Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Tutkimusorganisaatioille myönnettäviin valtionavustuksiin ja yhteisrahoitteiseen toimintaan liittyvät käytännöt

Tutkimusorganisaatioille myönnettäviin valtionavustuksiin ja yhteisrahoitteiseen toimintaan liittyvät käytännöt

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/13779/2022

Vastausaika on päättynyt: 9.6.2023

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Valtiovarainministeriössä on käynnissä hanke valtionavustustoiminnan kehittämiseksi ja digitalisoimiseksi. Hankkeessa toimii tutkimusorganisaatioiden valtionavustus- ja yhteisrahoitteisen toiminnan kehittämisjaosto (tutkimusjaosto). Tutkimusjaoston tavoitteena on selkeyttää tutkimusorganisaatioille eli ammattikorkeakouluille, yliopistoille ja valtion tutkimuslaitoksille myönnettävien valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan muodostamaa kokonaisuutta ja rahoitukseen liittyviä käytäntöjä.

Tutkimusjaosto on laatinut käytäntöjen kehittämistä koskevan selvityksen, josta valtiovarainministeriö pyytää lausuntoja. Lausunnot otetaan huomioon selvitystä viimeisteltäessä. Selvitys julkaistaan valtiovarainministeriön julkaisusarjassa kesäkuun 2023 aikana.  
Tausta
Valtionavustustoimintaa kehitetään ja digitalisoidaan valtiovarainministeriön viisivuotisessa hankkeessa. Sen tavoitteena on lisätä valtionavustustoiminnan vaikuttavuutta, läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja yhdenmukaisuutta. Tavoitteisiin päästään digitalisoimalla valtionavustusprosessia ja kehittämällä valtionavustustoimintaa yhteisen toimintamallin suuntaisesti. Valtionavustustoimintaa varten perustetaan kansallinen tietovaranto ja tuotetaan siihen liittyvät digitaaliset palvelut, jotka valtionapuviranomaiset ottavat käyttöön vaiheittain.

Tutkimusjaoston tavoitteena on selkeyttää tutkimusorganisaatioille myönnettävien valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan muodostamaa kokonaisuutta ja rahoitukseen liittyviä käytäntöjä. Tutkimusjaoston tehtävänä on

1) laatia kartoitus tutkimusorganisaatioille myönnettävien avustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan kokonaisuudesta;

2) selvittää, mitä erityiskysymyksiä liittyy tutkimusorganisaatioiden valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan käytänteisiin ja mitä erityiskysymyksiä pitää ottaa huomioon valtionavustustoiminnan tietovarantoa valmisteltaessa;

3) osallistua valtionavustustoiminnan uuden toimintamallin ja sitä tukevien digitaalisten palvelujen ketterään ja käyttäjälähtöiseen kehittämiseen tuottamalla ratkaisuehdotuksia erityisesti tutkimusorganisaatioiden avustuksiin ja yhteisrahoitteiseen toimintaan liittyvistä kysymyksistä; 

4) selvittää, mitä pohjatietoja tutkimusorganisaatioita koskien voitaisiin tuottaa valtionavustuksen ja yhteisrahoitteisen toiminnan käsittelyyn automaattisesti ja miten valtionapuviranomaisten tulisi ottaa ne huomioon valtionavustustoiminnassaan; 

5) selvittää mahdollisuudet yhdenmukaistaa tutkimusorganisaatioille eri valtionapuviranomaisilta myönnettävien valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan käytäntöjä ja laatia ehdotus yhdenmukaistamisesta.

Tutkimusjaoston toimikausi alkoi 15.8.2022 ja se päättyy 15.6.2023.
Tavoitteet
Lausuntopyynnön tavoitteena on saada selvitystä varten asiantuntijapalautetta sekä valtionapuviranomaisilta että valtionavustusten hakijoilta ja heidän edustajiltaan. Selvitykseen perustuvia kehittämisehdotuksia hyödynnetään valtionavustustoiminnan kehittämisessä yleisesti. Lisäksi niitä huomioidaan valtionavustusprosessia digitalisoitaessa.  Kehittämisehdotuksia on tarkoitus viedä käytäntöön myös valtionapuviranomaisten kehittämis- ja käyttöönottoprojekteissa, jotka ovat käynnistyneet vuoden 2022 alussa.

