Näytä liitetiedostona annetut lausunnot
Lausunnonantaja Tallennettu Lausunto
Valtiovarainministeriö 21.4.2020
Valtiovarainministeriön lausunto arviomuistiosta.pdf
Vankilavirkailijain Liitto VVL r.y 29.4.2020
Vankilavirkailijain liiton lausunto.pdf
Sisäministeriö 14.4.2020
Sisäministeriön poliisiosasto; lausunto.pdf
Apulaisoikeuskansleri 25.3.2020
Lausunto_apulaisoikeuskansleri.pdf
  • Lausunnonantajia: 7
    Lausunnonantajan lausunto
      • Lausunnonantajia pyydetään lausunnoissaan arvioimaan muistiossa esitettyjä vaihtoehtoja vankien tupakoinnin järjestämiseksi. Erityisesti lausunnonantajia pyydetään ottamaan kantaa eri toteuttamisvaihtoehtojen terveys-, kustannus- ja toiminnallisiin vaikutuksiin. Lausunnonantajia pyydetään myös ottamaan kantaa siihen, edellyttääkö eri toteuttamisvaihtoehtojen toteuttaminen viranomaisille lisämäärärahoja vai onko järjestelyt toteutettavissa nykyisten määrärahojen puitteissa. Lisäksi lausunnossa tulisi ottaa kantaa siihen, mikä olisi paras vaihtoehto tupakoinnin järjestämiseksi.
      • Rikoksettoman elämän tukisäätiö sr
        Päivitetty:
        17.4.2020
        • Vaihtoehto 1: Lisäresurssien tarve on vaihtoehdossa liian suuri tupakoinnin järjestämiseksi. Vaikeuttaisi vankiloiden päivittäisten toimintojen järjestämistä merkittävästi. Vaihtoehto ei myöskään edistä terveysnäkökulmaa. Vaihtoehto 2: Toteutettavissa oleva ja realistisin vaihtoehto. Vaihtoehto aiheuttaisi vähiten haittaa vankiloiden toiminnalle ja päiväjärjestykselle, vaikka vaatiikin henkilöstöresursseja. Kuten muistiossa mainitaankin, vaihtoehto edellyttää riittäviä tukitoimia nikotiinikorvaustuotteiden muodossa sekä panostusta ryhmätoimintoihin. Vaihtoehdossa ei ole otettu huomioon mahdollisuutta lääkehoitoon eikä lääkehoidon kustannuksia. Tavoitteena tulisi olla tupakkariippuvuuden vähentäminen tai kokonaan tupakoinnin lopettaminen. Kannatamme koordinaattoria kullekin rikosseuraamusalueelle tukitoimien järjestämiseksi. Vaihtoehto vaatii lakitasoista määrittelyä, montako kertaa päivässä vangit vähintään pääsevät tupakoimaan. Vaihtoehto 3: Mikäli tupakointi tapahtuisi ulkoillessa, ulkoilu tarkoittaisi pelkkää tupakointia ja riskinä olisi, että poltettujen savukkeiden määrä lisääntyisi. Ongelmaksi tulisi myös se, että tupakoimattomat altistuisivat ulkona tupakansavulle. Lopulta tupakoimattomille jouduttaisiin järjestämään erilliset ulkoiluajat. Vaihtoehto 4: Vaatisi erittäin pitkän siirtymäajan toimiakseen. Vaihtoehto aiheuttaisi massiivisen ongelman tupakan salakuljettamisen ja sellipolttamisen lisääntyessä. Avotaloissa jouduttaisiin valvomaan tupakointia.
      • Filha ry
        Päivitetty:
        17.4.2020
        • LAUSUNTO Lausuntopyyntö 17.03.2020 VN/14603/2019 Filha ry Tupakoinnin järjestäminen vankiloissa Keuhkoterveysjärjestö Filha ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto oikeusministeriön arviomuistiosta koskien tupakoinnin järjestämistä vankiloissa. Tausta Tupakointi on vankien keskuudessa tavallista ja usein runsasta. Tupakointi aiheuttaa vangeille merkittävää terveyshaittaa ja näkyy sairastuvuuden ja kuolleisuuden lisääntymisenä. Tutkimusten mukaan terveyshaittoja seuraa sekä vankien omasta tupakoinnista, että ympäristön tupakansavulle altistumisesta vankilassa. Arvioimuistiossa korostetaan, että nykyinen lainsäädäntö ei tarpeeksi hyvin suojaa vankeja ja vankilahenkilökuntaa tupakansavulle altistumiselta vankilan sisätiloissa, jos tupakointi vankiselleissä on sallittu. Vuonna 2015 voimaan tulleen vankeuslain (767/2005) pohjalta tupakointi vankien asuintiloissa voidaan kieltää. Tupakoinnin kieltämisellä vankiloiden sisätiloissa olisi tutkimusten mukaan selkeitä myönteisiä terveysvaikutuksia paitsi vangille itselleen myös muille vangeille sekä vankilan henkilökunnalle. Vankilahenkilökunnan tupakointi on jo nyt kielletty vankilan sisätiloissa. Lausuntopyynnössä Oikeusministeriö pyytää lisätietoa erityisesti toteuttamisvaihtoehtojen terveys-, kustannus- ja toiminnallisista vaikutuksista sekä siitä, onko muutokset mahdollista toteuttaa viranomaisten nykyisillä resursseilla. Lisäksi lausujia pyydetään ottamaan kantaa siihen, mikä arviomuistiossa ehdotetuista vaihtoehdoista olisi paras vankien tupakoinnin järjestämiseksi. Filha ry ottaa ensisijaisesti kantaa vankien ja vankilan henkilökunnan terveyden edistämiseen liittyviin kysymyksiin. Filha ry:n mielestä arviomuistion kohta 3.2.4, tupakoinnin kieltäminen kokonaan olisi paras ja selkein vaihtoehto sekä vankien, että henkilöstön terveyttä ajatellen. Arviomuistiossa esitetyt tupakoinnin järjestämisvaihtoehdot 1. Tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangeilla olisi rajoittamaton mahdollisuus päästä tupakoimaan muissa tiloissa Tämä vaihtoehto ei edistäisi vankien tupakoinnin vähentämistä tai lopettamista ja vaatisi merkittävää henkilöstöresurssien lisäämistä. Monet vangeista tupakoivat runsaasti ja ovat usein hyvin tupakkariippuvaisia. Tämän vaihtoehdon vaarana on, että moni vanki polttaisi huomattavasti useammin kuin mitä nikotiiniriippuvuutta ajatellen olisi tarpeellista. Tekemisen puute lisää usein tupakointia ja tupakkariippuvuus vahvistuu. 2. Tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangit saisivat käydä tupakoimassa muutaman kerran päivässä ulkotiloissa tai tupakointiin varatuissa sisätiloissa Tämä vaihtoehto voisi kannustaa joitakin vankeja vähentämään tai lopettamaan tupakointia ja vähentäisi haitallisen ympäristön tupakansavun vankilan sisätiloista. Vankien tupakoinnin lopettaminen edellyttäisi vankiterveydenhuollon tuen. On kuitenkin huomioitava, että suuri osa vangeista on hyvin riippuvaisia tupakasta se, että he saavat käydä ulkona tupakoimassa yhden tai muutaman kerran päivässä ylläpitää heidän riippuvuuttaan. Samalla ulkoilujen aikana saatu nikotiiniannos ei usein kuitenkaan riitä nikotiinin aiheuttamien vieroitusoireiden välttämiseksi. Puolet nikotiinista poistuu elimistöstä jo kahden tunnin sisällä polttamisesta. 3. Tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangit saisivat tupakoida vähintään kerran päivässä ulkoilujen yhteydessä Päätös voisi vähentää vangin päivittäin poltettujen tupakoiden määrää, voisi kannustaa joitakin vankeja lopettamaan kokonaan ja vähentäisi merkittävästi haitallisen ympäristön tupakansavun vankilan sisätiloista. Tämänkin vaihtoehdon toteuttaminen edellyttäisi vahvan vankiterveydenhuollon tuen tupakoinnin lopettaville. Edellisessä kohdassa esille tuodut näkökohdat riippuvuudesta ja vieroitusoireista pitävät paikkansa myös tämän järjestämisvaihtoehdon kohdalla. 