Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan tarkistus

Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan tarkistus

Lausuntopyynnön diaarinumero: VARELY/3660/2017, YM21/400/2017

Vastausaika on päättynyt: 16.2.2018

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Ympäristöministeriö ja Varsinais-Suomen ELY-keskus pyytävät lausuntoanne ehdotuksesta Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan tarkistukseksi, joka muodostuu asiakirjasta ”Suomen meriympäristön tila 2018”.

Lausuntopyyntö koskee myös kolmea tausta-asiakirjaa (Hyvän meriympäristön tilan määritelmät, Merenhoidon yleisten ympäristötavoitteiden ja niihin liittyvien indikaattorien tarkistaminen, Meren hyvän tilan saavuttamisen taloudelliset hyödyt) sekä Itämeren suojelukomission (HELCOM) koko Itämeren tilaa käsittelevän englanninkielisen raportin ”State of the Baltic Sea” ensimmäistä versiota. Lisäksi palautetta voi antaa SOVA-lain mukaisesta merenhoitosuunnitelman tarkistamisen ympäristövaikutusten arvioinnin aloittamisesta ja toteuttamisesta.

Ehdotuksesta kuullaan 8.1.2018–16.2.2018 välisenä aikana. Kuulemisaineiston ja taustatietoa merenhoidosta löydät verkko-osoitteesta www.ymparisto.fi/vaikutavesiin > merenhoito. Samalta sivulta pääset tarkastelemaan Vaikuta vesiin -karttasovellusta, johon on koottu tietoa meren tilasta ja siihen vaikuttavista toiminnoista.  
Tausta
Merenhoidon suunnittelua ohjaavat Suomessa laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) sekä valtioneuvoston asetus merenhoidon järjestämisestä (980/2011), joilla on toimeenpantu Euroopan unionin meristrategiadirektiivi. Merenhoidon tavoitteena on meriympäristön hyvä tila rantaviivasta talousvyöhykkeen ulkorajalle saakka.

Suomen merenhoitosuunnitelma päivitetään kolmessa vaiheessa kuuden vuoden välein. Merenhoitosuunnitelman ensimmäinen osa valmistui vuonna 2012 ja nyt on käynnissä kyseisen asiakirjan tarkistaminen. Merenhoitosuunnitelman ensimmäinen osa sisältää hyvän tilan määritelmät, nykytilan arvion ja yleiset ympäristötavoitteet indikaattoreineen.  Merenhoitosuunnitelmaan sisältyvät lisäksi seurantaohjelma, joka tarkistetaan vuonna 2020 ja vuonna 2021 tarkistettava toimenpideohjelma. Tarkistettu merenhoitosuunnitelma viedään valtioneuvostolle päätettäväksi vuoden 2021 lopussa.
Tavoitteet
Lausuntopalautteen toivotaan osoittavan Suomen meriympäristön tila 2018 –raportissa ja tausta-aineistossa olevia mahdollisia epäkohtia tai puutteita sekä myönteisiä seikkoja. Palaute otetaan huomioon, kun asiakirja viimeistellään 30.6.2018 mennessä ja palautteesta koostetaan tiivistelmä.
 
Linkit
Liitteet:
Aikataulu
Lausunnot ja mielipiteet tulee antaa viimeistään 16.2.2018.
Vastausohjeet vastaanottajille
Ympäristöministeriö ja Varsinais-Suomen ELY-keskus pyytävät lausuntoanne ehdotuksesta Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäiseksi osaksi, ja sen tausta-asiakirjoista. Mielipiteensä voivat esittää ja lausuntoja voivat antaa viranomaiset, kansalaiset, yritykset ja yhteisöt. Samasta organisaatiosta toivotaan vain yhtä yhteistä lausuntoa.

Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön otsikolla ” Suomen merenhoitosuunnitelman ensimmäisen osan tarkistaminen”. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

Palautteen voi vaihtoehtoisesti toimittaa sähköpostitse Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kirjaamoon [email protected].
