Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Lausuntopyyntö Oikeushallintovirastoselvityksestä

Lausuntopyyntö Oikeushallintovirastoselvityksestä

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/6598/2018

Vastausaika on päättynyt: 31.5.2019

Lausuntopyynnön taustatiedot
Johdanto
Oikeusministeriö asetti 12. joulukuuta 2018 varatuomari Juhani Jokisen selvityshenkilönä selvittämään ministeriön yhteydessä toimivista erillisvirastoista koostuvan toimijan mahdollista perustamista.

Tavoitteena oli selvittää vaihtoehtoja hallinnonalan pienten ja toiminnallisesti itsenäisten toimijoiden toimintojen kokoamiseksi yhteen hallinnollisesti siten, että hallinnonalalla toimivien erillisvirastojen lainsäädäntöön ja kansainvälisiin säännöksiin pohjautuvaa varsin itsenäistä asemaa ei vaaranneta eikä niiden tehtäväkenttää tässä yhteydessä muuteta. Toimeksiannossa tarkoitettuja erillisvirastoja ovat Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti HEUNI, lapsiasiavaltuutettu, Onnettomuustutkintakeskus, tasa-arvovaltuutettu, tiedusteluvalvontavaltuutettu, tietosuojavaltuutettu ja yhdenvertaisuusvaltuutettu.

Selvityshenkilö toteaa, että erillisvirastojen hallinto- ja tukitehtävien hoidon rakenne on perusteltua järjestää tavalla, joka korostaa erillisvirastojen riippumattomuutta poliittisesti ohjatusta ministeriöstä ja mahdollistaisi samalla tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan hallinto- ja tukitehtävien hoitamisen. Siten kaikki sellaiset hallinto- ja tukitehtävät tai niiden valmistelu, jotka on tarkoituksenmukaista siirtää oikeusministeriötä alemmalle hallinnon tasolle, siirretäisiin erillisvirastojen hallinnosta ja tukipalveluista vastaavalle virastolle. Samoin ne erillisvirastojen nykyisin hoitamat hallintotehtävät, jotka niiden itsenäisyyttä ja riippumattomuutta vaarantamatta voitaisiin tehdä mittakaavaetuja hyödyntäen keskitetysti, siirrettäisiin niin ikään hallintoasioista vastaavalle virastolle.

Selvityshenkilö esittää kahta vaihtoehtoista mallia erillisvirastojen yhteisten hallinto- ja tukitehtävien järjestämiseksi.
  1. Emovirastomallissa tietosuojavaltuutetun toimisto muutettaisiin virastoksi, jonka itsenäinen hallintoyksikkö tuottaisi määrätyt hallinto- ja tukipalvelut kaikille erillisvirastoille.
  2. Virastohotellimallissa erillisvirastojen hallinto- ja tukitehtävien hoitamista varten perustettaisiin kokonaan uusi virasto.
Linkit

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-748-9 - Oikeushallintovirastoselvitys. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2019:11

Aikataulu
Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään perjantaina 31.5.2019.
Vastausohjeet vastaanottajille
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne Oikeushallintovirastoselvityksestä. Selvitys on julkaistu oikeusministeriön julkaisusarjassa Selvityksiä ja ohjeita 2019:11 ja se on saatavissa osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-748-9.

Lausunnolla haetaan ehdotuksia jatkokehittämisen tueksi.

Pyydämme, että lausunto annetaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse eikä sitä tarvitse allekirjoittaa. Jos lausunnonantaja on valmistellut lausunnon erilliselle asiakirjalle (esimerkiksi sisäistä hyväksymistä varten), ei asiakirjaa tarvitse liittää lausuntoon, vaan vastaukset lausuntopyynnön lomakkeelle ovat tällöinkin riittäviä.

Lausunnon antaminen lausuntopalvelu.fi:ssä edellyttää, että lausunnonantaja rekisteröityy ja kirjautuu palveluun. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

Annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Erityisasiantuntija Juha Saunamäki p. 02951 50192
Sähköpostiosoite [email protected]
Jakelu:
Akava ry    
Ammattiliitto PRO    
Eduskunnan ihmisoikeuskeskus    
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO    
European network of Equalitybodies - Equinet    
Folktinget    
Invalidiliitto    
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry    
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry    
Konkurssiasiamies    
Kynnys ry    
Lapsiasiavaltuutettu    
Lastensuojelun keskusliitto ry    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikenne- ja viestintävirasto    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Miesjärjestöjen keskusliitto    
Naisjärjestöjen keskusliitto    
Onnettomuustutkintakeskus    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Poliisihallitus    
Puolustusministeriö    
Pääesikunta    
Rikosuhripäivystys    
Romaniasiain neuvottelukunta RONK    
Saamelaiskäräjät    
Seta ry    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
STTK ry    
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK    
Suomen Yrittäjät ry    
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE    
Tasa-arvovaltuutettu    
Tietosuojavaltuutettu    
Trasek ry    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkoasiainministeriö    
USKOT foorumi ry    
Valtiokonttori    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtioneuvoston oikeuskansleri    
Valtiovarainministeriö    
Vammaisfoorumi ry    
Vammaisten henkilöiden oikeuksien neuvottelukunta VANE    
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta    
Yhdenvertaisuusvaltuutettu    
YK:n rikos- ja huumausainejärjestö UNOCD    
YK:n yhteydessä toimiva Euroopan kriminaalipotiikan instituutti HEUNI    
Ympäristöministeriö    
Asiasanat

hallinnon kehittäminen, itsenäisyys, päätöksenteko, organisaatio