Lausuntopalvelu.fi

Lausuntopalvelu - Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

Lausuntopyynnön diaarinumero: OKM/93/040/2017

Vastausaika on päättynyt: 28.6.2018

Lausuntopyynnön taustatiedot
Lausuntopyynnön kieli:
Johdanto
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa liitteenä olevasta muistiosta kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistamiseksi.

Työryhmä ehdottaa esityksessä säädettäväksi lain kuntien kulttuuritoiminnasta, joka korvaisi nykyisen lain vuodelta 1992. Esityksen tavoitteena on uudistaa laki vastaamaan kuntien kulttuuritoiminnassa ja sen toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia sekä perustuslain säännöksiä ja kulttuuritoimintaa koskevien kansainvälisten sopimusten toimeenpanoa. Ehdotettuun lakiin lisättäisiin kuntien kulttuuritoiminnan tavoitteet, valtion viranomaisten tehtävät, kunnan asukkaiden osallistuminen, kehittämistehtävä, yhteistyö sekä tiedon tuottaminen ja arviointi. Samalla muutettaan ajan tasalle kunnan tehtäviä ja valtionrahoitusta koskevat säännökset.

Esityksessä korostetaan kulttuurin ja taiteen monia mahdollisuuksia rikastuttaa ihmisten elämää ja yhteisöjen toimintaa. Kulttuuria ja taidetta edistämällä voidaan vaikuttaa mm. kunnan asukkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen sekä kuntien elinvoimaisuuteen. Kulttuuritoimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon paikalliset olosuhteet sekä eri väestöryhmien erilaiset tarpeet ja odotukset. Asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan kulttuuritoimintaan.

Kunnassa tulee esityksen mukaan olla riittävä ja monipuolinen osaaminen kulttuuritoiminnan järjestämisessä. Kunta voi tarvittaessa järjestää kulttuuritoimintaa myös yhteistyössä toisten kuntien kanssa. Yhteistyö kunnan muiden toimialojen ja muiden toimijoiden kanssa on myös tärkeää.

Lakiehdotuksessa esitetään säädettäväksi kehittämistehtävä, jolla tuettaan kuntien kulttuuritoiminnan toteuttamisen vaikuttavuutta, henkilöstön osaamista ja kuntien keskinäistä yhteistoimintaa. Tiedon tuottamisella ja arvioinnilla tuetaan lain tavoitteiden ja tehtävien toteutumista.
 
Tausta
Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 17.10.2017 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain muuttamiseksi. Työryhmän toimikaudeksi asetettiin 17.10.2017-30.9.2018.

Työryhmän tuli valmistella ehdotus hallituksen esityksen muotoon. Työryhmän tuli valmistelutyössä ottaa huomioon toimintaympäristön muutokset ja niiden vaikutukset kuntien kulttuuritoimintaan, kulttuuripalveluiden saatavuuteen, saavutettavuuteen, moninaisuuden turvaamiseen ja edistämiseen, kulttuuripalveluja koskevien tavoitteiden toteutumisen ja toiminnan arviointi sekä osaamisen varmistaminen kulttuuripalveluiden järjestämisessä. Lisäksi työssä tuli ottaa huomioon kuntien yhteistyömahdollisuudet kuntien sisällä, niiden välillä sekä kolmannen, yksityisen sekä muun julkisen sektorin kanssa. Myös hallitusohjelmaan sisältyvät uudistukset ja hallituksen linjaukset tuli ottaa huomioon.
Tavoitteet

Lakiesityksen tarkoitus on saattaa kuntien kulttuuritoimintaa koskeva laki ajan tasalle siten, että se vastaa kulttuuria ja taidetta sekä kuntia koskevia toimintaympäristömuutoksia. On tärkeää, että myös kuntien kulttuuritoiminnasta on ajan tasalla oleva laki, kuten kuntien sivistystoimialan kokonaisuuteen liittyvistä kirjasto-, liikunta- ja nuorisotoiminnasta, joista on säädetty uudet lain viime vuosien aikana.

Linkit
Liitteet:
Aikataulu

Lausunnot pyydetään antamaan viimeistään 28.6.2018 mennessä.