 
Valmistelijat
Lisätietoa asiasta antavat
Merenhoidon valtakunnallisista kysymyksistä ympäristöneuvos Maria Laamanen, ([email protected]) ja erityisasiantuntija Jan Ekebom, ([email protected])
Merenhoidon alueellisista kysymyksistä johtava asiantuntija Janne Suomela ([email protected]) ja ylitarkastaja Pekka Paavilainen ([email protected])           
Jakelu:
Aalto-yliopisto/Rakennus-ja ympäristötekniikka    
Ahola Juha    
Aito Taimen ry    
Akaan kaupunki    
Alajärven kaupunki    
Alatalo Aino    
Alavieskan kunta    
Alavuden kaupunki    
Altia Oyj    
Antti Kytövaara    
Antti Mäkelä    
Ari Lahteenmaki    
Arja Pihlaja    
Asikkalan kunta    
Asikkalan kunta sekä Asikkalan vesi ja satama Oy    
Askolan kunta    
Aunola Esa    
Auran kunta    
AVI Kirjaamo Länsi- ja Sisä-Suomi    
Becker Jari von    
Bergbacka Risto    
Bioenergia ry    
Bioenergia ry    
Bioenergia ry    
Bioenergia ry    
Bioenergia ry    
BIOENERGIA RY    
BirdLife    
Derome Kirsti    
Ekdahl Markku    
Elinkeinoelämän keskusliitto    
Elinkeinoelämän keskusliitto EK / Stora-Enso Oyj, Heinolan Flutingtehdas    
Elintarviketeollisuusliitto ETL    
Elintarviketurvallisuusvirasto    
Elintarviketurvallisuusvirasto    
ELY-keskus, Järvi-Suomen kalatalouspalvelut    
Energiateollisuus (Etelä-karjala)    
Energiateollisuus (Etelä-karjala)    
Energiateollisuus (Kymenlaakso)    
Energiateollisuus (Kymenlaakso)    
Energiateollisuus ry    
Energiateollisuus ry    
Enonkosken kunta    
Enontekiön kunta    
Erkka Hurtola    
Erkki Ala-Paavola    
Eskola Heikki    
Espoon kalastusalue ([email protected])    
Espoon kaupunki - Esbo stad    
Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry    
Etelä-Karjalan Liitto    
Etelä-Karjalan Liitto    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (E)    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus (Liikenne)    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Luontoympäristöyksikkö    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Luontoympäristöyksikkö    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Luontoympäristöyksikkö    
Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskus    
Etelä-Pohjanmaan liitto    
Etelä-Pohjanmaan liitto    
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus    
Etelä-Savon ELY/maatalous    
Etelä-Savon ELY/maatalous    
Etelä-Savon ELY-keskus, Ympäristönsuojelun ja vesien käytön palvelut    
Etelä-Savon ELY-keskus, Ympäristönsuojelun ja vesien käytön palvelut    
Etelä-Savon kalatalouskeskus    
Etelä-Savon kalatalouskeskus    
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri    
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri    
Etelä-Savon maakuntaliitto    
Etelä-Savon maakuntaliitto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto ([email protected])    
Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto    
Eurajoen kunta    
Euran kunta    
Eurofins Nablabs Oy    
Evijärven kunta    
Finavia Kuopion lentoasema    
Finlands skogscentral, södra och västra serviceområdet    
Finlands skogscentral, södra och västra serviceområdet    
Forssan kaupunki    
Forssan seutukunta (Forssa, Humppila, Tammela, Jokioinen, Ypäjä)    
Fortum Power and Heat Oy ([email protected])    
Geologian tutkimuskeskus    
Geologian tutkimuskeskus    
Geologian tutkimuskeskus (GTK)    
Geologian tutkimuskeskus, Kokkola    
Geologian tutkimuslaitos    
Haapajärven kaupunki    
Haapaveden kaupunki    
Hailuodon kunta    
Halmetoja Eero    
Halonen Aila    
Halsuan kunta    
Haminan kaupunki    
Haminan Vesi    
Hangon kaupunki - Hangö stad    
Hangon vesi- ja viemärilaitos    
Hankasalmen kalastusalue    
Hankasalmen kunta    
Hanna-Kaisa Lahtisalmi    
Harjavallan kaupunki    
Hartolan kunta    
Hattulan kunta    
Hausjärven kunta    
Hautaniemi Päivi    
Heidi Hokkanen    
Heidi Leppinen    
Heikkinen Kaisa    
Heinolan kaupunki    
Heinolan seutukunta (Hartola, Heinola, Sysmä)    
Heinonen-Tanski Helvi    
Heinäveden kunta    
HELCOM    
Heli Mutkala-Kähkönen    
Helsingin energia    
Helsingin kalastusalue    
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad    
Helsingin yliopisto    
Helsingin yliopisto / Tvärminnen eläintieteellinen asema ([email protected])    
Hirvensalmen kunta    
Hollolan kunta    
Hongisto Pirjo    
Honkajoen kunta    
Honkanen Johanna    
Horsma Aaro    
HSY vesi ([email protected])    
Huhtala Mauri    
Huittisten kaupunki    
Hujala Jukka    
Hujanen Tiina    
Humppilan kunta    
Huolila Markus    
Huotari Noora    
Huttunen Leena    
Hyrynsalmen kunta    
Hyvinkään kaupunki    
Hyvinkään vesi    
Hämeen ELY-keskus, Luonnonvarayksikkö    
Hämeen ELY-keskus, Luonnonvarayksikkö    
Hämeen liitto    
Hämeenkyrön kunta    
Hämeenlinnan kaupunki    
Hämeenlinnan kaupunki, Hattulan kunta    
Hämäläinen Katri    
Iijoen suojeluyhdistys    
Iijoen vesistön kalastusalue    
Iin kunta    
Iisalmen kaupunki    
Iisalmen Luonnon Ystäväin yhdistys ry    
Iitin kunta    
Ikaalisten kaupunki    
Ilkka Korhonen    
Ilkka Laukkanen    
Ilmajoen kunta    
Ilmatieteen laitos    
Ilomantsin kunta    
Imatran kaupunki    
Imatran vesi Oy    
Imatran vesi Oy    
Inarin kunta    
Infra ry    
Ingå kommun - Inkoon kunta    