4. Tupakointi kiellettäisiin kokonaan Vankien ja vankilahenkilökunnan terveyden edistämisen kannalta tämä olisi paras vaihtoehto. Vaikka tupakkatuotteita ei saisi vankilassa ollessa käyttää vankien nikotiiniriippuvuus on mahdollista hoitaa tehokkaasti nikotiinikorvaustuotteilla tai reseptilääkkeillä yhdistettynä psykososiaaliseen tukeen. Tupakka- ja nikotiinituotteista vapaa vankila tukisi parhaalla mahdollisella tavalla vankien tupakkariippuvuudesta irti pääsemistä ja terveyttä. Toiminta olisi kustannusvaikuttavaa sekä henkilöstöresurssien kannalta, että terveysnäkökulmasta. THL:n Vankiterveydenhuollon yksikkö (VTH) on arvioinut, että täysin tupakoimattomiin vankiloihin siirtyminen vaatisi 100.000 euron lisärahoitusta vieroituksen apuun käytettäviin valmisteisiin sekä 2-3 sairaanhoitajan työpanosta vuodessa. Tupakoinnin kieltämistä puoltaa myös, että tämä käytäntö on jo otettu käyttöön osittain tai kokonaan useissa meidän naapurimaissamme, kuten Virossa, Norjassa ja Ruotsissa. Vankien tilannetta voidaan osittain rinnastaa tahdosta vastaiseen hoitoon terveydenhuollossa esim. psykiatrisissa sairaaloissa. Savuttomuuteen siirtyminen psykiatrisissa yksiköissä on todettu mahdolliseksi ja muutos toteutettu jo useissa maissa. Savuttomuuteen siirtymisen myötä vähennetään potilaille tupakoinnista aiheutuvaa haittaa ja tuetaan heidän sekä henkilökunnan tupakoinnin lopettamista samalla kun kehitetään laadukasta tupakoinnin lopettamisen tukea. Osastoväkivallan lisääntyminen on usein merkittävä pelko psykiatrisella henkilökunnalla savuttomaan yksikköön siirryttäessä. Tutkimusnäytön perusteella savuttomien psykiatristen osastojen myötä väkivaltatilanteet eivät ole lisääntyneet. Etelä-Lontoon ja Maudsleyn NHS Trustin 800 vuodepaikkaa sisältävän psykiatrisen hoito-organisaation tilannetta kuvaavassa artikkelissa raportoitiin savuttoman ympäristön toteuttamiseen yhdistyneen fyysisten väkivaltatilanteiden huomattavaan vähenemiseen (potilaan henkilökuntaan kohdistama -47% ja potilastoveriin kohdistama väkivalta -15%) ensimmäisen vuoden sisällä muutoksesta (Robson et al., 2017). Nikotiiniriippuvaiselle vangille tulee antaa mahdollisuus riippuvuudesta irti pääsemiseen. Tämä onnistuu parhaiten kieltämällä tupakointi vankiloissa. Kielto vaatii vahvan vankiterveydenhuollon tuen niin, että lopettaminen on mahdollista ilman että tupakoija kärsii vieroitusoireista. Kunnioittavasti, Tuula Vasankari Pääsihteeri, professori Filha ry Patrick Sandström Erityisasiantuntija Filha ry
      • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
        Päivitetty:
        17.4.2020
        • Tupakoinnin järjestäminen vankiloissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto otsikossa mainitusta esityksestä. Lausuntopyynnön liitteenä olevassa arviomuistiossa esitetään vankien tupakoinnin järjestämisen nykytila ja sen haasteet. Merkittävänä haasteena on se, että tämänhetkinen lainsäädäntö ei tarpeellisella tavalla suojaa vankeja ja vankilan työntekijöitä tupakansavulle altistumiselta vankilan sisätiloissa. Muistiossa esitetään, että jatkossa tupakointi on välttämätöntä järjestää siten, että se kielletään vankien asuinselleissä. THL kannattaa ehdotusta. THL:n näkemyksen mukaan ehdotusta tukevat sekä tunnetut ympäristön tupakansavulle altistumisen terveyshaitat että mahdollisuus edistää vankien terveyttä tukemalla tupakoinnin lopettamista. Vankien tupakointi on hyvin yleistä ja siten sekä ennenaikaista sairastavuutta ja kuolleisuutta että väestöryhmien välisiä terveyseroja lisäävä tekijä. Lisäksi se altistaa vankilan työntekijöitä tupakansavulle ja sen haitoille. Vankien tupakoinnin järjestämisen toteuttamisvaihtoehdot Arviomuistiossa esitetään neljä tapaa järjestää vankien tupakointi niin, että se on kiellettyä vankien asuinselleissä. THL esittää seuraavassa arvionsa ehdotetuista toteutustavoista. 3.2.1 Tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangeilla olisi rajoittamaton mahdollisuus päästä tupakoimaan muissa tiloissa Järjestely ei edistäisi vankien tupakoinnin vähentämistä eikä siten edistäisi kansanterveyttä eikä terveyden eriarvoisuuden vähentämistä. Tutkimusten perusteella tupakoinnin rajoittamisella vankiloiden sisätiloissa on vain vähän vaikutusta vankien tupakointiin. 3.2.2 Tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangit saisivat käydä tupakoimassa muutaman kerran päivässä ulkotiloissa tai tupakointiin varatuissa sisätiloissa Järjestely voisi edistää vankien tupakoinnin vähentämistä tai lopettamista rajoittamalla päivittäisiä tupakointikertoja. Vähäinenkin säännöllinen tupakointi nostaa kuitenkin riskejä sairauksille. Osa vangeista voi myös yrittää kompensoida rajoitettuja tupakointikertoja tupakoimalla joko intensiivisemmin tai useamman savukkeen samalla tupakointikerralla. Näin ollen toteutusvaihtoehto ei merkittävästi edistä vankien terveyttä. Osa vangeista voi tarvita tupakasta vieroitukseen tarkoitettuja lääkehoitoja tai psykososiaalista tukea, mikä aiheuttaa kustannuksia. Tutkimukset osoittavat, että osittaiset tupakointikiellot vankilan sisätilassa vähentävät tupakansavulle altistuksen määrää, mutteivät kokonaan poista altistusta ja siihen liittyviä terveyshaittoja. Lisäksi tupakointitilojen tekniset ratkaisut ja tehokkaan ilmastoinnin järjestäminen tupakansavun poistamiseksi aiheuttavat kustannuksia. 3.2.3 Tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangit saisivat tupakoida vähintään kerran päivässä ulkoilujen yhteydessä Tupakoinnin kieltäminen sisätiloissa vähentää sekä vankien että vankilan henkilökunnan altistumista tupakansavulle. Kuten edellisessä toteutustavassa, osa vangeista voi yrittää kompensoida rajoitettuja tupakointikertoja tupakoimalla joko intensiivisemmin tai tupakoimalla useamman savukkeen samalla tupakointikerralla. Kyseisessä toteutustavassa tulisi varmistaa vangeille riittävä tupakoinnin lopettamisen tuki, kuten nikotiinikorvaushoito yhdistettynä psykososiaaliseen tukeen, mikä edellyttää myös resursseja. 3.2.4 Tupakointi kiellettäisiin kokonaan THL katsoo, että tupakoinnin täyskielto vankiloissa olisi paras toteutustapa. Tupakoinnin täyskiellot vankiloissa, niin sanotut savuttomat vankilat, vähentävät merkittävästi sekä vankien että vankilan työntekijöiden altistumista tupakansavulle. Vankien terveys paranee ja kuolleisuus tupakan aiheuttamiin sairauksiin vähenee. Tupakoinnin täyskielto voidaan katsoa myös terveyden eriarvoisuutta vähentäväksi toimenpiteeksi ja siten perustelluksi. Ensiarvoisen tärkeää tässä toteutustavassa on tupakoinnin lopettamisen monipuolinen ja riittävän pitkäaikainen tukeminen, tarjoten vangeille mahdollisuutta sekä tupakasta vieroitukseen tarkoitettujen lääkkeiden käyttöön että käyttäytymisen muutokseen tähtäävänä psykososiaaliseen tukeen. Tämän on todettu edistävän vankien tupakoinnin lopettamista. THL:n Vankiterveydenhuollon yksikkö voisi yhdessä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa laatia selvityksen ja suosituksen vankiloihin soveltuvista nikotiinikorvaushoitotuotteista ja tupakasta vieroitukseen tarkoitetuista reseptilääkkeistä. Tupakoinnin lopettamisen tukeminen toisi kustannuksia terveydenhuollon henkilöstön työajan ja tarvittavan lääkehoidon hankkimisen osalta. Arviomuistiossa esitetyt vuosittaiset kustannukset (100 000 euroa korvaushoitoon sekä 2–3 sairaanhoitajan työpanos) vastaavat suuruusluokaltaan todellisuutta. Kansainvälisen tutkimusnäytön perusteella tupakasta vieroitus, sekä lääkkeetön että lääkkeellinen, on erittäin kustannustehokasta terveydenhuollolle. Kustannuksia säästyisi myös siitä, ettei erillisiä tupakointipaikkoja sisä- tai ulkotiloihin tarvitsisi järjestää. THL katsoo, että vangeille on tarjottava mahdollisuus parhaaseen mahdolliseen terveyteen. Tämä voidaan toteuttaa parhaiten kieltämällä tupakointi vankiloissa. Ensiarvoisen tärkeää on tarjota vangeille tupakoinnin lopettamiseen tukea ja siihen tarvittavat resurssit. Pääjohtaja Markku Tervahauta Johtaja Terhi Kilpi LIITTEET Viiteluettelo
