Yhteenveto annetuista lausunnoista

Yhteenveto
Yhteenveto annetuista lausunnoista 21.1.2020
Valtioneuvoston asetus aravavuokratalojen purkamiskustannuksiin myönnettävästä avustuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
 
Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/11039/2019
 
Ympäristöministeriö pyysi ajalla 29.11. – 23.12.2019 lausuntoja luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi, jolla muutettaisiin aravavuokratalojen purkuavustusta koskevaa asetusta. Purkuavustuksen prosentuaalista enimmäismäärää esitettiin asetusluonnoksessa korotettavan vuosille 2020-2022 70 prosentista 90 prosenttiin, mikäli purettava vuokratalo sijaitsee sellaisessa kunnassa, jonka asuntomarkkinatilanteessa ja väestökehityksessä tapahtuneet muutokset ovat vaikeuttaneet vuokrataloyhteisön toimintaa ja yhteisö on huomattavissa ja pitkäaikaisissa taloudellisissa vaikeuksissa. Lisäksi avustettaville purkuhankkeille esitettiin asetettavaksi vaatimus toimittaa selvitys purkujätteen hyödyntämisestä avustuksen myöntävälle Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle. Lausuntopyyntö lähetettiin erikseen tietyille keskeisille tahoille, mutta kaikilla muillakin halukkailla oli mahdollisuus lausunnon antamiseen. Esitysluonnoksesta antoi lausuntonsa 6 eri tahoa: Valtiokonttori, Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät - KOVA ry, Kuntaliitto, Suomen Kiinteistöliitto ry, Suomen opiskelija-asunnot SOA ry ja Green Building Council Finland. Kaikki lausunnot ovat luettavissa lausuntopalvelu.fi:ssä.
 
Kaikki lausunnonantajat Valtiokonttoria lukuun ottamatta kannattivat esitystä osittain. Valtiokonttori ilmoitti kannattavansa esitystä pääosin tai kokonaan taikka sillä ei ollut esityksestä huomautettavaa. Avustuksen enimmäismäärän nostamista pidettiin tarpeellisena ja hyvänä lisänä väestöltään väheneville alueille kohdennettuihin tukiin. Tukiprosentin nostamista pidettiin myös perusteltuna valtion luotto- ja takaustappioiden minimoimisen näkökulmasta. Myös tukiprosentin noston määräaikaisuutta pidettiin hyvänä, sillä se voi nopeuttaa purkamisen aloittamista.
 
Kaikki lausunnonantajat pitivät purkumateriaalien kierrättämisen tukemista ja purkukartoituksen tekemistä perusteltuina kiertotalouden edistämisen näkökulmasta. KOVA ry, Kuntaliitto ja SOA ry pitivät hyvänä sitä, että purkukartoituksen kustannukset voitaisiin sisällyttää avustettaviin kustannuksiin. Kiinteistöliitto nosti esiin, että purkukartoitus tulisi esittää vasta avustuksen maksatusvaiheessa, jotta selvitys olisi tarpeeksi kattava.
 
Muina huomioina nostettiin esiin erilaisia asioita. Kuntaliitto nosti esiin, että ARAn resursseihin ja osaamistarpeisiin on kiinnitettävä huomiota asetusmuutoksen johdosta. KOVA ry nosti esiin, että purkuavustusta ei nykyisten ehtojen mukaan voida myöntää sellaisille yhteisöille, jotka ovat kuntaliitosten myötä saaneet omistukseensa vuokrataloja ja vuokra-asuntoja alueilta, joilla asuntomarkkinatilanne ja väestönkehityksen muutokset vaikeuttavat yhteisöjen toimintaa.