• Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään.
      • Metsähallitus
        Päivitetty:
        1.10.2024
        • Metsähallituksen lausunto Ruotsiin suunniteltavan Polargrund -merituulivoimapuiston ja vetyvoimalaitoksen YVA-menettelyä täydentävästä ilmoituksesta Polargrundin tuulivoimapuiston hankealue sijaitsee pohjoisella Perämerellä sekä Ruotsin aluemerellä (Kalixin kunta) että Ruotsin talousvyöhykkeellä ja rajoittuu Suomen talousvyöhykkeeseen. Puisto on suunniteltu rakennettavaksi noin 10 kilometrin päähän lähimmistä saarista (Malören ja Sandskär) ja noin 35 kilometrin päähän mantereesta. Suunniteltu tuotantoalue sijaitsee lähimmillään noin 23 kilometrin etäisyydellä Perämeren kansallispuistosta sen lounaispuolella. Puistoon suunnitellaan enintään 120 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on 350 metriä. Hankealueen kokonaispinta-ala on noin 341 km2 ja sen keskisyvyys on noin 45 metriä. Tuulipuiston on tarkoitus tuottaa ja toimittaa Pohjois-Ruotsiin merkittävä määrä energiaa sähkön ja/tai vedyn muodossa. Tuulipuisto pystyy tuottamaan sähköä noin 10 TWh tai vetyä noin 200 000 tonnia vuodessa. Nyt meneillään oleva täydentävä kuuleminen koskee vain geofysikaalisia ja geoteknisiä kenttätutkimuksia tuulipuiston alueella, ruoppausmassojen läjitystä sekä vedyn tuotannon ympäristövaikutuksia. Metsähallitus on tutustunut kuulemisasiakirjaan ja toteaa siitä lausuntonaan seuraavaa: Metsähallitus huomauttaa, että kuulemisasiakirjan suomennos on kieleltään paikoin huonoa ja terminologiaa on käännetty niin, että tekstin sisältöä on tarkistettava alkuperäisestä ruotsinkielisestä dokumentista asian ymmärtämiseksi. Kuulemisasiakirja sisältää myös virheellisiä ja harhaanjohtavia lajinimiä (punasimppu). Kuulemisasiakirjan mukaan geofysikaalisten ja geoteknisten tutkimusten vaikutukset kaloihin, hylkeisiin, kasvillisuuteen ja pohjaeläimistöön kuvataan ja arvioidaan tulevassa ympäristövaikutusten arvioinnissa. Metsähallituksella ei ole tässä vaiheessa lausuttavaa tutkimusten teknisestä toteutuksesta. Tuulivoimaloiden perustusten rakentamisessa mahdollisesti syntyvien läjitettävien maamassojen määrä vaihtelee huomattavasti eri perustatekniikoiden välillä ja annetun selvityksen mukaan se voisi olla enimmillään painovoimaperustaisella rakentamisella noin 1,2 miljoonaa m3. Metsähallitus katsoo, että perustusten rakentamisen vaikutusten arviointi voidaan tehdä vasta, kun perustamistapa on päätetty. Muutoin vaikutukset tulisi arvioida suurimman ruoppaus- ja läjitystarpeen mukaisesti. Kuulemisasiakirjan mukaan pohjayhteisöjen tutkimuksissa löydettiin vain yksi levälaji sekä viisi selkärangatonta pohjaeläinlajia. Läjittämisen arvioidaan aiheuttavan pohjakasvillisuuden ja pohjaeläimistön häviämistä mutta yhteisöjen arvioidaan palautuvan muutamassa vuodessa. Vaikutuksia arvioidaan kuitenkin myöhemmin täydentävässä YVA:ssa. Metsähallitus toteaa, että selvityksessä mainittu pohjaeläinlajisto sekä tutkimukseen käytetty pohjanoudin viittaavat siihen, että pohjaeläinnäytteitä on otettu vain pehmeiltä pohjilta. Metsähallitus katsoo, että tulokset pohjaeläimistöstä eivät kuvaa kovempia pohjanlaatuja, joilla saattaa olla nyt esitetyistä tuloksista poikkeava lajikoostumus. Pohjaeläinnäytteenoton jakautumista ja tulosten edustavuutta suunnitellulla tuotantoalueella tulisi tarkastella ja suhteuttaa eri pohjatyyppien esiintymiseen. Tarvittaessa pohjanäytteenottoa tulisi täydentää erilaisella pohjanäytteenotolla sekä ROV-laitteistolla tehtävällä videokuvauksella pintaan kiinnittyvien (epifauna) sekä liikkuvien lajien havaitsemiseksi. ROV-kuvauksella voidaan myös saada lisätietoa pohjakalojen esiintymisestä alueella. Metsähallitus katsoo myös, että pudotusvideoiden (dropvideo) kuvauspaikkojen määrä on liian alhainen, jotta sen perusteella voitaisiin arvioida edustavasti pohjakasvillisuuden esiintymistä ja sen ekologista merkitystä alueella. Metsähallitus katsoo, että merenpohjaan kohdistuvien biologisten ja ekologisten ympäristövaikutusten arviointi on mahdollista vain laadukkaan eri pohjatyypit ja syvyysvyöhykkeet kattavan tiedon perusteella. Vedyntuotannon vaikutuksia kaloihin, kasvistoon ja eläimistöön tullaan arviomaan tulevassa YVA:ssa eikä Metsähallituksella ole tässä vaiheessa asiassa huomautettavaa. Metsähallitus kiittää tilaisuudesta saada lausua hankkeen YVA-menettelyä täydentävästä materiaalista. Lausunnon on laatinut maankäytön erityisasiantuntija Ari Laine.
      • Varsinais-Suomen ELY, Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue, Koivukari Annukka
        Päivitetty:
        6.9.2024
        • Suomen Ympäristökeskus on pyytänyt Varsinais-Suomen ELY-keskukselta lausuntoa täydentävään ilmoitukseen muutoksista Ruotsin talousvyöhykkeelle suunniteltavan Polargrund-merituulivoimapuiston ja vetyvoimalaitoksen ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue ei anna lausuntoa asiasta.