Vastausohjeet vastaanottajille

Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse ministeriön kirjaamoon. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.

Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Lausuntopyyntö jakautuu hallituksen esityksen mukaisiin osioihin, joihin vastataan kysymysten perusteella.

 

Valmistelijat
Kulttuuriasinneuvos Kirsi Kaunisharju, opetus- ja kulttuuriministeriö, 0295 3 30144
Neuvotteleva virkamies Tuula Lybeck, opetus- ja kulttuuriministeriö, 0295 3 30201
Kulttuuriasiainneuvos Esa Pirnes, opetus- ja kulttuuriministeriö, 0295 3 30259
Jakelu:
Aboa Vetus & Ars Nova    
Aineen taidemuseo    
Akaan kaupunki    
Akava    
Alajärven kaupunki    
Alavieskan kunta    
Alavuden kaupunki    
Aleksanterin teatteri    
Alvar Aalto -museo    
Amos Andersonin taidemuseo    
Asikkalan kunta    
Askolan kunta    
Aura of Puppets    
Auran kunta    
Aurinkobaletti    
Avoin taideyhtiö Puhti    
Blaue Frau    
Cantores Minores -kannatusyhdistys ry    
Carlsro    
Circus Maximus    
Defunensemblen kannatusyhdistys ry    
Designmuseo    
Didrichsenin taidemuseo    
DuvTeatern    
Emil Aaltosen museo    
EMMA-Espoon modernin taiteen museo    
Enonkosken kunta    
Enontekiön kunta    
Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ry ETOL, pj    
Esitystaiteen keskus ry    
Esitystaiteen seura    
Espoo Big Band ry    
Espoon kaupunginmuseo    
Espoon kaupunginorkesteri    
Espoon Kaupunginteatteri    
Espoon kaupunki - Esbo stad    
Etelä-Karjalan liitto    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Pohjanmaan liitto    
Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Savon maakuntaliitto    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Eurajoen kunta    
Euran kunta    
Evijärven kunta    
Finlands Svenska Folkdansring rf    
Finlands svenska spelmansförbund rf    
Finlands Svenska Sång- och Musikförbund rf FSSMF    
Finnish Music Council Association ry    
Fiskarsin museo    
Flame Jazz ry    
Forssan kaupunki    
Forssan museo    
Forum Artis ry    
Forum Marinum    
Friitalan Nahkamuseo    
Gallen-Kallelan Museo    
Guardia Nueva orkesteriyhdistys ry    
Haapajärven kaupunki    
Haapaveden kaupunki    
Hailuodon kunta    
Halsuan kunta    
Haminan kaupungin museot    
Haminan kaupunki    
Hangon kaupunki    
Hankasalmen kunta    
Harjavallan kaupunki    
Harjavallan museotoimi    
Hartolan kunta    
Hattulan kunta    
Hausjärven kunta    
Heinolan kaupunginmuseo    
Heinolan kaupunki    
Heinäveden kunta    
Helinä Rautavaaran museo    
Helsingin Barokkiorkesterin yhdistys ry    
Helsingin kamarikuoron kannatusyhdistys ry    
Helsingin kaupunginmuseo    
Helsingin kaupunginorkesteri    
Helsingin Kaupunginteatterin apulais- ja perheteatterijohtaja    
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad    
Helsingin taidemuseo    
Helsingin yliopistomuseo    
Helsingin Yliopistomuseo    
Hiekan taidemuseo    
Hirvensalmen kunta    
Hollolan kunta    
Honkajoen kunta    
Hotelli- ja ravintolamuseo    
Huittisten kaupunki    
Humppilan kunta    
Huoneteatteri Jurkan kannatusyhdistys ry    
Hyrynsalmen kunta    
Hyvinkään kaupungin museot    
Hyvinkään kaupunki    
Hyvinkään Orkesteri*    
Hämeen ELY-keskus    
Hämeen liitto    
Hämeenkyrön kunta    
Hämeenlinnan kaupunginmuseo    
