Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - MARA-asetuksen soveltamisohje

MARA-asetuksen soveltamisohje

Diarienummer för begäran om utlåtande: YM3/400/2018

Svarstiden gick ut: 31.12.2018

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (VNa 843/2017) eli ns. MARA-asetus pyrkii lisäämään jätteiden hyödyntämistä ja siten edistämään kestävää luonnonvarojen käyttöä ja kiertotaloutta. Asetuksessa määritellään vaatimukset, joiden täyttyessä asetuksessa tarkoitettujen jätteiden hyödyntämiseen ei tarvita ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa. Näiden vaatimusten täyttyminen osoitetaan ympäristöluvan sijaan hyödyntämistä koskevassa rekisteröinti-ilmoituksessa. Nyt lausunnolla oleva asetuksen soveltamisohje on laadittu yhtenäistämään ja selkeyttämään asetuksen käytännön toimeenpanoa ja tulkintaa. Ohje ei ole oikeudellisesti sitova. Soveltamisohje on laadittu siten, että se sisältää asetuksen pykälät ja liitteet sellaisenaan. Asetusteksti esitetään kunkin kappaleen alussa raamitettuna. Asetuksen soveltamista ohjeistava teksti on esitetty luvuittain kunkin pykälän tai liitteen kohdan jälkeen. Ohje on tarkoitettu jätemateriaalin toimittajille, rakentajille, kiinteistön omistajille, suunnittelijoille ja asiantuntijoille hyödyntämisen toteuttamiseksi sekä ympäristöviranomaisille toiminnan valvomiseksi.

 
Bakgrund
Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa (VNa 843/2017) eli ns. MARA-asetus pyrkii lisäämään jätteiden hyödyntämistä ja siten edistämään kestävää luonnonvarojen käyttöä ja kiertotaloutta. Asetuksessa määritellään vaatimukset, joiden täyttyessä asetuksessa tarkoitettujen jätteiden hyödyntämiseen ei tarvita ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaista ympäristölupaa. Näiden vaatimusten täyttyminen osoitetaan ympäristöluvan sijaan hyödyntämistä koskevassa rekisteröinti-ilmoituksessa. Aiemman, vuonna 2006 voimaan tulleen MARA-asetuksen (VNa 591/2006) lähtökohta ja tavoitteet vastasivat 1.1.2018 voimaan tullutta asetusta, mutta sen soveltamisalaan kuuluvien jätemateriaalien ja hyödyntämiskohteiden valikoima oli suppeampi. Uudessa asetuksessa haitallisille aineille säädetyt raja-arvot on annettu asetuksessa määritellyille maarakentamiskohteille toisin kuin aiemmassa asetuksessa, jossa raja-arvot olivat jätemateriaalikohtaisia. Asetuksen soveltamisalan laajentumisen vuoksi uudessa asetuksessa on täsmennetty myös toiminnan laadunhallintaa koskevia vaatimuksia esimerkiksi jätemateriaalien tutkimisessa ja jätteen hyödyntämistä koskevien tietojen dokumentoinnissa.

Lisätietoja uudesta MARA-asetuksesta saa ympäristöministeriön verkkosivuilta, josta löytyvät asetuksen perustelumuistio ja taustaselvitys, joissa on asetuksen soveltamisen kannalta tarpeellista lisätietoa asetuksen yleisistä ja pykäläkohtaisista perusteluista. Linkki asetuksen perustelumuistioon löytyy sivulta http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Lainsaadanto_ja_ohjeet/Jatelainsaadanto. Taustaselvitys puolestaan löytyy osoitteesta http://www.ym.fi/fi-FI/Ymparisto/Lainsaadanto_ja_ohjeet/Ymparistonsuojelun_valmisteilla_oleva_lainsaadanto/Jatteiden_hyodyntaminen_maanrakentamisessa.  
 
Målsättningar
Soveltamisohjeesta kerätään palautetta sitä käyttäviltä tahoilta. Palautetta voi antaa tämän lausuntopalvelun kautta vuoden 2018 loppuun asti. Koottavan palautteen perusteella ohjetta tarkistetaan ja siitä julkaistaan päivitetty versio. Ohje ja tarpeelliset linkit palautteen antamiseksi löytyvät ympäristöministeriön sivuilta (http://www.ym.fi/fi-FI/Ajankohtaista/Lausuntopyynnot).
 
Linkit
Liitteet:
Tidtabell
Palautetta voi antaa Lausuntopalvelun kautta vuoden 2018 loppuun saakka.
Svarsanvisningar för mottagare
Vastaajia pyydetään antamaan palautetta soveltamisohjeluonnoksesta yleisellä tasolla sekä kustakin osasta erikseen. Erityisesti pyydetään lausuntoja soveltamisohjeen toimivuudesta, sen ymmärrettävyydestä sekä puuttuuko ohjeesta jotain olennaista.