Selvityksessä kuvataan valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan kokonaisuutta sekä rahoitukseen liittyviä erityiskysymyksiä. Valtionavustustoiminnan verkostomaisessa toimintamallissa sanoitettua tavoitetilaa tarkastellaan suhteessa nykytilaan valtionapuviranomaisissa. Selvityksessä tarkastellaan myös digitaalisia palveluja ja niihin liittyviä käytänteitä. Tutkimusjaosto kartoittaa selvityksessään myös asiontiin, tiedonkeruuseen ja raportointiin liittyviä tietovarantoja ja digitaalisia palveluja.

Lausuntoja pyydetään erityisesti tutkimusjaoston tunnistamista erityiskysymyksistä.
Linkit

https://vm.fi/valtionavustustoiminnan-kehittaminen - Valtionavustustoiminnan kehittäminen (valtionavustushanke)

https://vm.fi/hanke?tunnus=VM092:00/2022 - Valtionavustushankkeessa toimiva tutkimusjaosto

https://www.valtiokonttori.fi/palvelut/muut-palvelut/valtionavustuspalvelut/ - Valtionavustustoiminnan tietovaranto ja siihen sisältyvät palvelut

Liitteet:

Tutkimusorganisaatioille myönnettävien valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan käytännöt.pdf - Tutkimusorganisaatioille myönnettävien valtionavustusten ja yhteisrahoitteisen toiminnan käytännöt (raporttiluonnos lausuntopyyntöä varten)

Aikataulu
Lausuntopyyntö on julkaistu maanantaina 8. toukokuuta 2023. Selvitystä koskeva lausunto pyydetään antamaan viimeistään keskiviikkona 7. kesäkuuta 2023. 
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunnot pyydetään toimittamaan ensisijaisesti Lausuntopalvelu.fi:n kautta tähän lausuntopyyntöön vastaamalla. Lausunnon antamiseksi ei tarvitse vastata jokaiseen kysymykseen, vaan lausunnonantaja arvioi, mihin asioihin se haluaa keskittyä lausunnossaan. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua Lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet löytyvät lausuntopalvelu.fi sivuilta kohdasta Ohjeet > Käyttöohjeet. Tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

Lausunnon voi antaa myös sähköpostitse lähettämällä sen valtiovarainministeriön kirjaamoon ([email protected]). Sähköiset lausunnot tulee toimittaa pdf-, word-, tai rtf- tallennusmuodossa. Sähköpostitse lähetetyissä lausunnoissa pyydetään käyttämään viitteenä diaarinumeroa VN/13779/2022.

Lausunnon voi antaa joko organisaatio tai yksittäinen henkilö. Myös muut kuin lausuntopyynnön vastaanottajat voivat antaa asiassa lausuntonsa, ja lausuntopyyntöä saa jakaa vapaasti eteenpäin. 

Lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelun lisäksi hankeikkunassa. 
Valmistelijat
Lisätiedot

Ulla Suomela, erityisasiantuntija
valtiovarainministeriö
puh. 0295 530 178
ulla.suomela(at)gov.fi 