Hämeenlinnan Kaupunginteatteri    
Hämeenlinnan kaupunki    
Hämeenlinnan taidemuseo    
Höyhentämö    
Iin kunta    
Iisalmen kaupunki    
Iitin kunta    
Ikaalisten kaupunki    
Ilmajoen kunta    
Ilmatorjuntamuseo    
Ilomantsin kunta    
Ilomantsin museot    
Imatran kaupungin museot    
Imatran kaupunki    
Improteatern Stjärnfall    
Improvisaatioteatteri Stella Polaris    
Inarin kunta    
Ingå kommun - Inkoon kunta    
Isojoen kunta    
Isokyrön kunta    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki    
Jalkaväkimuseo    
Janakkalan kunta    
JHL    
Joensuun kaupunginorkesteri    
Joensuun kaupunki    
JoJo - Oulun Tanssin Keskus    
Jokioisten kunta    
Joroisten kunta    
Joutsan kunta    
Juankosken kaupunki    
Juukan kunta    
Juupajoen kunta    
Juvan kunta    
Jyväskylän Big Band ry    
Jyväskylän kaupunginorkesteri    
Jyväskylän kaupunginteatteri    
Jyväskylän kaupunki    
Jyväskylän yliopisto    
Jyväskylän yliopiston tiedemuseo    
Jämijärven kunta    
Jämsän kaupunki    
Järvenpään kaupunki    
Järvenpään taidemuseo    
Kaakkois-Suomi ELY-keskus    
Kaarinan kaupunki    
Kaavin kunta    
Kainuun ELY-keskus    
Kainuun liitto    
Kainuun Museo    
Kajaanin Kaupunginteatteri    
Kajaanin kaupunki    
Kajaanin taidemuseo    
Kalajoen kaupunki    
Kamarikuoro Key Ensemble ry    
Kamariorkesteri Avanti*    
Kangasalan kunta    
Kangasniemen kunta    
Kankaanpään kaupunginmuseo    
Kankaanpään kaupunki    
Kannonkosken kunta    
Kannuksen kaupunki    
Kansalaisopistojen liitto    
Kansalaisopistojen liitto, toiminnanjohtaja    
Kansallisgalleria    
Kansanmusiikin ja Kansantanssin edistämiskeskus ry    
Kansanmusiikkiorkesteri Tallari    
Kanteleliitto ry    
Karijoen kunta    
Karkkilan kaupunki    
Karkkilan ruukkimuseo Senkka    
Karstulan kunta    
Karvian kunta    
Kaskisten kaupunki - Kaskis stad    
Kauhajoen kaupunki    
Kauhavan kaupunki    
Kauniaisten kaupunki - Grankulla stad    
Kaustisen kunta    
Keiteleen kunta    
Kemijärven kaupunki    
Kemin kaupunginorkesteri    
Kemin kaupunki    
Kemin taidemuseo    
Keminmaan kunta    
Kempeleen kunta    
Keravan kaupunki    
Keski-Pohjanmaan liitto    
Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo    
Keski-Suomen ELY-keskus    
Keski-Suomen Ilmailumuseo    
Keski-Suomen liitto    
Keski-Suomen museo    
Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT)    
Keskustan eduskuntaryhmä    
Keskustan eduskuntaryhmän pj    
Keuruun kaupunki    
Keuruun museo    
Kieppi - Kokkolan luonnontieteellinen museo    
Kihniön kunta    
Kimitoö kommun - Kemiönsaaren kunta    
Kinnulan kunta    
Kirkkonummen kunta - Kyrkslätt kommun    
Kiteen kaupunki    
Kittilän kunta    
Kiuruveden kaupunki    
Kivijärven kunta    
Klockriketeatern ry    
Kokemäen kaupunki    
Kokkolan Kaupunginteatteri    
Kokkolan kaupunki - Karleby stad    
Kokkolan Oopperayhdistys ry    
Kokkolan orkesteri*    
Kokoomuksen eduskuntaryhmän pj    
KokoTeatteri ry    
Kolarin kunta    
Kolmas tila - Tredje rummet    
Kom-teatterin kannatusyhdistys ry    
Konneveden kunta    
Konserttikeskus ry    
Kontiolahden kunta    
Korsholm kommun - Mustasaaren kunta    
Korsnäs kommun    
Kotkan Kaupunginteatteri    
Kotkan kaupunki    
Kouvolan kaupungin museot, Poikilo-museot    
Kouvolan kaupunki    