      • Sosiaali- ja terveysministeriö
        Päivitetty:
        15.4.2020
        • Oikeusministeriö on pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriöltä lausuntoa tupakoinnin järjestämisestä vankiloissa. Arviomuistiossa esitetään neljä eri vaihtoehtoa. Sosiaali- ja terveysministeriö toteaa lausuntonaan seuraavaa: Tupakkalain (549/2016) tavoitteena on ihmisille myrkyllisiä aineita sisältävien ja riippuvuutta aiheuttavien tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen (lukuunottamatta lääkkeinä käytettäviä nikotiinituotteita). Lain esitöissä tavoitteen saavuttamisen aikatauluksi on asetettu vuosi 2030 ja käytännössä sillä tarkoitetaan, että tuolloin päivittäin tupakoivia aikuisia olisi väestöstä alle 5 prosenttia. Suomalaisten tupakointi on viime aikoina vähentynyt selvästi. Vuonna 2018 suomalaisista aikuisista 12 prosenttia tupakoi päivittäin. Vangeilla tupakointi on huomattavasti keskimääräistä yleisempää, sillä suurin osa vangeista tupakoi. Tupakkapolitiikan tärkeänä tavoitteena onkin vähentää erityisesti heikossa asemassa olevien, kuten vankien, runsasta tupakointia ja siten edistää vankien terveyttä ja kaventaa terveyden eriarvoisuutta väestössä. Tupakoinnin kieltäminen vankiloiden selleissä on erittäin perusteltua, sillä tupakansavu leviää selleistä myös yleisiin, savuttomiin tiloihin. Ympäristön tupakansavulle ei ole vaaratonta tasoa. On kohtuutonta altistaa muut vangit ja vankilan työntekijät terveydelle vaaralliselle tupakansavulle. Sellissä tupakointi aiheuttaa lisäksi tulipalovaaran. Muissa Pohjoismaissa ja Virossa sellitupakointi on jo pääosin kielletty. Tupakointimahdollisuuksien järjestäminen vaihtoehtojen 1 (vangeilla olisi rajoittamaton mahdollisuus päästä tupakoimaan muissa tiloissa) tai 2 (vangit saisivat käydä tupakoimassa muutaman kerran päivässä ulkotiloissa tai tupakointiin varatuissa sisätiloissa) mukaisesti ei ole kannatettavaa vankien terveyden kannalta. Vaihtoehdot eivät myöskään ole kustannusten takia realistista, koska useiden tupakointikertojen järjestäminen vangeille edellyttäisi huomattavasti lisää henkilöstöresursseja. Lisäksi tupakointitiloille on säädetty tiukat tekniset vaatimukset tupakkalaissa, joka edellyttää sisätilaan sijoitettavien tupakointitiloista, että ne on hyväksytty tupakointiin maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) nojalla. Tupakointitilojen rakentaminen sisätiloihin on kallista ja tiloja täytyy myös ylläpitää ja huoltaa. Terveyden näkökulmasta on tietenkin sitä parempi, mitä vähemmän tupakoidaan. Kolmannessa vaihtoehdossa vangit voisivat tupakoida ulkoilun yhteydessä vähintään kerran päivässä. Tämä ei varsinaisesti edellyttäisi henkilöstön lisäresursseja eikä myöskään sisätiloihin rakennettavia tupakointitiloja. Muistiossa esitetään mahdollisena haittana salatupakointi sellissä sekä siitä aiheutuvat sähköisku-jen ja tulipalon vaara. Sen vuoksi onkin perusteltua, että tupakkatuotteet ja sytyttimet olisivat henkilökunnan hallussa tupakointitilanteita lukuun ottamatta. Tässäkin vaihtoehdossa vankien tupakoinnin lopettamisen tukeen pitäisi ehdottomasti panostaa. Terveyspoliittisesta näkökulmasta neljäs eli tupakoinnin kokonaiskielto olisi paras esitetyistä vaihtoehdoista. Täyskiellossa vankien pitäisi lopettaa tupakointi. Arviomuistion mukaan myös vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito puoltaisi tupakoinnin täyskieltoa. Erityisesti täyskielto edellyttäisi selkeää panostusta tupakoinnin lopettamisen tukeen kuten nikotiinikorvaushoitoihin, lääkehoitoihin sekä yksilö- tai ryhmätapaamisiin. Tupakoinnin lopettaminen kokonaan olisi selkein ratkaisu myös vangin kannalta. Vieroitusoireita voidaan hoitaa nikotiinikorvaushoitotuotteilla ja lääkkeillä. Tupakoinnin lopettaminen parantaisi vankien terveyttä ja elämänlaatua sekä vähentäisi terveyden eriarvoisuutta. Tupakoinnin lopettamisella olisi lisäksi positiivisia vaikutuksia vankien taloudelliseen tilanteeseen. Tupakka- ja nikotiiniriippuvuus on sairaus, jossa on yksilöllisiä eroja riippuvuuden vaihdellessa vähäisestä riippuvuudesta hyvin vahvaan riippuvuuteen. Siksi tupakoinnin lopettamista suunniteltaessa on tärkeää ensin määritellä riippuvuuden taso ja sen jälkeen yhdessä vangin kanssa suunnitella ja räätälöidä tarvittava tuki kullekin sopivaksi. Esimerkiksi nikotiinikorvaushoitoa tulisi saada riittävän pitkään ja sopivalla vahvuudella. Lääkehoidon lisääminen mihin tahansa vieroitushoitoon 2-3-kertaistaa tuloksen. Tupakoinnin lopettamisen tuen järjestämisessä ja seurannassa pitäisi olla käytettävissä terveydenhuollon ammattilainen. Tutkimustietoon perustuvan Käypä hoito –suosituksen ”Tupakka- ja nikotii-niriippuvuuden ehkäisy ja hoito” (2018) tarkoituksena on tehostaa terveydenhuollon ammattilaisten toimintaa tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisyssä ja hoidossa sekä edistää vaikuttaviksi todettujen hoitomuotojen käyttöä. Positiivinen ja tupakoinnin lopettamiseen kannustava ilmapiiri vankilan henkilökunnan taholta on myös tärkeä tuki vankien tupakoinnin lopettamiselle. Kuten muistiossa todetaan, vankien tupakoinnin järjestämisessä perustuslain näkökulmasta olennaiseksi muodostuu tupakoijan itsemääräämisoikeuden mahdollinen rajoittaminen. Vangeilta on kuitenkin vankilassa rajoitettu tai kielletty muitakin, myös riippuvuutta aiheuttavia asioita, jotka ovat vankilan ulkopuolella sallittuja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi päihteet ja jotkut pelit. Tupakkalaissa tupakointikieltoja ja –rajoituksia sovelletaan tupakkatuotteiden lisäksi myös poltettavaksi tarkoitetun kasviperäisen tuotteen (esim. yrttisavukkeet) polttamiseen ja sähkösavukkeen käyttämiseen sekä niistä syntyviin savuihin, höyryihin ja hiukkasiin. Vankiloiden tupakointikieltojen tulisi vastaavasti kattaa myös näiden tuotteiden käyttökiellot.