Intresseföreningen för en levande skärgård    
ISAVI    
ISAVI    
Ismo Kolari    
Isojoen ja Teuvanjoen neuvottelukunta / Kristiinankaupungin Isojoen kalastusalue    
Isojoen kunta    
Isokyrön kunta    
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Itä-Suomen AVI    
Itä-Suomen yliopisto/ Savonlinna    
Itä-Uudenmaan ja Porvoonjoen vesien- ja ilmansuojeluyhdistys ry    
Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki    
Janakkalan kunta    
Janakkalan kunta    
Janne Pulkka    
Jari Jamalainen    
Jari Virtanen    
Joensuu Sauli    
Joensuun kaupunki    
Johannes Järvinen    
Jokela Risto    
Jokioisten kunta    
Joki-Tokola Erkki    
Joonas Hallinen    
Joroisten kunta    
Jouni Vähäkyttä    
Joutsan kunta    
Joutsan seutukunta    
Joutsan seutukunta    
Juankosken kaupunki    
Juukan kunta    
Juupajoen kunta    
Juva Rantas.Sulkava    
Juva Rantas.Sulkava    
Juvan kunta    
Jyväsjärvi Jussi    
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, biotalousinstituutti    
JYVÄSKYLÄN ENERGIA OY    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän seudun Puhdistamo Oy    
Jyväskylän seudun Puhdistamo Oy    
Jyväskylän seutukunta    
Jyväskylän seutukunta    
Jyväskylän yliopisto/Bio- ja ympäristötieteen laitos    
Jämijärven kunta    
Jämsä kaupunki    
Jämsän seutukunta    
Jämsän seutukunta    
Jämsänjokilaakson kalastusalue    
Järvenpään kaupunki    
Järvi-Suomen kylät    
Järvi-Suomen kylät    
Jätekukko Oy    
Kaakinen Juhani    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus L-vastuualue    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Vesistöjen käyttö ja hoito    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Vesistöjen käyttö ja hoito    
Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Vesistöjen käyttö ja hoito    
Kaarinan kaupunki    
Kaavin kunta    
Kaavin-Juojärven kalastusalue    
Kainuun ELY-keskus, Ympäristön kehittäminen ja vesivarat    
Kainuun ELY-keskus, Ympäristön kehittäminen ja vesivarat    
Kainuun kalatalouskeskus ry    
Kainuun liitto    
Kainuun Nuotta ry    
Kainuun Voima Oy    
Kaipiainen Juha (ELY)    
Kaisa Pieniluoma    
Kajaanin kaupunki    
Kalajoen kaupunki    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueet    
Kalastusalueiden edustus, Pihtiputaan ka    
Kalastusalueiden edustus, Pohjois-Päijänteen ka    
Kalastusalueiden edustus, Pääjärven ka    
Kalatalouden keskusliitto    
Kalatalouden keskusliitto    
Kalatalouden keskusliitto sekä Etelä-Päijänteen kalastusalue ja Heinolan kalastusalue    
Kalatalousviranomainen    
Kallaveden kalastusalue    
Kangas Tapio    
Kangasalan kunta    
Kangasniemen kunta    
Kankaanpään kaupunki    
Kannonkosken kunta    
Kannuksen kaupunki    
Karhu Ismo    
Karhunen Kaija    
Karijoen kunta    
Karjalohja-Sammatin kalastusalue ([email protected])    
Karkkilan kaupunki    
Karoliina Laakkonen-Pöntys    
Karstulan kunta    
Karttunen Piia    
Karvian kunta    
Kaskisten kaupunki - Kaskis stad    
Kati Skippari    
Katja Kulo    
Kauhajoen kaupunki    
Kauhanen Jari    
Kauhavan kaupunki    
Kauniaisten kaupunki - Grankulla stad    
Kausalan Lämpö Oy    
Kaustisen kunta    
Keiteleen kunta    
Kemianteollisuus ry    
Kemijärven kaupunki    
Kemin kaupunki    
Keminmaan kunta    
Kempeleen kunta    
Keravan kaupunki    
Keski-Perämeren kalastusalue/Perämeren eteläinen kalastusalue    
Keski-Pohjanmaan kalatalouskeskus    
Keski-Pohjanmaan liitto    
Keski-Pohjanmaan liitto    
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS , E-vastuualue    
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS , E-vastuualue    
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS , L-vastuualue    
KESKI-SUOMEN ELY-KESKUS , L-vastuualue    
Keski-Suomen ELY-keskus, Ympäristöyksikkö    
Keski-Suomen ELY-keskus, Ympäristöyksikkö    
Keski-Suomen kalatalouskeskus ry    
Keski-Suomen Kalatalouskeskus ry    
Keski-Suomen kauppakamari    
Keski-Suomen kylät ry    
Keski-Suomen liitto    
Keski-Suomen liitto    
Keski-Suomen Vapaa-ajankalastajapiiri ry    
Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä ([email protected])    
Ketonen Markku    
Keuruun kalastusalue    
Keuruun kaupunki    
Keuruun seutukunta    
Keuruun seutukunta    
Kihniön kunta    
Kiiminkijoen kalastusalue    
Kiiminkijoki ry    
Kiinteistöliitto    
Kimitoö kommun - Kemiönsaaren kunta    
Kinnulan kunta    
Kinnunen Tommi    
Kirkkohallitus    
Kirkkonummen kunta - Kyrkslätt kommun    
Kiteen kaupunki    
Kittilän kunta    
Kiuruveden kalastusalue    
Kiuruveden kaupunki    
Kiuruveden luonnonystävät ry    
Kivijärven kunta    
Koillis-Savon Luonnonystävät ry    
Koillis-Savon Vesi Oy    
Koistinaho Tapio    
Koivula-Laukka Merja    
Kokemäen kaupunki    
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry    
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry    
Kokkarinen Eero    
Kokkolan kaupunki - Karleby stad    
Kokkolan vesi /Vesi- ja viemärilaitosyhdistys    
Kolarin kunta    
Konneveden kunta    
Kontiolahden kunta    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Koordinaatioryhmän jäsen    
Korkein hallinto-oikeus    
Korsholm kommun - Mustasaaren kunta    
Korsnäs kommun    
Koskienergia Oy/Energiateollisuus r.y.    