Selvityksen valmistelleen tutkimusjaoston kokoonpano 

Tiedeasiainneuvos Soili Vasikainen, opetus- ja kulttuuriministeriö, tutkimusjaoston puheenjohtaja
Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen, maa- ja metsätalousministeriö, tutkimusjaoston varapuheenjohtaja
Erityisasiantuntija Ulla Äänismaa, ympäristöministeriö
Taloussuunnittelija Juho Jokinen, valtioneuvoston kanslia
Johtaja Satu-Anniina Pakarinen, Suomen Akatemia
Director for Funding Esa Panula-Ontto, Innovaatiorahoituskeskus Business Finland
Tutkimuspalveluiden johtaja Ella Bingham, Aalto-yliopisto
Talousjohtaja Matti Honkala, Lapin yliopisto
HR- ja talousjohtaja Minna Sutela, LAB-ammattikorkeakoulu
Vice President, Group Finance and Treasury, Anna Maria Nuutila, VTT Oy
Talousjohtaja Jutta Petäjä, Luonnonvarakeskus 
Erityisasiantuntija Marita Virtanen, valtiovarainministeriö
Erityisasiantuntija Mikko Lehtonen, valtiovarainministeriö
Jakelu:
Aalto-yliopisto    
Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry    
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus    
Centria-ammattikorkeakoulu    
Certia    
Diakonia-ammattikorkeakoulu    
Energiavirasto    
Etelä-Karjalan liitto    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Pohjanmaan liitto    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon maakuntaliitto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Finn-ARMA-verkosto    
Geologian tutkimuskeskus    
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu    
Helsingin yliopisto    
Humanistinen ammattikorkeakoulu    
Hämeen ammattikorkeakoulu    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeen liitto    
Högskolan på Åland    
Ilmatieteen laitos    
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Itä-Suomen yliopisto    
Jyväskylän ammattikorkeakoulu    
Jyväskylän yliopisto    
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu    
Kaakkois-Suomi ELY-keskus    
Kainuun ELY-keskus    
Kainuun liitto    
Kajaanin ammattikorkeakoulu    
Karelia-ammattikorkeakoulu    
KEHA-keskus    
Keski-Pohjanmaan liitto    
Keski-Suomen ELY-keskus    
Keski-Suomen liitto    
Kymenlaakson liitto    
LAB-ammattikorkeakoulu    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ammattikorkeakoulu    
Lapin ELY-keskus    
Lapin liitto    
Lapin yliopisto    
Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT    
Laurea-ammattikorkeakoulu    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikenne- ja viestintävirasto    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Luonnonvarakeskus    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maanmittauslaitos    
Maanpuolustuskorkeakoulu    
Metropolia-ammattikorkeakoulu    
Museovirasto    
Oikeusministeriö    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Opetushallitus    
Oulun ammattikorkeakoulu    
Oulun yliopisto    
Palosuojelurahasto    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pirkanmaan liitto    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Savon liitto    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Poliisiammattikorkeakoulu    
Puolustusministeriö    
Päijät-Hämeen liitto    
Ruokavirasto    
Satakunnan ammattikorkeakoulu    
Satakunnan ELY-keskus    
Satakuntaliitto    
Savonia-ammattikorkeakoulu    
Seinäjoen ammattikorkeakoulu    
Sisäasioiden EU-rahastot    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Akatemia    
Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry    
Suomen ympäristökeskus    
Svenska handelshögskolan    
Säteilyturvakeskus    
Taideyliopisto    
Taiteen edistämiskeskus    
Tampereen ammattikorkeakoulu    
Tampereen yliopisto    
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos    
Tiedejatutkimus.fi    
Tilastokeskus (Tutkimus- ja kehittämistoiminta)    
Turun ammattikorkeakoulu    
Turun yliopisto    
Tutkimuslaitosten yhteenliittymä Tulanet    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työterveyslaitos    
Ulkoministeriö    
Ulkopoliittinen instituutti    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uudenmaan liitto    
Vaasan ammattikorkeakoulu    
Vaasan yliopisto    
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Ympäristöministeriö    
Yrkeshögskolan Arcada    
Yrkeshögskolan Novia    
Åbo Akademi    
Asiasanat

korkeakoulu

valtionavustus, valtionavustuslaki

valtionavustukset

tutkimus- ja kehittämistoiminta

yhteisrahoitteinen toiminta

hallintopolitiikka