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia
        Päivitetty:
        15.4.2020
        • TUPAKOINNIN JÄRJESTÄMINEN VANKILOISSA Oikeusministeriö on pyytänyt lausuntoa tupakoinnin järjestämistä vankiloissa koskevasta arviomuistiosta, jossa esitellään neljä eri vaihtoehtoa vankeja koskeviksi tupakointijärjestelyiksi. Lausuntopyynnön mukaan tarkoitus on saada lausujilta lisätietoa erityisesti toteuttamisvaihtoehtojen terveys-, kustannus- ja toiminnallisista vaikutuksista sekä siitä, onko muutokset mahdollista toteuttaa viranomaisten nykyisillä resursseilla. Lisäksi lausujia pyydetään ottamaan kantaa siihen, mikä ehdotetuista vaihtoehdoista olisi paras vankien tupakoinnin järjestämiseksi. Ylimmän laillisuusvalvojan asiantuntemus on oikeudellista, joten arvioin asiaa pääosin tästä näkökulmasta. Olen ottanut kantaa nykyiseen sääntelyyn päätöksessäni 30.10.2019 (EOAK/5349/2019). Totesin, että tupakoimattomien vankien ja henkilökunnan terveyden suojelua edellyttävien perusoikeusnäkökohtien sekä tupakoivien vankien henkilökohtaisen vapauden ja yksityiselämän suojan kesken vallitsee ristiriita, joka tulee ratkaista viivytyksettä. Katsoin, että tämän ristiriidan ratkaiseminen vaatii lainsäädäntötoimia, erityisesti perustuslakivaliokunnan kannanottoa. Henkilökunnan ja tupakoimattomien vankien terveyden suojeleminen on julkisen vallan velvollisuus eikä suojeleminen käytännössä onnistu, jos vangit voivat tupakoida asuintiloissaan. Näin ollen en pohdi sellitupakoinnin rajoittamisen tarpeellisuutta enempää, vaan keskityn siihen, mikä esitetyistä ra-joitusvaihtoehdoista tulisi valita. Arviomuistiossa esitellyt vaihtoehdot ovat seuraavat. 1) tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangeilla olisi rajoittamaton mahdollisuus päästä tupakoimaan muissa tiloissa 2) tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangit saisivat käydä tupakoimassa muutaman kerran päivässä ulkotiloissa tai tupakointiin varatuissa sisätiloissa 3) tupakointi kiellettäisiin vankien asuinselleissä, mutta vangit saisivat tupakoida vähintään kerran päivässä ulkoilujen yhteydessä 4) tupakointi kiellettäisiin kokonaan Vaihtoehtoa 1) ei liene tosiasiassa mahdollista toteuttaa suljetuissa vankiloissa. Myös vankeuslain ja tutkintavankeuslain nykyisten tupakointia koskevien säännösten esitöissä lähdettiin siitä, että sellitupakointia korvaavia järjestelyjä ei joissakin vankiloissa kyettäisi järjestämään . Vapauden menetys rajoittaa vankien itsemääräämisoikeutta monin tavoin. Vapautensa menettänyt joutuu laitosolosuhteissa väistämättä noudattamaan laitoksen aikatauluja ja sen tarjoamia mahdollisuuksia esimerkiksi ruokailun tai harrastusten ajankohdan ja laadun suhteen. En näe perusteita, joilla juuri tupakointiin tulisi tarjota yksilöllinen mahdollisuus, toisin kuin monien muiden myös itsemääräämisoikeuden piiriin kuluvien toimintojen osalta. Arviomuistiossa vaihtoehdon 1) toteuttamistapana ja myös vaihtoehdon 2) kohdalla esillä on tupakointiasemien hankkiminen vankien asuinosastoille. Päätöstä EOAK/5349/2019 tehdessäni käytettävissäni olleeseen selvitykseen sisältyi Työterveyslaitoksen lausunto Helsingin vankilassa tehdyistä tupakansavun mittauksista. Osastolla, jolla tuolloin oli vankien käytössä tupakointiasema, näytteiden pitoisuus jäi alle menetelmän määritysrajan sekä arki- että viikonloppuaamuina, mutta kiinteiden mittauspisteiden viikon mittauksissa nikotiinipitoisuus oli kuitenkin raja-arvoa suurempi. Helsingin vankila katsoikin selvityksessään, että mitkään tekniset ratkaisut eivät toimi. Totesin päätöksessäni, että minulla ei ole perusteita epäillä mittaustulosta raja-arvon ylittymisestä. Totesin myös, että toisaalta tupakkalain 76 §:n mukaisesti sisätiloissa voi olla tupakointitila ja että tupakkalainsäädäntö lähtee siitä, että sisätilojen tekniset ratkaisut voivat olla riittäviä tupakkalain noudattamiseksi. Myös vankeuslain ja tutkintavankeuslain nykyisten tupakointikieltosäännösten esityöt vaikuttavat lähtevän siitä, että pääasiallisena ratkaisuna tupakoinnin järjestämiseksi on ajateltu vankilan sisätiloissa olevaa tupakkatilaa tai tupakointiasemaa, vaikka muunkinlainen järjestely on lain mukaan mahdollinen. Edellä oleva huomioon ottaen jatkovalmistelussa tulisi selvittää, sikäli kuin valmisteltaisiin vaihtoehtoa, jossa asuinosastoille sijoitettaisiin tu-pakointiasemia, voidaanko tämä ratkaisu saada toimimaan siten, että terveydenvaaraa ei aiheudu. Jos tästä ei saada takeita, ei tällainen sääntelykään luonnollisesti voi tulla kyseeseen. Vaihtoehdoissa 2) ja 3) tupakointia rajoitettaisiin. Kuten arviomuistiossa todetaan, rajoittaminen edellyttää toimivia tukijärjestelyjä tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden hoitoon. Vaihtoehdoissa 2) ja 3) on nähdäkseni erittäin todennäköistä, että vangit pyrkisivät heille järjestetyn tupakointimahdollisuuden lisäksi tupakoimaan selleissään salaa. Arviomuistiossa tästä aiheutuvista vakavista vaaratilanteista todettu vastaa omaa käsitystäni. Tällaisia havaintoja on tehty myös Helsingin vankilassa (päätökseni 30.10.2019, EOAK/5349/2019 ja sitä varten käytettävissä olleet selvitykset). Pidin Helsingin vankilan esittämää huolta laitosturvallisuuden vakavasta vaarantumisesta perusteltuna. Yksityiskohtaisten tietojen osalta viittaan päätökseni jaksoon 3.6. Päätös on lähetetty oikeusministeriölle ja se on luettavissa internetsivuilta www.oikeusasiames.fi. Totesin päätöksessäni salatupakoinnista saatujen tietojen osoittavan, kuinka vaikeaa sellitilojen tupakointikiellon toteuttaminen on. Kiinnitin huomiota myös siihen, että ymmärtääkseni on mahdollista, että tupakointikieltoon liittyy kaupankäyntiä, kiristämistä ja tupakan salakuljettamista vankilan ulkopuolelta, kuten muihinkin vankilassa kiellettyihin, mutta vankien haluamiin esineisiin tai aineisiin usein liittyy. Arviomuistiossa esitellyistä vaihtoehdoista 4) eli vankien tupakoinnin kieltäminen vankila-alueella kokonaan on nähdäkseni kiistatta vankilan toiminnan järjestämisen, laitosturvallisuuden ja tupakoimattomien henkilöiden terveyden takaamisen kannalta paras ratkaisu. Tupakoivien vankien kannalta täydellinen tupakointikielto puuttuu eniten perustuslain turvaamaan henkilökohtaiseen vapauteen ja yksityiselämän suojaan, kun sinänsä laillisen nautintoaineen käyttäminen kiellettäisiin. Pidän kuitenkin mahdollisena, että täydellisen tupakointikiellon ero siihen, että vanki voi tupakoida kerran päivässä ulkoillessaan tai muutaman kerran, ilmeisesti käytännössä kolme kertaa, päivässä, ei ehkä ole niin merkittävä kuin asiaa tarkemmin pohtimatta saattaisi ajatella. Jos kyseessä on päivittäin säännöllisesti suhteellisen runsaasti, esimerkiksi askin päivässä, tupakoiva nikotiiniriippuvainen henkilö, tupakoinnin rajoittaminen