteistä velvoitetta järjestää kiireellisen hoidon lisäksi välttämättömiksi arvioituja terveydenhuollon palveluja laittomasti maassa oleskeleville henkilöille. Hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän tulisi kuitenkin edelleen järjestää laittomasti maassa oleskeleville lapsille tarvittavat terveydenhuollon palvelut saman laajuisina kuin hyvinvointialueen asukkaille. Lisäksi vakavan pitkäaikaisen vamman tai sairauden vuoksi välttämättömiksi arvioidut terveydenhuollon palvelut sekä välttämättömiksi arvioidut raskauteen liittyvät tai ihmisten välillä tarttuvien tartuntatautien ehkäisyä ja hoitoa koskevat terveydenhuollon palvelut tulisi edelleen järjestää myös laittomasti maassa oleskeleville henkilöille. Lisäksi laittomasti maassa oleskelevalle henkilölle, joka on muun terveydellisen syyn vuoksi erityisen haavoittuvassa asemassa, olisi järjestettävä tämän syyn vuoksi välttämättömiksi arvioidut terveydenhuollon palvelut. Henkilölle alaikäisenä aloitettu hoito olisi järjestettävä hoidon loppuun saakka, vaikka henkilö tulisi täysi-ikäiseksi.
Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2024. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025
Tausta
Tavoitteet
Linkit
https://stm.fi/hanke?tunnus=STM054%3A00%2F2023 - Linkki hankkeen sivuille
https://stm.fi/sv/projekt?tunnus=STM054%3A00%2F2023 - Länk till projektets webbplats
Liitteet:
Aikataulu
Päivitys: Ruotsinkielinen esitysluonnos on julkaistu lausuntopalvelussa 14.6.2024. Ruotsinkielisen esitysluonnoksen lausuntoaika jatkuu siten, että lausuntoaika muodostuu suomenkielisen esitysluonnoksen lausuntoajan kanssa saman pituiseksi. Ruotsinkieliset lausunnot pyydetään toimittamaan viimeistään 26.7.2024.
Annetut lausunnot ovat julkisia ja ne ovat luettavissa lausuntopalvelussa sekä hankkeen sivuilla (https://stm.fi/hanke?tunnus=STM054%3A00%2F2023).
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnot pyydetään jättämään Lausuntopalveluun. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi-sivustolle. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi -sivustolta Ohjeet > Käyttöohjeet. Käyttöönottoon voi pyytää tukea oikeusministeriöstä osoitteesta [email protected]. Jos lausunto on jätetty Lausuntopalveluun, sitä ei tarvitse erikseen lähettää sosiaali- ja terveysministeriölle sähköpostitse tai kirjepostissa.
VAHVA-järjestelmää käyttäviä ministeriöitä pyydetään viemään lausuntonsa VAHVAan asialle VN/22264/2023.
Kirjallisen lausunnon voi myös lähettää sosiaali- ja terveysministeriölle sähköisesti osoitteeseen [email protected]. Saatteessa pyydetään mainitsemaan asianumero VN/22264/2023.
Kirjepostitse lausunnon voi toimittaa osoitteeseen:
Sosiaali- ja terveysministeriö
PL 33
00023 VALTIONEUVOSTO
Valmistelijat
12.-14.6.2024 Erityisavustaja Nuutti Hyttinen ja Johtaja Eveliina Pöyhönen, [email protected]
17.6.2024 alkaen Erityisavustaja Nuutti Hyttinen, [email protected]
Jakelu:
Amnesty International Suomen osasto | ||
Diakonissalaitos | ||
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia | ||
Etelä-Karjalan hyvinvointialue | ||
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue | ||
Etelä-Savon hyvinvointialue | ||
Helsingin kaupunki | ||
Helsingin seurakuntayhtymä | ||
HUS | ||
Hyvinvointiala HALI ry | ||
Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy | ||
Ihmisoikeuskeskus | ||
Ihmisoikeusliitto | ||
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue | ||
Kainuun hyvinvointialue | ||
Kansaneläkelaitos | ||
Kanta-Hämeen hyvinvointialue | ||
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue | ||
Keski-Suomen hyvinvointialue | ||
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue | ||
Keskusrikospoliisi | ||
Kide-säätiö | ||
Kirkkopalvelut | ||
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT | ||
Kymenlaakson hyvinvointialue | ||
Lapin hyvinvointialue | ||
Lapsiasiavaltuutettu | ||
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue | ||
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry | ||
Maahanmuuttovirasto | ||
Moniheli ry | ||
Monika-Naiset liitto ry | ||
Oikeuskanslerinvirasto | ||
Oikeusministeriö | ||
Pakolaisneuvonta ry | ||
Pelastakaa Lapset ry | ||
Pirkanmaan hyvinvointialue | ||
Pohjanmaan hyvinvointialue | ||
Pohjois-Karjalan hyvinvointialue | ||
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue | ||
Pohjois-Savon hyvinvointialue | ||
Poliisihallitus | ||
Päijät-Hämeen hyvinvointialue | ||
Satakunnan hyvinvointialue | ||
Siirtolaisuusinstituutti | ||
Sininauhasäätiö | ||
Sisäministeriö | ||
SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry | ||
Suojelupoliisi | ||
Suomen Hammaslääkäriliitto | ||
Suomen Lääkäriliitto | ||
Suomen Pakolaisapu ry | ||
Suomen Punainen Risti | ||
Suomen UNICEF ry | ||
Tasa-arvovaltuutettu | ||
Tehy ry | ||
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos | ||
Turun Valkonauha ry | ||
Turvapaikanhakijoiden tuki ry | ||
Työ- ja elinkeinoministeriö | ||
Ulkoministeriö | ||
UNHCR Pohjoismaiden ja Baltian edustusto | ||
Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE | ||
Valtiovarainministeriö | ||
Vammaisfoorumi | ||
Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE | ||
Vammaisten maahanmuuttajien tukikeskus Hilma | ||
Vanhusasiavaltuutettu | ||
Vantaa-Keravan hyvinvointialue | ||
Varsinais-Suomen hyvinvointialue | ||
Yhdenvertaisuusvaltuutettu | ||
Ålands landskapsregering |