Lausunnon voi lähettää vielä toiselle henkilölle hyväksyttäväksi ennen sen julkaisemista palvelussa.
Valmistelijat
Vastuuhenkilö on neuvotteleva virkamies Else Peuranen, ympäristöministeriö (1.7.2018 asti), p. 029 525 0225; yhteyshenkilönä toimii myös säädösvalmisteluavustaja Titta Nieminen, ympäristöministeriö, p. 029 525 0197.
Sändlista:
Aalto yliopisto    
Aalto yliopisto/Hanna Vanhanen    
Aalto yliopisto/Jaana Sorvari    
Aalto yliopisto/Leena Korkiala-Tanttu    
Ahma Group/Jari Hietala    
Aluehallintovirasto/Jaakko Heinolainen    
Aluehallintovirasto/Jari Tolppanen    
Aluehallintovirasto/Mikaela Rudnäs    
Delete/Tommi Järvinen    
Destia/Kyösti Jauhiainen    
Destia/Maarit Salonoja    
Destia/Mari Boren    
Destia/Pia Rämö    
Digipolis/Teemu Saralampi    
Ecolan/Mikko Räisänen    
Ekokem/Antti Tiri    
Ekokem/Jan Österbacka    
ELY-keskus/Anna Mikkola    
ELY-keskus/Ari Nygren    
ELY-keskus/Eeva Ottoila    
ELY-keskus/Esa Kuitunen    
ELY-keskus/Esa Wihlman    
ELY-keskus/Hannele Yli-Kauppila    
ELY-keskus/Ilkka J. Närhi    
ELY-keskus/Johanna Nissilä    
ELY-keskus/Jukka Alatervo    
ELY-keskus/Jyrki S. Hämäläinen    
ELY-keskus/Kari Pyötsiä    
ELY-keskus/Lea Koponen    
ELY-keskus/Leila Jälkö    
ELY-keskus/Maria Väänänen    
ELY-keskus/Marketta Kujala    
ELY-keskus/Matti Koponen    
ELY-keskus/Mikko Kantokari    
ELY-keskus/Pauli Huotarinen    
ELY-keskus/Päivi Karttunen    
ELY-keskus/Riikka Haitto    
ELY-keskus/Sinikka Koikkalainen    
ELY-keskus/Sirpa Lindroos    
ELY-keskus/Taija Haurinen    
ELY-keskus/Tarja Anttila    
ELY-keskus/Tarja Wiikinkoski    
ELY-keskus/Tuija Sievi-Korte    
ELY-keskus/Vesa Malm    
Energiateollisuus/Katja Kurki-Suonio    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
Finavia/Kirsi Pitkäranta    
Fortum/Ria Kiuru    
Geologian tutkimuskeskus GTK    
Geologian tutkimuskeskus GTK/Ossi Ikävalko    
Geologian tutkimuskeskus GTK/Tommi Kauppila    
Golder/Pirjo Tuomi    
Helen/Sari Väätäjä    
Helsingin kaupunki/Mikko Suominen    
HSY    
HSY/Juha Lipsanen    
HSY/Kirsi Karhu    
Hämeen ammattikorkeakoulu    
Hämeen ammattikorkeakoulu/Markku Raimovaara    
Hämeen ELY-keskus    
Infra ry    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Kaakkois-Suomi ELY-keskus    
Kainuun ELY-keskus    
Kemion/Timo Nissinen    
Keski-Suomen ELY-keskus    
KFS Finland Oy/Teuvo Kulmala    
Kivo/Timo Hämäläinen    
Kreate/Tuomo Joutsenoja    
Kuntaliitto    
Kuntaliitto/Miira Riipinen    
Kuntaliitto/Tuulia Innala    
Kuusakoski/Sofia Mattila    
Kuusakoski/Thomas Söderström    
Laatuinsinöörit/Hannu Aurinko    
Lahden ammattikorkeakoulu    
Lahden ammattikorkeakoulu/Kati Manskinen    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ELY-keskus    
Lassila&Tikanoja/Satu-Maria Jauhiainen    
Lemminkäinen/Jame Welin    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Liikennevirasto    
Liikennevirasto/Jaakko Knuutila    
Liikennevirasto/Katri Eskola    
Liikennevirasto/Laura Pennanen    
Liikennevirasto/Sari Lajunen    
Liikennevirasto/Soile Knuuti    
Liikennevirasto/Timo Tirkkonen    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maapörssi Oy/Jari Nordström    
Maapörssi Oy/Juuso Viitikko    
Maastorakentajat/Antti Nissinen    
Morenia/Jussi Kohtanen    
Motiva/Suvi Salmela    
Oikeusministeriö    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Puolustusministeriö    
Purkupiha/Kari Kärkkäinen    
PVO/Katja Permanto    
Rakennusteollisuus/Pekka Vuorinen    
Ramboll/Juha Forsman    
Ramboll/Kimmo Järvinen    
Ramboll/Marjo Koivulahti    
Ramboll/Pentti Lahtinen    
Rengaskierrätys/Risto Tuominen    
Rudus/Jani Pieksemä    
Satakunnan ELY-keskus    
Satamaliitto/Kirsti Tarnanen-Sariola    
Sisäministeriö    
Sito/Anton Palolahti    
Sito/Raisa Valli    
Skanska/Hannu Tomperi    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen erityisjäte Oy/Annika Sormunen    
Suomen erityisjäte Oy/Riina Rantsi    
Suomen ympäristökeskus    
Suomen ympäristökeskus/Jani Salminen    
Tampereen teknillinen yliopisto    
Tampereen teknillinen yliopisto/Minna Leppänen    
Tapio Oy/Greis Ilppo    
Tapio Oy/Samuli Joensuu    
Teknologian tutkimuskeskus VTT    
Teknologian tutkimuskeskus VTT/Jutta Laine-Ylijoki    
Teknologian tutkimuskeskus VTT/Margareta Wahlström    
Teknologian tutkimuskeskus VTT/Markku Juvankoski    
Teknologiateollisuus/Juhani Orkas    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Työ- ja elinkeinoministeriö/Erja Fagerlund    
Ulkoasiainministeriö    
UPM/Harri Jussila    
Uudenmaan ELY-keskus    
Vahanen/Marko Sjölund    
Valmet/Ari Mourujärvi    
Valmet/Sini Peltola    
Valtioneuvoston kanslia    
Valtiovarainministeriö    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
Vesiensuojeluliitto    
Vesiensuojeluliitto/Asko Särkelä    
Vesiensuojeluliitto/Pekka Kansanen    
YTP-liitto/Riikka Kinnunen    
Asiasanat

MARA-asetus, jätteen hyödyntäminen, uusiomateriaalit