yhteen (arviomuistion vaihtoehto 3) tai edes kolmeen (arviomuistion vaihtoehto 2) ajankohtaan päivässä voi ymmärtääkseni olla erittäin suuri muutos hänen tupakointitottumuksiinsa. Muutoin kuin satunnaisesti tupakoivat henkilöt tupakoivat käsittääkseni usein tasaisin väliajon, useitakin kertoja tunnissa, jos tämä vain henkilön kulloisessakin oleskelupaikassa on mahdollista. Rajoitus on säännöllisesti tupakoivan henkilön itsemääräämisoikeuden kannalta huomattava silloinkin, kun hänen sallittaisiinkin tupakoida tiettyinä aikoina 1–3 kertaa päivässä. Näin ollen saattaa olla, että täydellisen kieltämisen ja 1–3 päivittäisen tupakointimahdollisuuden ero ei lopulta ole niin suuri. Parhaiten asiaan voinevat ottaa kantaa vain tupakoitsijat itse tai tupakointia koskevat tutkimukset, sikäli kuin niitä on tästä näkökulmasta laadittu. Tupakoinnin kieltämistä koskevassa jatkovalmistelussa olisi nähdäkseni hyvä, jos vain mahdollista, hankkia eri vaihtoehtojen perusoikeusvaikutusten keskinäiseksi arvioimiseksi lisää tietoa edellä esitetystä näkemyksestä. Täydellisen kiellon ja enintään muutaman päivittäisen tupakointikerran muodostamaa perusoikeusrajoitusta vertailtaessa on hyvä huomata, että myös näiden lievempien rajoitusten kaltaiset keskeytykset säännöllisessä tupakoinnissa voivat aiheuttaa runsaasti tupakoiville henkilöille vieroitusoireita. Olen käsitellyt tätä edellä mainitussa päätöksessäni. Siten 1–3 päivittäistä tupakointikertaa ei välttämättä vapauttaisi vankeja kärsimästä fyysisistä ja psyykkisistä vieroitusoireista. Olisiko täyskiellon tai tupakoinnin huomattavan ajallisen rajoittamisen ero lopulta merkittävä? Tämänkään seikan suhteen asiantuntemukseni ei ole riittävä, mutta asiaa voitaneen yrittää selvittää jatkovalmistelussa. Jos itsemääräämisoikeuden rajoituksen fyysiset ja psyykkiset seuraamukset ovat tupakoitsijan näkökulmasta joka tapauksessa, myös lievimmässä rajoitusvaihtoehdossa, merkittäviä, perusoikeuksien punninnassa voidaan mielestäni painottaa vaihtoehdon 4) hyötyjä vaihtoehtoihin 2) ja 3) verrattuna. Kiinnitän huomiota myös siihen, että vaikka tupakointi on vankilassa sallittua, muun laillisen nautintoaineen eli alkoholin nauttiminen on katsottu voitavan vankilassa kieltää täysin (vankeuslaki 16 luku 6 a §). Arviomuistion mukaan täyskieltoa ei voida perustella sivullisille aiheutuvien terveyshaittojen estämisellä, koska jo tupakoinnin rajoittamisella ulkoilun yhteyteen tai muutamaan kertaan ulkotilassa tai tähän varatussa sisätilassa voidaan estää tupakoinnin sivullisille aiheuttamat haitat. Näin pääasiassa tietysti onkin, mutta arviomuistio on salatupakoinnin osalta hieman epäselvä. Vaihtoehtojen 2) ja 3) kohdalla on esitetty, että salatupakointi sellissä voisi aiheuttaa haittaa muille henkilöille, mutta arviomuistion mukaan täyskielto estäisi salatupakoinnin. Ymmärrän, että salatupakointi saattaisi olla vaikeampaa ja ilmiö marginaalinen, kun vangit eivät täyskieltotilanteessa voisi lainkaan käsitellä tupakkaa luvallisesti, mutta pidän mahdollisena, että salatupakointia ei pystyttäisi täysin estämään edes täyskiellolla. Vaikka en ole vakuuttunut siitä, että salatupakointi loppuisi täyskieltoon, tupakan salakuljettaminen vankilaan saattaisi olla niin vaikeaa ja tupakoinnista kiinnijäämisen riski niin suuri, että vankiloissa tällä hetkellä havaitut salatupakoinnin aiheuttamat vaaratilanteet vähenisivät huomattavasti. Jos tämä pitää paikkansa, täyskiellolla voidaan selvästi pelkkää tupakoinnin rajoittamista paremmin turvata perustuslain 7 §:ssä taattua oikeutta elämään ja turvallisuuteen. Tietääkseni ei ole poikkeuksellista, että vankilassa kielletyt, mutta vankien haluamat aineet ja esineet voivat olla kaupankäynnin ja salakuljetuksen kohteina ja niiden hankkimiseksi heikoimmilta vangeilta voidaan pyrkiä käyttämän vankien keskinäistä painostusta, kiristystä tai väkivaltaa. Pidän tarpeellisena, että tämän ilmiön mahdollisesta esiintymisestä kuultaisiin niitä suljettuja vankiloita, joissa sellitupakointia on rajoitettu. Onko tällaista havaittu ja mikä on vankiloiden käsitys tämän ilmiön vähenemisestä tai yleistymisestä, jos tupakointi sen ajallisen rajoittamisen sijasta kiellettäisiin täysin. Onko tupakka tuotteena sellainen, että sen salakuljettaminen vankilaan on niin vaikeaa, että vankien yrityksetkin jäisivät täyskieltotilanteessa vähäisiksi? Arviomuistion mukaan yleisellä tasolla valiokunnan käytännöstä voidaan havaita se, että vaikka perustuslakivaliokunta sinänsä on tunnistanut itsemääräämisoikeuden suojaavan tietyissä tilanteissa myös tupakointia, ei se ole pitänyt kyseistä itsemääräämisoikeuden ulottuvuutta sen käsittelemissä tilanteissa kovinkaan laajana tai painavana suhteessa muihin terveyteen liittyviin näkökohtiin. Kuten arviomuistiossa todetaan, perustuslakivaliokunnan arvio on tarpeen, valmisteltiinpa vankien tupakointia koskevat säännökset vaihtoehdon 2), 3) tai 4) mukaisina. Erityisesti on tarpeen arvioida turvallisuuden takaamisen ja itsemääräämisoikeuden rajoittamisen suhdetta. Tällä hetkellä käytettävissäni olevien tietojen perustella en pidä mahdottomana, että suljetussa vankilassa tupakoinnin rajoittamisesta turvallisuuden ja terveyden takaamiselle aiheutuvat ongelmat ovat riittävän painavia perusteita tupakoinnin täyskiellolle. Tämän perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyyden kannalta olennaista nähdäkseni on, että fyysisistä ja psyykkistä vieroitusoireista kärsivien vankien oireita hoidetaan asianmukaisesti heti vankilaan saapumisesta lähtien. Rikosseuraamuslaitoksen tässä tarkoituksessa esittämä yhden henkilön lisäys rikosseuraamusaluetta kohti vaikuttaa vähäiseltä ja vielä vähäisemmältä vaikuttaa Vankiterveydenhuollon yksikön esittämä 2–3 sairaanhoitajan lisäys. Selvää on, että viranomaiset pystyvät itse parhaiten arvioimaan työvoiman tarpeen. Avolaitoksissa olevien vankien on tietääkseni mahdollista vapaa-aikanaan tupakoida ulkotiloissa ainakin aamusta iltaan. Järjestely lienee varsin vakiintunut ja toimiva. Suljettuja vankiloita koskevan lainsäädäntömuutoksen yhteydessä lienee syytä kuitenkin säätää selvyyden vuoksi myös tupakoinnista avolaitoksissa. Arviomuistiossa esitetään, että yhdenvertaisen kohtelun kannalta voisi olla perusteltua kieltää tupakointi myös avolaitoksissa. Tältä osin totean, että yhdenvertaisuudella ei voida perustella sellaista perusoikeusrajoitusta, jolle ei muutoin ole mitään perusteita. Avolaitosten luonne poikkeaa suljetuista vankiloista, ja vankien tupakointiin avolaitoksissa ei tietääkseni liity vastaavia ongelmia, joilla suljettujen vankiloiden tupakointikieltoa voidaan perustella. Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijäneuvos Anu Rita Asiakirja on hyväksytty sähköisesti asianhallintajärjestelmässä.