Kouvolan Teatteri    
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmän pj    
Kristinestad - Kristiinankaupunki    
Kronoby kommun - Kruunupyyn kunta    
Kuhmoisten kunta    
Kuhmon kaupunki    
Kuhmon museot    
Kultamuseo    
Kulttuuria kaikille –palvelu    
Kumula    
Kuninkaantien muusikot ry    
Kuntatyönantajat    
Kuopion kamarimusiikkiseura ry    
Kuopion kaupunginorkesteri    
Kuopion Kaupunginteatteri    
Kuopion kaupunki    
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo    
Kuopion luonnontieteellinen museo    
Kuopion taidemuseo    
Kuortaneen kunta    
Kurikan kaupunki    
Kuriton Company    
Kustavin kunta    
Kuusamon kaupunki    
Kymenlaakson Liitto    
Kymenlaakson museo    
Kymi Sinfonietta*    
Kyyjärven kunta    
Kärkölän kunta    
Kärsämäen kunta    
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry    
Lahden kaupunginorkesteri    
Lahden Kaupunginteatteri    
Lahden kaupunki    
Lahden museot    
Laihian kunta    
Laitilan kaupunki    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ELY-keskus    
Lapin liitto    
Lapin maakuntamuseo    
Lapinjärven kunta - Lappträsk kommun    
Lapinlahden kunta    
Lapinlahden taidemuseo    
Lappajärven kunta    
Lappeenrannan kaupunginorkesteri    
Lappeenrannan Kaupunginteatteri    
Lappeenrannan kaupunki    
Lappeenrannan museot    
Lapuan kaupungin museot    
Lapuan kaupunki    
Larsmo kommun - Luodon kunta    
Lastenkulttuurikeskusten liitto, koordinoija, viestintä    
Lastenkulttuurikeskusten liitto, toiminnanjohtaja    
Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis    
Laukaan kunta    
Lemin kunta    
Lempäälän kunta    
Leppävirran kunta    
Lestijärven kunta    
Liedon kunta    
Liedon museo    
Lieksan kaupunki    
Liike Nyt -eduskuntaryhmän pj    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Limingan kunta    
Liperin kunta    
Lohjan kaupunginorkesteri    
Lohjan kaupunki - Lojo stad    
Lohjan Museo    
Loimaan kaupunki    
Lopen kunta    
Lottamuseo    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Loviisan kaupungin museo    
Loviisan kaupunki - Lovisa stad    
Luhangan kunta    
Lumijoen kunta    
Luonnontieteellinen keskusmuseo    
Luonnontieteellinen museo    
Lusto -Suomen Metsämuseo    
Luumäen kunta    
Luvian kunta    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Lönnströmin koti- ja taidemuseo    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maailman musiikin keskus ry    
Malax kommun - Maalahden kunta    
Mannerheim-museo    
Marttilan kunta    
Maskun kunta    
Merijärven kunta    
Merikarvian kunta    
Miehikkälän museot    
Miehikkälän kunta    
Mikkelin kaupungin museot    
Mikkelin kaupunginorkesteri    
Mikkelin kaupunki    
Mikkelin Teatteri    
Mobilia Auto- ja tiemuseo    
Muhoksen kunta    
Multian kunta    
Muonion kunta    
Museo Militaria    
Museoalan ammattiliitto    
Museovirasto    
Music Finland ry    
Musiikkiteatteri Kapsäkki    
Mustan ja Valkoisen teatteri    
Muuramen kunta    
Myllyteatteri    
Mynämäen kunta    
Myrskylän kunta - Mörskom kommun    
Mäntsälän kunta    
Mänttä-Vilppulan kaupunki    
Mäntyharjun kunta    
Naantalin kaupunki    
Naantalin museo    
Nakkilan kunta    
Nelimarkka-museo    
Nivalan kaupunki    
Nokian kaupunki    
Nousiaisten kunta    
Nukketeatteri Akseli Klonk    