Koski-Vähälä Jukka    
Kotkamills    
Kotkan kaupunki    
Koukkari Erkki    
Kouvolan kaupunki    
Kouvolan Vesi Oy    
Kristinestad - Kristiinankaupunki    
Kronoby kommun - Kruunupyyn kunta    
Krooks Karita    
Kuhmoisten kunta    
Kuhmon kalastusalue    
Kuhmon kaupunki    
Kunnat eteläinen Kymenlaakso    
Kunnat eteläinen Kymenlaakso    
Kunnat Etelä-karjalan itäinen osa    
Kunnat Etelä-karjalan itäinen osa    
Kunnat Etelä-karjalan läntinen osa    
Kunnat Etelä-karjalan läntinen osa    
Kunnat pohjoinen Kymenlaakso    
Kunnat pohjoinen Kymenlaakso    
Kuopion alueen kauppakamari    
Kuopion Energia    
Kuopion kaupunki    
Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ry    
Kuopion Vesi Liikelaitos    
Kuortaneen kunta    
Kuosku Vesa    
Kurikan kaupunki    
Kustavin kunta    
Kuusamon kalastusalue    
Kuusamon kaupunki    
Kymenlaakson kalatalouskeskus    
Kymenlaakson kalatalouskeskus    
Kymenlaakson liitto    
Kymenlaakson liitto    
Kymenlaakson liitto    
Kymenlaakson luonnonsuojelupiiri ry    
Kymijoen vesi ja ympäristö ry    
Kymijoen vesi ja ympäristö ry    
Kyrönjoen neuvotelukunta / Ilmajoen kunta    
Kyrönjoen neuvottelukunta    
Kyyjärven kunta    
Kärkölän kunta    
Kärsämäen kunta    
Könttä Jyrki    
Körkkö Kari    
Laamanen Kirsi    
Lahden kaupunki    
Lahden seutukunta (Asikkala, Hollola, Lahti, Orimattila, Kärkölä, Padasjoki)    
Lahden seutukunta (Asikkala, Hollola, Lahti, Orimattila, Kärkölä, Padasjoki)    
Laihian kunta    
Laitila Seppo    
Laitilan kaupunki    
Laitinen Jarmo    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ELY-keskus, Luonto ja vesiympäristö    
Lapin ELY-keskus, Luonto ja vesiympäristö    
Lapin ELY-keskus, Luonto ja vesiympäristö    
Lapinjärven kalastusalue ([email protected])    
Lapinjärven kunta - Lappträsk kommun    
Lapinlahden kunta    
Lappajärven kunta    
Lappeenrannan Energia Oy    
Lappeenrannan Energia Oy    
Lappeenrannan kaupunki    
Lapuan kaupunki    
Lapuanjoen neuvottelukunta    
Lapuanjoen neuvottelukunta    
Larsmo kommun - Luodon kunta    
Laukaan kunta    
Laurea Hyvinkää-instituutti / Luonnonvara-ala ([email protected])    
Lehmikangas Aimo    
Lemin kunnan vesihuoltolaitos    
Lemin kunta    
Lempäälän kunta    
Leppävirran kunta    
Lestijoen neuvottelukunta    
Lestijärven kunta    
Liedes Risto    
Liedon kunta    
Lieksan kaupunki    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikennevirasto    
Liikennevirasto    
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), Merenkulku    
Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi), Merenkulku    
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi    
Limingan kunta    
Linnala Esa    
Liperin kunta    
Liuska Laura    
Lohjan kaupunki - Lojo stad    
Lohjan vesi- ja viemärilaitos    
Lohjanjarven kalastusalue    
Loimaan kaupunki    
Loimaan seutukunta    
Lopen kunta    
Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry    
Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys ry    
Loviisan kaupunki - Lovisa stad    
Loviisan vesilaitos    
L-S Kalatalouskeskus    
L-S Kalatalouskeskus    
Luhangan kunta    
Luhta Pirkko-Liisa    
Luke    
Luke    
Luke Mikkeli    
Lumijoen kunta    
Luonnonmukaisen Viljelyn liitto    
Luonnonsuojeluliitto, Keski-Suomen piiri    
Luonnonsuojeluliitto, Keski-Suomen piiri    
Luonnonvarakeskus    
Luonnonvarakeskus    
Luonnonvarakeskus    
Luonnonvarakeskus    
Luonnonvarakeskus (LUKE)    
Luonnonvarakeskus (LUKE)    
Luonnonvarakeskus (Luke), Turun toimipiste    
Luonnonvarakeskus (Luke), Turun toimipiste    
Luonto-Liitto ry    
Luumäen kunnan vesihuoltolaitos    
Luumäen kunta    
Luvian kunta    
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry ([email protected])    
Lötjönen Timo    
Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maaranto Kyllikki    
Maaseutuvirasto    
Malax kommun - Maalahden kunta    
Marika Arrajoki-Alanen    
Marttila Hannu    
Marttilan kunta    
Marttila-Tornio Pentti    
Maskun kunta    
Matilainen Paula    
Matinlassi Timo    
Merijärven kunta    
Merikarvian kunta    
Merivoimien esikunta    
METSÄ GROUP    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsähallitus    
Metsäkeskus    
Metsäkeskus    
Metsäkeskus    
Metsänhoitoyhdistys Karstula-Kyyjärvi    
Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi    
Metsänhoitoyhdistys Länsi-Uusimaa ([email protected])    
Metsänhoitoyhdistys Uusimaa ([email protected])    
Metsänhoitoyhdistys, Karstula-Kyyjärvi    
Metsänhoitoyhdistys, Päijänne    
Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomi    
Metsänomistajien liitto, Länsi Suomi /MTK Metsälinja    
Metsäntutkimuslaitos    
Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO    
Metsäteollisuus ry    
Metsäteollisuus ry    
Metsäteollisuus ry    
Metsäteollisuus ry (Etelä-Karjala)    
Metsäteollisuus ry (Etelä-Karjala)    
Metsäteollisuus ry (Kymenlaakso)    
Metsäteollisuus ry (Kymenlaakso)    
Miehikkälän kunta    
Miettinen Ilkka    
Miettinen Toivo T.    
