Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Arviomuistio kansalaisaloitemenettelyn toiminnasta 2012–2017

Arviomuistio kansalaisaloitemenettelyn toiminnasta 2012–2017

Lausuntopyynnön diaarinumero: OM 82/52/2017

Vastausaika on päättynyt: 25.10.2017

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Arviomuistiossa kansalaisaloitemenettelyn toiminnasta 2012–2017 käydään läpi nykyistä kansalaisaloitemenettelyä, kokemuksia kansalaisaloitteista sekä aloitemenettelyyn tehtyjä muutosehdotuksia. Arvioinnin mukaan kansalaisaloitteen käyttöönotto on ollut onnistunut uudistus, eikä menettelyn keskeisissä periaatteissa ole tarvetta muutoksille. Yksityiskohdissa menettelyä voitaisiin kuitenkin sujuvoittaa ja selkiyttää esimerkiksi aloitteiden vireillepanon, kannatusilmoitusten tarkastuksen ja julkisuuden osalta.
Tausta
Arviomuistio kansalaisaloitemenettelyn toiminnasta ja mahdollisista uudistustarpeista perustuu Valtioneuvoston vuonna 2014 eduskunnalle antama Demokratiapoliittiseen selontekoon, jonka linjauksen mukaisesti ”seuraavan hallituskauden aikana tehdään arvio kansalaisaloitelain toteutumisesta ja menettelystä sekä sähköisten osallistumispalvelujen toiminnasta”. Kansalaisaloitemenettelyä koskevan arviointiselvityksen tekeminen on kirjattu toimenpiteeksi myös valtioneuvoston Demokratiapoliittiseen toimintaohjelmaan, jossa seurataan demokratiapoliittisessa selonteossa linjattujen toimenpiteiden toteutumista.
Tavoitteet
Muistion tavoitteena on arvioida viisi vuotta voimassa ollaan kansalaisaloitelain toimivuutta sekä mahdollisia muutostarpeita kansalaisaloitemenettelyyn. 
Linkit
Aikataulu
Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään 25.10.2017.
Vastausohjeet vastaanottajille
Aiheesta kiinnostuneita pyydetään antamaan lausuntonsa vastaamalla lausuntopalvelu fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. 

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Erityisasiantuntija Laura Nurminen
[email protected]
Jakelu:
Avoin Ministeriö    
Deliberatiivisen demokratian instituutti    
Eduskunta    
Eläinoikeuspuolue r.p.    
Feministinen puolue r.p.    
Itsenäisyyspuolue r.p.    
Kansalaispuolue r.p.    
Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelunta KANE    
Kansallinen Kokoomus r.p.    
Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja Sosialismin puolesta r.p.    
Liberaalipuolue - Vapaus valita r.p.    
Open Knowledge Finland    
Perussuomalaiset r.p.    
Piraattipuolue r.p.    
Sininen eduskuntaryhmä    
Suomen Keskusta r.p.    
Suomen Kommunistinen Puolue r.p.    
Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p.    
Suomen Ruotsalainen Kansanpuolue r.p.    
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.    
Turun yliopisto, valtio-opin laitos    
Vaalitutkimuskonsortio    
Vasemmistoliitto r.p.    
Vihreä liitto r.p.    
Väestörekisterikeskus    
Asiasanat

demokratia

kansalaisaloite

demokrati

medborgarinitiativ