Nukketeatteri Sampo    
Nukketeatterikeskus Poiju    
NUOLI    
Nurmeksen kaupungin museot    
Nurmeksen kaupunki    
Nurmijärven kunta    
Nurmijärven museo    
Nykarleby stad - Uusikaarlepyyn kaupunki    
Närpes stad - Närpiön kaupunki    
Oblivia    
Oikeusministeriö    
OKM/yleissivistävä koulutus ja    
Ooppera Skaala ry    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Opetushallitus    
Orimattilan kaupunki    
Oripään kunta    
Oriveden kaupunki    
Ortodoksinen kirkkomuseo Riisa*    
OSIRIS teatteri    
Osuuskunta No Problem! Music    
Oulaisten kaupunki    
Oulun kaupunginorkesteri    
Oulun kaupunki    
Oulun museo- ja tiedekeskus    
Oulun yliopiston museot    
Outokummun kaivosmuseo    
Outokummun kaupunki    
Padajoen kunta    
Paimion kaupunki    
Paltamon kunta    
Panssarimuseo    
Pargas stad - Paraisten kaupunki    
Parikkalan kunta    
Parkanon kaupunki    
Pedersöre kommun - Pedersören kunta    
Pelkosenniemen kunta    
Pellon kunta    
PerformanceSirkus ry    
Perhon kunta    
Pertunmaan kunta    
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän pj    
Petäjäveden kunta    
Pieksämäen kaupunki    
Pielaveden kunta    
Pielisen museo    
Pietarsaaren kaupunginmuseo    
Pihtiputaan kunta    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pirkanmaan liitto    
Pirkkalan kunta    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto    
Pohjois-Karjalan museo    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan liitto    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Savon liitto    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Poliisimuseo    
Polvijärven kunta    
Pomarkun kunta    
Pori Sinfonietta    
Porin kaupunki    
Porin taidemuseo    
Porin Teatteri    
Pornaisten kunta    
Porvoon kaupunki - Borgå stad    
Porvoon museo    
Posion kunta    
Postimuseo    
Projektori-ryhmä    
Pudasjärven kaupunki    
Pukkilan kunta    
Punkalaitumen kunta    
Puolangan kunta    
Puolustusministeriö    
Puumalan kunta    
Pyhtään kunta - Pyttis kommun    
Pyhäjoen kunta    
Pyhäjärven kaupunki    
Pyhännän kunta    
Pyhärannan kunta    
Päijät-Hämeen liitto    
Päivälehden museo    
Pälkäneen kunta    
Pöytyän kunta    
Q-teatteri ry    
Quo Vadis ry    
Raahen kaupunki    
Raahen museo    
Raision kaupunki    
Raision museo Harkko    
Rakastajat-teatteri    
Rantasalmen kunta    
Ranuan kunta    
Raseborg stad - Raaseporin kaupunki    
Rauman kaupunginteatteri    
Rauman kaupunki    
Rauman merimuseo    
Rauman museo    
Rauman Taidemuseo    
Rautalammin kunta    
Rautalammin museo    
Rautavaaran kunta    
Rautjärven kunta    
RedNoseClub    
Reisjärven kunta    
Riihimäen kaupungin museot    
Riihimäen kaupunki    
Riihimäen Teatteri    
Ristijärven kunta    
Rospuutto-ryhmä    
Rovaniemen kaupunginorkesteri    
Rovaniemen kaupunki    
Rovaniemen taidemuseo    
Rovaniemen Teatteri    
Ruokolahden kunta    
Ruotsalainen eduskuntaryhmän pj    
Ruoveden kunta    
Ruska Ensemble    
Ruskon kunta    
Ryhmäteatterin Kannatus ry    
Rytmi-instituutin kannattajayhdistys ry    
Rääkkylän kunta    
Saamelaiskäräjät    
Saamelaismuseo Siida    
Saarijärven kaupunki    
Saarijärven museo    
Saaristo-oopperayhdistys ry    
Sagalunds museum*    
Sallan kunta    
Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo    