      • Rikosseuraamuslaitos, Vesterbacka Tuomas
        Päivitetty:
        15.4.2020
        • Oikeusministeriö on pyytänyt Rikosseuraamuslaitokselta lausuntoa tupakoinnin järjestämisestä vankiloissa. Rikosseuraamuslaitos toteaa lausuntonaan seuraavaa: Rikosseuraamuslaitos katsoo, että tupakoinnin järjestämisestä vankiloissa on perusteltua säätää lain tasolla nykytilaan nähden yksityiskohtaisemmin. Tällä hetkellä voimassa oleva lainsäädäntö ei kaikilta osin vastaa asiaan liittyviä tarpeita eduskunnan oikeusasiamiehen arviomuistiossa mainittu ratkaisukin huomioon ottaen. Kuten oikeusministeriön arviomuistiossa todetaan, merkittävä osa vangeista tupakoi säännöllisesti. Nykytilanteessa vangeilla on arviomuistiossa kuvattuja rajoituksia lukuun ottamatta mahdollisuus tupakoida suljetuissa vankiloissa selleissä tai tupakointiasemilla. Suurin osa vankiloista toimii rakenteellisesti vanhoissa rakennuksissa, joissa ei ole tupakan savun leviämisen estämisen kannalta riittävää ilmanvaihtojärjestelmää. Myöskään sellien ovien kiinnipitämisellä ei voida riittävästi estää savun leviämistä yleisiin tiloihin. Vankilan henkilökuntaa käy selleissä säännöllisesti, jolloin he altistuvat tupakan savulle ja savun aiheuttamille jäämille virkatehtävien hoidon aikana myös tällä tavalla. Vankiloiden tilojen savuttomuudella olisi siten merkittävä vaikutus vankiloiden henkilökunnan työturvallisuuteen. On todettava, että yksikään esitetyistä vaihtoehdoista ei ole toteutettavissa nykyisillä resursseilla. Lisäresurssitarpeet kuitenkin vaihtelevat huomattavasti eri esitettyjen vaihtoehtojen välillä. Kustannusvaikutusten osalta Rikosseuraamuslaitos viittaa arviomuistiossa esitettyyn. Oikeusministeriön arviomuistiossa on kuvattu kattavasti neljän eri tupakoinnin järjestämisvaihtoehdon vaikutuksia. Rikosseuraamuslaitos esittää kantanaan, että perusoikeuskysymyksetkin huomioon ottaen tupakointi vankiloissa tulisi kieltää kokonaan. Perustelujen osalta Rikosseuraamuslaitos viittaa oikeusministeriön arviomuistiossa toteamaan. Täyskielto olisi tehokkain keino niin henkilökunnan kuin vankien terveyden edistämiseksi ja salatupakoinnin estämiseksi. Täyskiellon toteuttaminen vaatisi lisäresursseja nikotiiniriippuvuuden aiheuttamien vieroitusoireiden hoitamiseen ja tupakoinnin lopettamiseen liittyvän neuvonnan antamiseen. Vankien taloudellinen tilanne huomioon ottaen ja tupakointimahdollisuuden estyminen valtiovallan toimien vuoksi olisi perusteltua, että korvaushoitotuotteet olisivat vankien käytössä maksutta erikseen määritellyn ajan, jona aikana vieroitus voitaisiin toteuttaa lääketieteellisesti perustellulla tavalla. Tupakointikiellon kustannukset olisivat kuitenkin kokonaisuutena merkittävästi pienemmät kuin vaihtoehdoissa, joissa suljettuihin vankilohin olisi hankittava erillisiä tupakointiasemia. Täyskiellolla ei olisi vaikutuksia vankilan päiväjärjestyksiin ja toimintoihin, toisin kuin etenkin tilanteessa jossa tupakointi olisi sallittu muuten kuin kerran päivässä ulkoilun aikana. On oletettavaa, että tupakointikiellon voimaan astuminen voi aiheuttaa aluksi levottomuutta vankien keskuudessa. Haittoja on kuitenkin mahdollista vähentää korvaushoitotuotteiden saatavuuden varmistamisella välittömästi kiellon astuessa voimaan sekä tiedottamalla asiasta etukäteen. Lisäksi tuomituille voitaisiin jakaa tupakoinnin lopettamista tukevaa tietoa jo siviiliarviointivaiheen aikana, jolloin vankilaan itse ilmoittautuvilla vangeilla olisi mahdollisuus varautua tupakoimattomuuteen jo ennalta. Yhdenvertaisuusseikat huomioon ottaen tupakointikielto tulisi säätää koskemaan suljettujen vankiloiden lisäksi avolaitoksia. Täyskiellon vaikutus rikkeiden määrään olisi todennäköisempi suurempi avolaitoksissa, joiden osalta tupakan ja tupakointivälineiden salakuljetus ja salapolttaminen voisi muodostua haasteellisemmaksi ongelmaksi kuin suljetuissa vankiloissa. Avolaitosten rakennusten rakenteet huomioon ottaen salatupakoinnin mahdolliset seuraukset esimerkiksi tulipalon muodossa eivät kuitenkaan olisi yhtä suuria kuin suljetuissa vankiloissa. Mikäli täyskielto ei osoittaudu mahdolliseksi, toiseksi parhaana vaihtoehtona Rikosseuraamuslaitos pitää tupakoinnin sallimista kerran päivässä ulkoilun yhteydessä. Samalla tulisi myös säätää tupakan ja tupakointivälineiden hallussapidon rajaamisesta pelkästään sallitulle tupakoinnin ajalle. Perusteltua olisi myös rajata kerrallaan vangille annettavien tupakoiden määrää, jotta tupakoiden salakuljetusta selleihin voitaisiin ehkäistä. Salatupakoinnista voi aiheutua arviomuistiossa kuvatuin tavoin erittäin suuria aineellisia vahinkoja ja lisäksi merkittävää vaaraa sekä henkilökunnan että vankien hengelle ja terveydelle. Tupakoinnin salliminen ulkoilun yhteydessä edellyttäisi suljettujen vankiloiden osalta joitakin muutoksia päiväjärjestyksiin, jotta tupakat ja tupakointivälineet voitaisiin luovuttaa ja kerätä pois ilman että vankien tosiasiallinen ulkoiluaika lyhenee. Samoin vankiloiden tulee järjestää vankien tupakkatuotteille säilytyslokerot sekä laitosmyymälöistä ostettujen tupakkatuotteiden toimitus säilytyslokeroihin. Perusteltua olisi mahdollistaa myyntirajoitukset tupakkatuotteille, koska tupakankulutus olisi käytännössä yleensä pienempi kuin ennen ja säilytystilat eivät mahdollistaisi ison tupakkamäärän varastoimista. Muilta osin vaihtoehto ei aiheuttaisi muutoksia suljettujen vankiloiden toimintaan ja päiväjärjestyksiin. Avolaitoksissa tupakointi olisi tämän vaihtoehdon toteutuessa perusteltua sallia ulkona tarkoitukseen erikseen varatuilla paikoilla. Kahta muuta vaihtoehtoa Rikosseuraamuslaitos ei pidä yhtä tarkoituksenmukaisina niistä aiheutuvien suurien lisäresurssitarpeiden ja tupakoinnin vähentämiseen tähtäävän tavoitteen toteutumisen kannalta. Tupakointiasemia tulisi tarkastaa samaan tapaan kuin vankien käyttämiä tiloja, jolloin henkilökunta altistuisi jatkossakin savun tai savujäämien aiheuttamille haitoille, vaikkakin nykytilaa vähemmän.
