Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Lausuntopyyntö luonnoksesta liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjaksi

Lausuntopyyntö luonnoksesta liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjaksi

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/14317/2024

Vastausaika on päättynyt: 24.5.2024

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden valtionavustukset jaetaan vuodesta 2024 lähtien Suomen Akatemian Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmasta. Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelman teemat määritellään kulloinkin voimassa olevan ministeriön liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirjan mukaan. Nykyinen Liikunnan tiedolla johtamisen suunta-asiakirja 2020–2024 on voimassa vuoteen 2024 asti.

Uuden liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjan valmistelu on käynnistynyt opetus- ja kulttuuriministeriössä tammikuussa 2024. Suunta-asiakirjan valmistelussa tullaan kuulemaan liikunta-alan tutkijoita ja tutkimusyhteisöjä.
Tausta
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman liikuntatieteellisen tutkimuksen painopistealueita on linjattu   1970-luvun alusta lähtien suunta-asiakirjoilla. Valmisteilla olevassa uudessa Liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjan luonnoksessa linjataan opetus- ja kulttuuriministeriön tukemien liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden teema-alueista ja kriteereistä tulevina vuosina. Suunta-asiakirjassa myös tarkastellaan liikuntatutkimuksen tilannetta ja kehitystä Suomessa sekä opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa liikuntatieteellistä tutkimusta viimeisen noin kymmenen vuoden ajalta. Lisäksi suunta-asiakirjassa tullaan esittelemään Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma ACTIVE:a, suunta-asiakirjan valmistelun prosessia sekä valmistelun yhteydessä toteutetun kyselyn tuloksia ja lausuntokierroksen palautteita.
Tavoitteet
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden tavoitteena on ollut tuottaa uutta tietoa liikunnan ja urheilun edistämiseen eduskunnan asettamien liikuntapoliittisten tavoitteiden suunnassa. Tutkimusrahoituksen suuntaamisen tarkoituksena on ollut lisätä liikuntapoliittisesti relevantin tutkimuksen määrää, lisätä vuoropuhelua tutkijoiden ja päätöksentekijöiden kanssa, vahvistaa tutkimuksen asemaa päätöksenteon tukena ja siten lisätä tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Liitteet:
Aikataulu
Lausunto suunta-asiakirjan luonnoksesta pyydetään toimittamaan viimeistään perjantaina 24.5.2024.
Vastausohjeet vastaanottajille
Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. 

Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi pyydetään, että lausunto jaotellaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnön lopussa todettujen väliotsikoiden mukaisesti: Suunta-asiakirjan luonnoksen luvut 1-4, Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelma ACTIVE (luku 5.1) sekä Linjaukset tutkimushankkeiden teema-alueista ja kriteereistä (luku 5.2).

Lausunnon antaakseen lausunnonantajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected]. HUOM. Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Lisätietoa asiasta antaa erityisasiantuntija Samuli Rasila, opetus- ja kulttuuriministeriö, sähköpostiosoite: [email protected] tai puhelinnumero: 029 533 0057
Jakelu:
Aalto-yliopisto    
Centria ammattikorkeakoulu    
Diakonia-ammattikorkeakoulu    
Folkhälsan    
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu    
Helsingin Urheilulääkäriasema    
Helsingin yliopisto    
Humanistinen ammattikorkeakoulu    
Hämeen ammattikorkeakoulu    
Ikäinstituutti    
Itä-Suomen yliopisto    
Jyväskylän ammattikorkeakoulu    
Jyväskylän yliopisto    
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu    
Kajaanin ammattikorkeakoulu    
Karelia-ammattikorkeakoulu    
Kilpa- ja huippu-urheilun instituutti KIHU    
Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos    
Lab-ammattikorkeakoulu    
Lapin ammattikorkeakoulu    
Lapin yliopisto    
Lappeenrannan–Lahden teknillinen yliopisto LUT    
Laurea-ammattikorkeakoulu    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikuntatieteellinen Seura ry    
Luonnonvarakeskus    
Metropolia Ammattikorkeakoulu    
Nuorisotutkimusseura ry    
ODL Liikuntaklinikka    
Oulun Ammattikorkeakoulu    
Oulun yliopisto    
Paavo Nurmi -keskus    
Puolustusministeriö    
Puolustusvoimat    
Satakunnan ammattikorkeakoulu    
Savonia-ammattikorkeakoulu    
Seinäjoen ammattikorkeakoulu    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Akatemia    
Suomen Olympiakomitea    
Suomen Paralympiakomitea    
Suomen Urheiluhistoriallinen seura ry    
Svenska handelshögskolan    
Taideyliopisto    
Tampereen ammattikorkeakoulu    
Tampereen Urheilulääkäriasema    
Tampereen yliopisto    
Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL    
Turun ammattikorkeakoulu    
Turun yliopisto    
Työterveyslaitos    
UKK-instituutti    
Vaasan ammattikorkeakoulu    
Vaasan yliopisto    
Valtion liikuntaneuvosto    
Valtion liikuntaneuvosto    
Valtion liikuntaneuvosto    
Valtion liikuntaneuvosto    
Ympäristöministeriö    
Yrkeshögskolan Arcada    
Yrkeshögskolan Novia    
Åbo Akademi    
Asiasanat

liikunta

urheilu

tutkimus

forskning

Liikkuminen

liikuntatiede

huippu-urheilu

fyysinen aktiivisuus

motion

idrott

toppidrott

rörelse

fysisk aktivitet

idrottsvetenskap

forskningsfinansiering

tutkimusrahoitus