Miettinen Tuulikki (ELY)    
Mikkelin kaupunki    
Mikkelin seudin vapaa-ajanas.valtuusk.    
Mikkelin seutu    
Mikkelin seutu    
Minna Huttunen    
Moilanen Eero    
Mondo Minerals on Boliden Kylylahti, Kylylahti Copper Oy    
Mononen Jarmo    
MTK (Etelä-Karjala)    
MTK (Etelä-Karjala)    
MTK (Kymenlaakso)    
MTK (Kymenlaakso)    
MTK Etelä-Pohjanmaa    
MTK Etelä-Pohjanmaa    
MTK Etelä-Savo    
MTK Etelä-Savo    
MTK Keski-Pohjanmaa    
MTK Keski-Pohjanmaa    
MTK Keski-Suomi    
MTK Keski-Suomi    
MTK Keski-Suomi, metsälinja    
MTK metsälinja    
MTK metsälinja    
MTK metsälinja    
MTK metsälinja    
MTK metsälinja    
MTK Metsälinja    
MTK Metsälinja / Metsänhoitoyhdistykset    
MTK Pohjois-Suomi / MTK Pohjois-Suomi, metsälinja    
MTK Satakunta    
MTK Satakunta    
MTK Uusimaa ([email protected])    
MTK Varsinais-Suomi    
MTK-Häme ry    
Muhoksen kunta    
Multian kunta    
Muonion kunta    
Muuramen kunta    
Mykkänen Eero    
Mykkänen Marko    
Mynämäen kunta    
Myrskylän kunta - Mörskom kommun    
Mähönen Vuokko (ELY)    
Mäntsälän kalastusalue    
Mäntsälän kunta    
Mänttä-Vilppulan kaupunki    
Mäntyharjun kunta    
Märkjärviyhdistys    
Naantalin kaupunki    
Nakkilan kunta    
Nastolan kalastusalue    
Natur och miljö    
Natur och Miljö    
Naumanen Arto    
Neste Oyj    
Nikula Raisa    
Nilsiän Luonnonsuojeluyhdistys ry    
Nilsiän reitin kalastusalue    
Niskanen Seppo    
Nissen Petter    
Nivalan kaupunki    
Nokian kaupunki    
Nousiaisten kunta    
Nummi-Pusulan kalastusalue ([email protected])    
Nurmeksen kaupunki    
Nurmijärven kunta    
Nykarleby stad - Uusikaarlepyyn kaupunki    
Nykänen Jarmo    
Nylands Fiskarförbund rf    
Nylands svenska producentförbund    
Närings-, trafik- och miljöcentralen i Österbotten    
Närpes stad - Närpiön kaupunki    
Närpiönjoen yhteistyöelin    
Närpiönjoen yhteistyöelin / Närpes stad    
Oikeusministeriö    
Olavi Luukkonen    
Olvi Oyj, Iisalmi    
Onkiveden kalastusalue    
Orimattilan kaupunki    
Oripään kunta    
Oriveden kaupunki    
Otto Hölli    
Oulaisten kaupunki    
Oulujoen reitti ry    
Oulujokivarren kalastusalue    
Oulujärvi leader    
Oulun kaupunki    
Oulun riistanhoitopiiri    
Oulun satama    
Oulun Vesi    
Oulun yliopisto    
Oulun yliopisto, Perämeren tutkimusasema    
Oulun yliopisto, Thule-instituutti    
Outokummun kaupunki    
Padajoen kunta    
Paimion kaupunki    
Paltamon kunta    
Pargas stad - Paraisten kaupunki    
Parikkalan kunnan vesihuoltolaitos    
Parikkalan kunta    
Parkanon kaupunki    
Parkkinen Eeva-Maria    
Partanen Mervi    
Partanen Seppo    
Parviainen Juha    
Pedersöre kommun - Pedersören kunta    
Pelastetaan reittivedet ry    
Pelastetaan reittivedet ry    
Pelkosenniemen kunta    
Pellon kunta    
Pentti Keskitalo    
Perhon kunta    
Perhonjoen neuvottelukunta    
Perhonjoen neuvottelukunta / Kokkolan kaupunki    
Pernu Ari    
Pertunmaan kunta    
Perämerenkaariyhdistys    
Petäjäveden kunta    
Petänen Antti    
Pidä Saaristo Siistinä ry    
Pieksämäen seudun liitto    
Pieksämäen vesi    
Pieksämäki    
Pielaveden kalastusalue    
Pielaveden kunta    
Pien-Saimaan suojeluyhdistys ry    
Pien-Saimaan suojeluyhdistys ry    
Pietarsaaren satama/Suomen Satamaliitto    
Pihtiputaan kalastusalue    
Pihtiputaan kunta    
Piispanen Juha    
Pirkanmaan ELY-keskus, Vesiyksikkö    
Pirkanmaan ELY-keskus, Vesiyksikkö    
Pirkanmaan ELY-keskus, Vesiyksikkö    
Pirkkalan kunta    
Pohjanmaan ELY    
Pohjanmaan liitto    
Pohjanmaan vesi ja ympäristö    
Pohjanmaan vesi ja ympäristö    
Pohjois-Kallaveden kalastusalue    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Luonto ja alueidenkäyttö    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Luonto ja alueidenkäyttö    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Luonto ja alueidenkäyttö    
Pohjois-Karjalan Sähkö Oy    
Pohjois-Keiteleen kalastusalue    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Vesistö    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Vesistö    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Vesistö    
Pohjois-Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri    
Pohjois-Savon ELY/kalatalous    
POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS, kalatalous    
POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS, kalatalous    
Pohjois-Savon ELY-keskus, Ympäristön tila    
Pohjois-Savon ELY-keskus, Ympäristön tila    
Pohjois-Savon ELY-keskus, Ympäristön tila    
Pohjois-Savon ELY-keskus/kalatalous    
Pohjois-Savon kalatalouskeskus ry    
Pohjois-Savon liitto    
Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry    
Pohjois-Savon vapaa-ajan kalastajapiiri    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Pohjois-Suomen vesivaliokunta    
Polvijärven kunta    
Pomarkun kunta    
Porin kaupunki    
Porin yliopistokeskus    
Pornaisten kunta    
Poroveden kalastusalue    
Porvoon kaupunki - Borgå stad    
Porvoon vesi    
porvoonjoen kalastusalue    
Posion kunta    
Pro Agria    
Pro Agria Uusimaa ([email protected])    
Pro Agria Österbottens Svenska lantbrukssällskap    
Pro Agria Österbottens Svenska lantbrukssällskap    
Pro Agria, Keski-Suomi    
Pro Hanhikivi ry    
Pro Kuolimo ry    
Pro Kuolimo ry    
ProAgria Etelä-Pohjanmaa    
ProAgria Etelä-Savo    
ProAgria Finska Hushällningssällskapet (Suomen talousseura)    
ProAgria Finska Hushällningssällskapet (Suomen talousseura)    
ProAgria Kainuu    
PROAGRIA Keski-Suomi    
PROAGRIA Keski-Suomi    
ProAgria Länsi-Suomi    
ProAgria Länsi-Suomi    
ProAgria Länsi-Suomi/ Satakunnan kalatalouskeskus    
ProAgria Länsi-Suomi/ Satakunnan kalatalouskeskus    
ProAgria Pohjois-Savo    
ProAgria Pohjois-Suomi ja Keski-Pohjanmaa    
ProAgria telä-Savo    
Pudasjärven kaupunki    
Pukkilan kunta    
Pulkkinen Eero    
Punkalaitumen kunta    
Puolangan kunta    
Puolustusministeriö    
Puolustusvoimat, Karjalan lennosto    
Pursiainen Ilkka    
Puumalan kunta    
Pyhtään kunta - Pyttis kommun    
Pyhäjoen kunta    
Pyhäjokivarren kalastusalue/Pyhäjärven kalastusalue    
Pyhäjärven kaupunki    
Pyhäjärvi-instituutti    
Pyhäjärvi-instituutti    
Pyhännän kunta    
Pyhärannan kunta    
Pyyny Sari    
Päijät-Hämeen liitto    
Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö    
Päivi Fallström    
Pälkäneen kunta    
Pääkaupunkiseudun vesi Oy ([email protected])    
Pöytyän kunta    
Raahen kaupunki    
Raahen satama    
Raaseporin Vesi ([email protected])    
Rahkila Riina    
Raimo Tuohisaari    
Raision kaupunki    
Rajavartiolaitos    
Rajavartiolaitos/Länsi Suomen merivartiosto    
Rajavartiolaitos/Länsi Suomen merivartiosto    
Rajavartiolaitos/Länsi-Suomen merivartiosto    
Rantasalmen kunta    
Ranuan kunta    
Raseborg stad - Raaseporin kaupunki    
Ratinen Hannu    
Rauman kaupunki    
Rautalammin kunta    
Rautavaaran kunta    
Rautjärven kunnan vesihuoltolaitos    
Rautjärven kunta    
Reisjärven kunta    
Riihimäen kaupunki    
Riihimäen seutukunta (Hausjärvi, Loppi, Riihimäki)    
Rissanen Päivi    
Ristijärven kunta    
Risto Ekonen    
Rossi Anu    
Rovaniemen kaupunki    
Rummukainen Mikko    
Ruokanen Irmeli    
Ruokolahden kunnan vesihuoltolaitos    
Ruokolahden kunta    
Ruotsinkieliset kalastusalueet    
Ruoveden - Kuoreveden kalastusalue    
Ruoveden kunta    
Ruskon kunta    
Räsänen Juha    
Räty Mari    
Rääkkylän kunta    
Saarelainen Arja, Ahonen Johanna    
Saarijärven kalastusalue    
Saarijärven kaupunki    
Saarijärven-Viitasaaren seutukunta    
Saarijärven-Viitasaaren seutukunta    
Saimaan Vesi ja Ympäristötutkimus Oy    
Saimaan Vesi ja Ympäristötutkimus Oy    
Salla Syrjänen    
Sallan kunta    
Salmi Hannu    
Salo Jyrki    
Salon kaupunki    
Sanna Markkanen    
Sanna Ristonen    
Sappi Finland Kirkniemi    
Sarpola Pauli    
Sastamalan kaupunki    
Satakunnan ELY, E-vastuualue, Maaseutu ja Energia    
Satakunnan ELY, E-vastuualue, Maaseutu ja Energia    
Satakunnan kalastusalueet    
Satakunnan kalastusalueet    
Satakuntaliitto    
Satakuntaliitto    
Satu Appelqvist    
Satu Kalpio    
Sauvon kunta    
Savitaipaleen kunnan vesihuoltolaitos    
Savitaipaleen kunta    
Savo-Karjalan sotilasläänin esikunta    
Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry    
Savo-Karjalan vesiessuoj. Yhdistys    
Savolainen Tuure    
Savolte (Tero Savolainen)    
Savon Sellu Oy    
Savon Taimen Oy    
Savon Voima Oyj    
Savon Yrittäjät ry    
