Yhteenveto / Sammandrag

Yhteenveto
Luonnos hallituksen esitykseksi avattiin lausuntopalvelu.fi-verkkopalveluun ja lähetettiin lausunnoille 13.9.2019. Lausuntoaika oli aikataulusyistä sekä asian teknisen luonteen vuoksi poikkeuksellisen lyhyt, noin kuukauden. Luonnos lähetettiin lausunnoille kaikille puoluerekisterissä olleille puolueille, eduskunnalle, valtiovarainministeriölle, liikenne- ja viestintäministeriölle, Liikenne- ja viestintävirastolle, Väestörekisterikeskukselle, Vaalitutkimuskonsortiolle, Turun yliopiston valtio-opin laitokselle, Kansalaisyhteiskunnan neuvottelukunnalle sekä eräille kansalaisyhteiskuntaa edustaville järjestöille.

Esitysluonnoksesta annettiin 10 lausuntoa. Lausunnonantajat olivat Vasemmistoliitto r.p., Vihreä liitto r.p., valtiovarainministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus, Väestörekisterikeskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry ja Eurooppalainen Suomi ry sekä yksi yksityishenkilö. 

Esitysluonnoksesta saaduissa lausunnoissa tuotiin esiin, että ehdotetut muutokset kansalaisaloitelakiin ovat lähinnä teknisiä. Ehdotettuja muutoksia pidettiin kuitenkin kannatettavina ja tarpeellisina.

Muutamassa lausunnossa tuotiin erikseen esiin toive edelleen selvittää kansalaisaloitteen ikärajan laskemista (Suomen luonnonsuojeluliitto) tai suoraan laskea ikärajaa (Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry, Eurooppalainen Suomi ry.). Tässä esityksessä ei kuitenkaan oteta kantaa ikärajaa koskevaan kysymykseen. Eurooppalainen Suomi ry:n lausunnossa tuotiin lisäksi esiin huomioita koskien EU-asetuksen mahdollisia vaikutuksia esimerkiksi viranomaistoimintaan, mikäli eurooppalainen kansalaisaloite muodostuisi uuden asetuksen myötä nykyistä huomattavasti aktiivisemmin käytetyksi osallistumisen välineeksi.

Esitysluonnokseen ei tehty muutoksia lausuntokierroksen perusteella. Lausuntokierroksen aikana esitysluonnokseen on kuitenkin tehty muita tarkennuksia.


---

Utkastet till regeringens proposition lades ut i nättjänsten Utlåtande.fi och sändes på remiss den 13 september 2019. Av tidtabellsorsaker samt på grund av sakens tekniska natur var remisstiden exceptionellt kort, ungefär en månad. Utkastet sändes på remiss till samtliga partier i partiregistret, riksdagen, finansministeriet, kommunikationsministeriet, Transport- och kommunikationsverket, Befolkningsregistercentralen, valforskningskonsortiet, institutionen för statslära vid Åbo universitet, Delegationen för medborgarsamhällspolitik samt vissa organisationer som företräder civilsamhället.

Det kom 10 yttranden om utkastet till proposition. De som yttrade sig var Vänsterförbundet r.p., Gröna Förbundet r.p., finansministeriet, kommunikationsministeriet, Transport- och kommunikationsverkets Cybersäkerhetscenter, Befolkningsregistercentralen, Finlands naturskyddsförbund, Ungdomssektorns takorganisation i Finland Allians rf och Finland i Europa rf samt en privatperson.

I yttrandena om utkastet till proposition påpekades att de föreslagna ändringarna i lagen om medborgarinitiativ är i första hand tekniska. De föreslagna ändringarna ansågs ändå värda att understödjas och behövliga.

I några utlåtanden framfördes särskilt önskemålet att en sänkning av åldersgränsen för rätten att stödja medborgarinitiativ skulle utredas ytterligare (Finlands naturskyddsförbund) eller att åldersgränsen skulle sänkas direkt (Ungdomssektorns takorganisation i Finland Allians rf och Finland i Europa rf). I denna proposition tas ändå inte ställning till frågan om åldersgräns. I Finland i Europa rf:s yttrande fästes dessutom uppmärksamhet vid EU-förordningens eventuella konsekvenser för till exempel myndighetsverksamheten, om det europeiska medborgarinitiativet i och med den nya förordningen blir ett verktyg för deltagande som används betydligt aktivare än nu.

Det har inte gjorts några ändringar i utkastet till proposition på grund av remissbehandlingen. Under remissbehandlingen har emellertid företagits andra preciseringar i utkastet till proposition