      • von Schrowe Anton, ON, OTM-opiskelija
        Päivitetty:
        22.3.2020
        • Sellitupakoinnin kieltämiselle on arviomuistiossa esitetyllä tavalla olemassa hyväksyttävät ja osin myös ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön palautuvat perusteet. Realistisia toteuttamisvaihtoehtoja on mielestäni vain kaksi: tupakkakoppien hankkiminen osastoille suljetuissa vankiloissa tai tupakoinnin täyskielto suljetuissa vankiloissa. Arviomuistion ensimmäistä tai toista vaihtoehtoa ei tässä pidetä toteuttamiskelpoisena siltä osin kuin tupakointi tapahtuisi useita kertoja päivässä ulkona. Sellainen on käytännössä epätarkoituksenmukaista ja koko maan osalta ilmeisesti lähes mahdotonta toteuttaa erityisesti mittavien henkilöstöresurssivaikutusten vuoksi. Vaikutus henkilöstöresursseihin johtaisi vankien muiden toimintojen merkittävään rajoittumiseen. Riittävien korvaavien henkilöstöresurssien saaminen lienee epätodennäköistä. Vaikuttaa myös epätarkoituksenmukaiselta, että koulutettujen rikosseuraamusalan ammattilaisten työpanoksesta niin merkittävä osa kuin tämä vaihtoehto edellyttäisi käytettäisiin vankien tupakointivuorojen toteuttamiseen. Sellaista vaihtoehtoa, jossa pääsy ei olisi näin rajoittamatonta, voitaisiin kuitenkin tarkastella lisää. Siinä tupakointi toteutettaisiin siis hankkimalla osastoille tupakkakopit. Yöaikaan pääsyä ei olisi, ja osaston kiinnioloaikanakin pääsy olisi rajattu esimerkiksi niin, että ilta-aikaan tupakalle pääsisi vain yhden kerran. Osaston ollessa auki pääsy olisi vapaata. Suljetuimpien osastojen osalta on merkityksellistä, että niilläkin pääsääntöisesti on päiväaikaan läsnä ns. osastonvartija, joka voinee toteuttaa tupakalle päästämistä samaan tapaan kuin esimerkiksi puhelinvuoroja. Ennen Helsingin vankilan osittaista tupakointikieltoa sinne tiettävästi hankittiin tupakkakoppeja osastoille, joten niiden käytöstä on jo kokemusta. Näitä kokemuksia voisi asian valmistelussa selvittää lisää. Vaihtoehto toisi arviomuistion mukaan koppien leasing-kulujen muodossa noin miljoonan euron vuotuiset kustannukset (s. 8; vrt. myös HE 45/2014 vp, s. 31). Kustannuksia pitäisi kuitenkin verrata muiden vaihtoehtojen kustannusvaikutuksiin: erot eivät välttämättä ole kohtuuttomia. Ottaen huomioon, että täyskielto olisi pisimmälle menevä itsemääräämisoikeuden rajoitus ja että yleensä tällöin on syytä pyrkiä etsimään perusoikeuksiin vähemmän kajoavia toimenpiteitä (ks. vastaavaa suhteellisuusperiaatteen soveltamista tupakointikiellossa esim. PeVL 21/2010 vp, s. 4–5), tupakkakoppien hankkimista voitaisiin puoltaa. Kysymyksessä on tilanne, jossa yhdenlaisen haitallisen toiminnan eli sellitupakoinnin kieltäminen johtaa hieman toisella tavalla haitalliseen toimintaan eli salatupakointiin ja edelleen tarpeeseen uusille kielloille. Arviomuistiossa viitataankin kokemuksiin osittaisten tupakointikieltojen haitoista: vankiloissa on havaittu salatupakointia, josta aiheutuu paitsi vaaroja sitä tekeville myös haittoja toisille vangeille. Samalla osittaiskiellot kuormittavat kohtuuttomasti henkilöstöä, jos tupakoinnit toteutetaan ulkona useita kertoja päivässä. Asiassa on arvioitava sitä, kuinka hyvin eri vaihtoehdot verrattuna toisiin toteuttavat yhtäältä kiellon rationaliteettia eli esitettyjen haittojen ehkäisyä ja toisaalta vaikuttavat henkilöstöresurssien tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Täyskielto olisi ainoa tapa estää nämä haitat kokonaan, ja sitä käsitellään erikseen edempänä. Viitatut vaarat ja haitat koskevat jossain määrin myös edellä puollettua tupakkakoppien hankkimiselle perustuvaa vaihtoehtoa, koska tupakoita voidaan ottaa selleihin eikä sytyttimiä välttämättä voida tehokkaasti kontrolloida. Käsittääkseni tupakkakoppien hankkimisella nämä ilmiöt olisivat kuitenkin todennäköisesti niin vähäisiä kuin mahdollista verrattuna muihin esillä olleisiin osittaisiin tupakointikieltoihin. Kun tupakalle pääsisi pitkin hereilläoloaikaa, tarve salatupakointiin olisi vähäisempää kuin muissa osittaisten rajoitusten vaihtoehdoissa, esimerkiksi jos tupakointi olisi sallittua vain säännönmukaisissa ulkoiluissa. Ja toisaalta jos on tehokas keino valvoa, että kaikki haltuun annetut tupakat poltetaan määrätyssä paikassa, esim. ulkoilussa, tuota keinoa voitaneen soveltaa myös tupakkakoppien tilanteessa. Mahdollisista keinoista tarvittaisiin lisää tietoa. Täyskieltoa lukuun ottamatta vaikutus henkilöstöresursseihin olisi pienin tupakkakoppivaihtoehdossa. Avoimemmilla osastoilla vangit kävisivät tupakalla pääasiassa omaan tahtiinsa, eikä ketään tarvitsisi ainakaan viedä erikseen ulos asti tupakalle. Joissakin suljetuissa vankiloissa välimatkat selleistä ulkoilupihalle saattavat olla yllättävän pitkiä. Arviomuistiossa viitattiin (s. 5) Viron korkeimman oikeuden arvioon vankilatupakoinnin täyskiellon perustuslainmukaisuudesta: toisten vankilan alueella oleskelevien terveyden suojelu, vangittujen laittomien suhteiden ja tulipalovaaran ehkäisy sekä optimaalinen resurssien käyttö vankilassa ovat vankien oikeuksille aiheutuvia haittoja painavampia päämääriä. Samansuuntaisia argumentteja, pois lukien laittomien suhteiden ehkäisy, on esitetty arviomuistiossa itsessäänkin. Siksi seuraavassa nostetaan edellä jo esitetyn lisäksi esiin vielä muutamia huomioita niistä. Niin tarpeeseen suojata toisten henkilöiden terveyttä kuin tulipalovaaraankin vastattaisiin parhaiten tupakkakoppien hankinnalla, jos täyskielto jätetään pois laskuista ja kun on ilmeistä, että rajatonta pääsyä ulos tupakalle ei suljetuissa vankiloissa voida käytännössä toteuttaa. Jäljelle jäävä vaihtoehto tupakkakoppien hankkimisellehan olisi tällöin se, että vain säännönmukaisessa ulkoilussa saisi polttaa, ja silloin paine salatupakointiin otaksuttavasti olisi suurempi kuin hankittaessa tupakkakopit. Toisaalta tarve ehkäistä tulipaloja koskee kaikkea tupakointia