Savonlinnan kaupunki    
Savonlinnan seudun matkailu- ja retkeilyinfo    
Savonlinnan seutu    
Savonlinnan seutu    
SAVONTAIMEN OY    
Savukosken kunta    
Seinäjoen kaupunki    
Sievin kunta    
Sievänen Anita    
Siikaisten kunta    
Siikajoen kalastusalue    
Siikajoen kunta    
Siikalatvan kunta    
Siilinjärven kunta    
Siilinjärven Luonnonsuojeluyhdistys ry    
Simon kunta    
Sipola Kaisu    
Sipoon kunta - Sibbo kommun    
Sirpa Vuohelainen    
Sisäministeriö    
Sisä-Savon luonnonystävät ry    
Siuntion kunta - Sjundeå kommun    
SLL ry / Etelä-Hämeen luonnonsuojelupiiri ry    
Sodankylän kunta    
Sohlo Juha    
Soinin kunta    
Soininen Juha    
Someron kaupunki    
Sonkajärven kalastusalue    
Sonkajärven kunta    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sotkamon kalastusalue    
Sotkamon kunta    
SP Minerals on Sibelco Nordic Oy Ab    
Stjerna Marja    
Stora Enso, Varkauden tehtaat    
StoraEnso, Varkauden tehtaat    
Sulkavan kunta    
Suomen ammattikalastajaliitto ry    
Suomen ammattikalastajaliitto ry    
Suomen kalankasvattajaliitto    
Suomen kalankasvattajaliitto    
Suomen kalankasvattajaliitto ry    
Suomen kuntaliitto    
Suomen luonnonsuojeluliitto    
Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry    
Suomen luonnonsuojeluliitto Etelä-Karjala ry    
Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjanmaan piiri    
Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjanmaan piiri    
Suomen luonnonsuojeluliitto, Satakunnan piiri    
Suomen luonnonsuojeluliitto, Varsinais-Suomen piiri    
Suomen luonnonsuojeluliitto/Uusimaa    
Suomen metsäkeskus    
Suomen metsäkeskus    
Suomen metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa    
Suomen metsäkeskus Pohjois-Savo    
Suomen metsäkeskus, Läntinen palvelualue    
Suomen omakotiliitto    
Suomen pujehdus ja veneily    
Suomen Purjehdus ja Veneily    
Suomen Purjehdus ja Veneily / Pidä Saaristo siistinä    
Suomen Purjehdus ja Veneily / Segling och båtsport i Finland    
Suomen Purjehdus ja Veneily ry    
Suomen riistakeskus    
Suomen Riistakeskus    
Suomen riistakeskus/Uusimaa    
Suomen satamaliitto    
Suomen satamaliitto    
Suomen Satamaliitto    
Suomen Satamaliitto    
Suomen Satamaliitto    
Suomen Satamaliitto    
Suomen turkiseläinten kasvattajain liitto ry.    
Suomen Turkiseläinten Kasvattajainliitto    
Suomen Turkiseläinten Kasvattattajain Liitto ry    
Suomen Turvetuottajat ry    
Suomen Turvetuottajat Ry    
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö    
Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö    
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö    
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö    
Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö ry    
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry    
Suomen vesiensuojeluyhdistysten liitto    
Suomen ympäristökeskus    
Suomen ympäristökeskus    
Suomen ympäristökeskus    
Suomen ympäristökeskus    
Suomen Yrittäjät    
Suomenlahden Ammattikalastajat ry ([email protected])    
Suomenlahden merivartiosto ([email protected])    
Suomussalmen kalastusalue    
Suomussalmen kunta    
Suonenjoen kaupunki    
Sutela Tapio    
Suur-Savo sähkö    
SYKE    
Sysmän kunta    
Säkylän kunta    
Södra skogsreviret ([email protected])    
Tahkola Heikki    
Tahvola Essi    
Taipalsaaren kunnan vesihuoltolaitos    
Taipalsaaren kunta    
Taivalkosken kunta    
Taivassalon kunta    
Takalammi Simo    
Takkunen Timo (ELY)    
Tammelan kunta    
Tampereen kaupunki    
Tarja Riitamaa    
Tarja Viteli    
Taru Lainkari    
Tavinsalmen kalastusalue    
Teemu Lepistö    
Teijo Jokinen ([email protected])    
Teknologiateollisuus ry    
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, THL    
Tervolan kunta    
Tervon kunta    
Teuvan kunta    
Tikka Juha    
Timo Jalava    
Timo Kanerva    
Timo Sassi    
Timo Vesanto    
Tl. Kosken kunta    
Tohmajärven kunta    
Toholammin kunta    
Toivakan kunta    
Tolonen Hannu    
Tonteri Risto    
Tornion kaupunki    
Torssonen Jouni    
Trafi/Merenkulun aluetoimipaikka, pohjoinen valvonta    
Trafi/Merenkulun aluetoimipaikka, pohjoinen valvonta    
Tukala Kari    