Salon kaupunki    
Salon museot    
Sara Hildénin taidemuseo    
Sastamalan kaupunki    
Sastamalan museot*    
Satakunnan ELY-keskus    
Satakuntaliitto    
Sauvon kunta    
Savitaipaleen kunta    
Savonlinnan kaupunki    
Savonlinnan maakuntamuseo    
Savonlinnan orkesteri*    
Savonlinnan Teatteri    
Savukosken kunta    
Seinäjoen Elävän Musiikin yhdistys ry    
Seinäjoen Kaupunginteatteri    
Seinäjoen kaupunki    
Seinäjoen orkesteri    
Serlachius-museot Gustaf ja Gösta    
Sibeliusmuseum/Sibelius-museo    
Sievin kunta    
Siikaisten kunta    
Siikajoen kunta    
Siikalatvan kunta    
Siilinjärven kunta    
Simon kunta    
Sinfoniaorkesteri Vivo    
Sinfonietta Lentua    
Sininen eduskuntaryhmän pj    
Sipoon kunta - Sibbo kommun    
Sirkuksen tiedotuskeskus ry    
Sisäministeriö    
Siuntion kunta - Sjundeå kommun    
Sodankylän kunta    
Soinin kunta    
Someron kaupunki    
Sonkajärven kunta    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän pj    
Sotamuseo    
Sotkamon kunta    
Stiftelsen för Martin Wegelius-institutet    
STTK    
Stundars museum    
Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto ry    
Sulkavan kunta    
Suomalainen Barokkiorkesteri    
Suomalaisen Kamarioopperan kannattajayhdistys ry    
Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry    
Suomen AITA/IATA -keskus ry    
Suomen arkkitehtuurimuseo    
Suomen Assitej ry    
Suomen Big Band -yhdistys ry    
Suomen Harmonikkainstituutin Kannatusyhdistys ry    
Suomen Harmonikkaliitto ry    
Suomen Harrastajateatteriliitto ry    
Suomen Ilmailumuseo    
Suomen Jazzliitto ry    
Suomen Jääkiekkomuseo    
Suomen kansallismuseo    
Suomen kansallisooppera ja -baletti    
Suomen Kansallisteatteri    
Suomen Kansallisteatteri    
Suomen Kansanmusiikkiliitto ry    
Suomen kellomuseo    
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry    
Suomen Kotiseutuliitto ry    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen käsityön museo    
Suomen lasimuseo    
Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto, tj    
Suomen Lausujain liitto ry    
Suomen lelumuseo Hevosenkenkä    
Suomen maatalousmuseo Sarka    
Suomen Metsästysmuseo    
Suomen Museoliitto ry    
Suomen Musiikintekijät ry    
Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry    
Suomen Muusikkojen liitto ry    
Suomen Näyttelijäliitto ry    
Suomen OISTAT-Keskus - Finlands OISTAT-Centrum ry    
Suomen Puhallinorkesteriliitto ry    
Suomen Rautatiemuseo    
Suomen sanataideopetuksen seura ry    
Suomen Sinfoniaorkesterit ry    
Suomen Säveltäjät ry    
Suomen tanssioppilaitosten liitty STOPP ry    
Suomen Teatterit ry    
Suomen Työväen Musiikkiliitto (Stm) R.Y.    
Suomen Unima ry    
Suomen Urheilumuseo    
Suomen valokuvataiteen museo    
Suomen yrittäjät?    
Suomussalmen kunta    
Suonenjoen kaupunki    
Sysmän kunta    
Säkylän kunta    
Särestön kamarikonsertit -yhdistys ry    
Särestöniemi-museo    
Taideneuvosto    
Taipalsaaren kunta    
Taiteen edistämiskeskus    
Taiteen perusopetusliitto    
Taiteen perusopetusliitto, pj    
Taiteen perusopetusliitto, vt. toiminnanjohtaja    
Taivalkosken kunta    
Taivassalon kunta    
Taku ry    
Tammelan kunta    
Tampereen kaupungin historialliset museot    
Tampereen kaupunginorkesteri    
Tampereen kaupunki    