Tukiainen Helena    
Tuomainen Markku    
Tuppura Antti    
Turun ammattikorkeakoulu    
Turun ammattikorkeakoulu    
Turun kaupunki - Åbo stad    
Turun yliopisto    
Turun yliopisto    
Turunen Timo    
Turveteollisuusliitto ry    
Tuusniemen kunta    
Tuusulan kunta    
Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä    
Tyhtilä Matti    
Tyrnävän kunta    
Työvoima- ja elinkeinoministeriö    
Tähtinen Petri    
Ulvi Teemu    
Ulvilan kaupunki    
Unnukan kalastusalue    
UPM /Ristiina    
UPM Kymmene Oyj    
UPM-Kymmene Oyj /Elinkeinoelämän Keskusliitto    
Urjalan kunta    
Utajärven kunta    
Utsjoen kunta    
Uudenmaan ELY-keskus, Luonnon- ja vesiensuojelu    
Uudenmaan ELY-keskus, Luonnon- ja vesiensuojelu    
Uudenmaan ELY-keskus, Luonnon- ja vesiensuojelu    
Uudenmaan ELY-keskus, Vesivarojen hoito    
Uudenmaan kalatalousyhteisöjen liitto ry    
Uudenmaan liitto    
Uudenmaan virkistysalueyhdistys ry    
Uuraisten kunta    
Uusikaupunki    
Vaalan kunta    
Vaasan hallinto-oikeus    
Vaasan kaupunki - Vasa stad    
Valio Oy, Lapinlahden tehtaat    
Valkeakosken kaupunki    
VALONIA (Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus)    
VALONIA (Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus)    
Valta Helena    
Valtimon kunta    
Valtiovarainministeriö    
VALVIRA    
Vanajanselän, Hauhon, Hämeenlinnan sekä Vehkajärven-Vesijaon kalastusalueet    
Vanajavesisäätiö / Vanajavesikeskus    
Vantaan kaupunki - Vanda stad    
Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry    
Vantaanjoen kalastusalue ([email protected])    
Vapo Oy    
VAPO OY    
VAPO OY    
Varkauden kaupunki    
Varkauden Luonnonystävät ry    
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus    
Varsinais-Suomen ELY -keskus, Vesiyksikkö    
Varsinais-Suomen ELY -keskus, Vesiyksikkö    
Varsinais-Suomen ELY -keskus, Vesiyksikkö    
Varsinais-Suomen ELY -keskus, Vesiyksikkö    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-puoli, kalatalouspalvelut    
Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-puoli, kalatalouspalvelut    
Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-puoli, maatalous    
Varsinais-Suomen ELY-keskus, E-puoli, maatalous    
Varsinais-Suomen ELY-keskus, L-vastuualue    
Varsinais-Suomen kalastusalueet    
Varsinais-Suomen kalastusalueet    
Varsinais-Suomen liitto    
Varsinais-Suomen liitto    
Vehmaan kunta    
Vesa Vanninen    
Vesannon kunta    
Vesi- ja viemärilaitosyhdistys    
vesialueen omistajat / sisämaan kalastusalueet    
vesialueen omistajat / sisämaan kalastusalueet    
Vesihuoltolaitokset (Kymenlaakso)    
Vesihuoltolaitokset (Kymenlaakso)    
Vesihuoltolaitokset / Forssan vesihuoltoliikelaitos    
Vesihuoltolaitokset / Riihimäen vesihuoltoliikelaitos    
Vesilahden kunta    
Vesilaitokset    
Vesilaitokset    
Vesilaitokset    
Vesilaitosyhdistys    
Vesilaitosyhdistys    
Vesilaitosyhdistys    
Veteli Martti    
Vetelin kunta    
Vieremän kalastusalue    
Vieremän kunta    
Vihdin kunta    
Viitasaaren kaupunki    
Viitasalo-Frösen Satu    
Vimpelin kunta    
Virkajärvi Perttu    
Virolahden ja Miehikkälän kunnan vesihuoltolaitos    
Virolahden kunta    
Virpi Karjalainen    
Virtain kaupunki    
Virtavesien hoitoyhdistys ry (puheenjohtaja) ([email protected])    
Visa Merikoski    
Viskoteepak Oy    
WWF Suomi    
Väyrynen Tarja    
Väänänen Veijo    
Vörå kommun - Vöyrin kunta    
Ylitornion kunta    
Ylivieskan kaupunki    
Ylöjärven kaupunki    
Ylönen Merja    
Ympäristöministeriö    
Ympäristöministeriö    
Ympäristöministeriö    
Ympäristösihteeri Raahe    
Ypäjän kunta    
Zacheus Outi    
Åbo Akademi    
Åbo Akademi    
Åbolands fiskarförbund    
Åbolands fiskarförbund    
Åbolands svenska lantbruksproducentförbund r.f.    
Ähtärin kaupunki    
Ähtärin reitin vesiyhteistyö / Ähtärin kaupunki    
Ähtävänjoen neuvottelukunta    
Ähtävänjoen neuvottelukunta / Lappajärven kunta    
Ämer Bilaletdin    
Äänekosken kaupunki    
Äänekosken seutukunta    
Äänekosken seutukunta    
Öljyalan keskusliitto    
Österbottens fiskarförbund    
Österbottens förbund/Pohjanmaan liitto    
Asiasanat

Merenhoito, merentila, meriympäristö, Itämeri

Havsvård, miljöstatus, marina miljö, Östersjön