Tampereen taidemuseo    
Tampereen Teatteri    
Tampereen vanhan musiikin ystävät ry    
TANE    
Tanssin Tiedotuskeskus ry    
Tanssiteatteri ERI    
Tanssiteatteri Hurjaruuthin kannatusyhdistys ry    
Tanssiteatteri Raatikko    
Tapiolan Kamarikuoro ry    
Tasa-arvovaltuutettu    
Teater Geist    
Teatteri 2.0    
Teatteri Avoimet Ovet    
Teatteri Eurooppa Neljä    
Teatteri Ilmiö    
Teatteri Imatra    
Teatteri- ja Mediatyöntekijöiden liitto ry    
Teatteri Jurkka    
Teatteri Metamorfoosi    
Teatteri Mukamas    
Teatteri Pensas    
Teatteri Rollon kannatusyhdistys ry    
Teatteri Siperia    
Teatteri Taimine    
Teatteri Takomo    
Teatteri Telakka    
Teatteri Vanha Juko    
Teatterikeskus ry    
Teatterimuseo    
Teatterin tiedotuskeskus ry    
TEHDAS Teatteri    
Tekniikan museo    
Tero Saarinen Company    
Tervolan kunta    
Tervon kunta    
Teuvan kunta    
The Great Helsinki Swing Big Band -yhdistys ry    
THL    
Tilastokeskus    
Tl. Kosken kunta    
Todellisuuden Tutkimuskeskus    
Tohmajärven kunta    
Toholammin kunta    
Toivakan kunta    
Tornion kaupunki    
Tornionlaakson maakuntamuseo    
Totem-teatteri    
Tsuumi Sound System Oy Ab    
Turun kaupunginorkesteri    
Turun Kaupunginteatteri    
Turun kaupunki - Åbo stad    
Turun museokeskus    
Turun taidemuseo    
Turun yliopiston eläinmuseo    
Tuuba ja kimalainen Oy    
Tuusniemen kunta    
Tuusulan kunta    
Tuusulan museo    
Tyrnävän kunta    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työväen Näyttämöiden Liitto ry    
Työväenmuseo Werstas    
Uleåborg Jazz Organisation ry    
Ulvilan kaupunki    
Unga Teatern    
Universum    
Urjalan kunta    
Utajärven kunta    
Uteliaat muusikot ry    
Utsjoen kunta    
Uuden musiikin orkesteri    
Uudenkaupungin museo    
Uudenmaan ELY-keskus    
Uudenmaan liitto    
Uuraisten kunta    
Uusikaupunki    
Uusinta-kamariyhtyeen kannatusyhdistys ry    
Vaalan kunta    
Vaasan kaupungin museot    
Vaasan kaupunginorkesteri    
Vaasan kaupunginteatteri    
Vaasan kaupunki - Vasa stad    
Vaasan Oopperasäätiö    
Valkeakosken kaupunki    
Valtimon kunta    
Valtimonteatteri    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Vanhalinnan museo    
Vantaan kaupunginmuseo    
Vantaan kaupunki - Vanda stad    
Vantaan taidemuseo    
Vantaan viihdeorkesteri    
Vapaa sivistystyö ry    
Vapaa sivistystyö ry, pj    
Varkauden kaupunki    
Varkauden museot    
Varkauden Teatteri    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Varsinais-Suomen liitto    
Wasa Teater    
Vehmaan kunta    
Verlan tehdasmuseo    
Vesannon kunta    
Vesilahden kunta    
Vetelin kunta    
Vieremän kunta    
Vihdin kunta    
Vihdin museo    
Vihreän eduskuntaryhmän pj    
Viitasaaren kaupunki    
Vimpelin kunta    
Virolahden kunta    
Virtain kaupunki    
Virtuosi di Kuhmo ry    
Visavuoren museo    
Västra Nylands landskapsmuseum    
Vörå kommun - Vöyrin kunta    
Yhdenvertaisuusvaltuutettu    
Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry    
Ylitornion kunta    
Ylivieskan kaupunki    
Ylöjärven kaupunki    
Ympäristöministeriö    
Ypäjän kunta    
Ähtärin kaupunki    
Äänekosken kaupunginmuseo    
Äänekosken kaupunki    
Asiasanat

Kultur, kulturväsende, kulturverksamhet, kulturtjänster, kulturförvaltning, kulturområdet, konst