yhteiskunnassa eikä ole vain vankiloita koskeva asia. Jos sitä ei pidetä riittävänä syynä kieltää tupakointia yleisesti, olisi perusteltava, miksi se on erityisen merkityksellinen juuri vankilassa. Tässä tarkoituksessa voidaan sanoa, että suljetuissa laitoksissa tulipalo on vaarallisempi kuin normaalissa asuinrakennuksessa, koska tiloista ei voi vapaasti poistua pelastautuakseen. Jotta sinänsä vakuuttavalta kuulostavaa tulipalovaara-argumenttia voitaisiin soveltaa oikeuksien rajoittamisessa, pitäisi asiaa kuitenkin arvioida mielestäni tätä analyyttisemmin ja konkreettisemmin. Pitäisi esimerkiksi selvittää, millaisia vankilatulipalot ovat olleet. Vaikka lain esitöissä (HE 45/2014 vp, s. 8–9) ja arviomuistiossa (s. 6) mainitaankin vankilatulipalojen luonteesta ja toteutumismääristä, juuri tässä tarvittavaa tietoa ei silti ole esitetty. Tarkemmassa selvityksessä saatettaisiin esimerkiksi havaita, että suljettujen vankiloiden jatkuvan ja välittömän valvonnan ja tehokkaiden varoittimien sekä niiden tuottaman välittömän reagointimahdollisuuden alaisuudessa nimenomaan tupakointiin liittyvät tulipalot eivät ole yleisiä ja että ne ovat käytännössä olleet vähemmän vaarallisia kuin yhteiskunnassa muuten. Jos näin olisi, argumentin käyttäminen tupakoinnin kieltämiseen pelkästään vankilassa näyttäisi perusteettomalta. Esitän toisin sanoen, että kysymystä juuri tupakointiin liittyvästä tulipalovaarasta selvitettäisiin tarkemmin ja konkreettisemmin. Resurssien optimointia ei yleensä voida pitää riittävänä perusteena pitkälle meneville perusoikeusrajoituksille. Periaatteellisella tasolla tämä todetaan esimerkiksi Euroopan neuvoston vankilasäännöissä (Ministerikomitean suositus Rec (2006) 2, sääntö 4) seuraavasti: resurssien puute ei ole peruste vankilaoloille, jotka loukkaavat vankien ihmisoikeuksia. Resurssit voidaan jossain määrin ottaa huomioon perusoikeusrajoituksia arvioitaessa, mutta resurssien täysin optimaalinen käyttö ei voi olla riittävä syy. Oikeuksien toteuttaminen tyypillisesti vaatii ja suuntaa resursseja ja rajoittaa niiden optimointia. Lisäksi: ”Laillisuusvalvonnassa on vakiintuneesti katsottu, että voimavaroihin ja työmäärään liittyvillä syillä ei hyväksyttävästi voida perustella toimintaa, joka ei vastaa perustuslain 22 §:n vaatimusta siitä, että julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen.” (Eduskunnan oikeusasiamies, dnro 3593/4/11, 28.2.2013) Nämä resursseista esitetyt huomiot ovat merkityksellisiä myös arvioitaessa, voidaanko tupakkakoppien hankkimista kustannuksista huolimatta puoltaa. Vankien laittomien suhteiden ehkäisy vaikuttaa myös melko kaukaiselta ratkaisuperusteelta tässä yhteydessä. Tätä tosin ei arviomuistiossa itsessään käytettykään. Todetaan silti seuraavaa: Lain mukaan suljetussa vankilassa vanki ei saa pitää hallussaan toiselta vangilta ilman vankeinhoitoviranomaisen lupaa saamaansa omaisuutta (vankeuslaki 9 luku 1 § 2 momentti). Siten tupakalla käytävään kauppaan ja vaihtoon voitaisiin teoriassa puuttua. Viranomaistoiminta näyttäisi tällöin kuitenkin ongelmallisella tavalla valikoivalta, sillä vankien väliseen arkisten ja vähäarvoisten tavaroiden vippaamiseen, lainaamiseen ja muuhun vastaavaan ei vankiloissa käytännössä yleensä puututa. Lainsäätäjäkään ei liene tarkoittanut lainkohdassa omaisuudella mitä tahansa. Arviomuistiossa ensimmäisen vaihtoehdon todettiin avolaitosten osalta edellyttävän sitä, että vangit voisivat käydä tupakoimassa myös yöaikaan, mikä jouduttaisiin ottamaan huomioon avolaitoksen toiminnan järjestämisessä. Käsittääkseni muutoksia avolaitoksissa ei kuitenkaan tarvittaisi. Nykyisin ainakin suurimmassa osassa – jos ei jopa kaikissa – avolaitoksissa tupakoimassa voi nimittäin käydä myös öisin, koska asuinrakennuksia ei lukita. Päiväjärjestyksissä tyypillisesti lukee, että yöaikaan ei saa oleskella oman huoneen tai tuvan ulkopuolella, mutta tämän ei käytännössä ole katsottu koskevan pikaista tupakalla käymistä oman asuinrakennuksen ulko-oven edustalla. Viimeisenä vaihtoehtona käsiteltiin täyskieltoa. Täyskiellon arvioinnissa on syytä ottaa huomioon, että itsemääräämisoikeuden toteuttamisen käyttötapojen sääntely ja sen tuomat rajoitukset ovat valtiosääntöoikeudellisesti helpommin hyväksyttävissä kuin itsemääräämisoikeuden käyttämisen poissulkeminen yhdeltä ihmisryhmältä kokonaan yhdessä sinänsä yhteiskunnassa sallitussa ja melko yleisesti harrastetussa asiassa. Rajoitus ei ole hyväksyttävä, jos se voidaan välttää jollain toisella järjestelyllä, joka riittävästi toteuttaa sinänsä hyväksyttävää päämäärää. Tässä pidetään todennäköisenä, että tupakkakoppien hankkimisella ja tarkoituksenmukaiseksi räätälöidyllä valvonnalla salatupakointi haittoineen voidaan riittävän kattavasti estää. Myös vankeuslaki lähtee siitä, että vankeuden sisältönä on vapauden menetys tai sen rajoittaminen ja vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja on lähtökohtaisesti pyrittävä ehkäisemään (vankeuslaki 1 luku 3 § 1 ja 4 momentti). Täyskielto olisi merkittävä rajoitus yhden ihmisryhmän perusoikeuksiin ja siten merkitsisi vangeille haittaa. Täyskielto nostaisi esiin myös yhdenvertaisuuteen ja normaalisuusperiaatteeseen liittyviä perustelemisvaatimuksia. Lähtökohtaisesti julkisen vallan tulisi välttää puuttumista rangaistusuhkaisella pakolla yksilöiden hyvää elämää koskeviin ratkaisuihin, vaikka ne olisivat heidän kannaltaan haitallisia. Yhdeltä ihmisryhmältä muille sallittujen preferenssien hylkääminen edellyttää julkisen vallan käyttäjiltä vahvoja perusteita. Erityisesti tämä korostuu kiellettäessä sinänsä toisille täysin haitaton toiminta, kuten tupakointi ulkoilussa. Toisaalta vankeuslain keskeinen periaate on, että vankilan olot on järjestettävä niin pitkälle kuin mahdollista vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja (vankeuslaki 1 luku 3 § 2 momentti). Tämän normaalisuusperiaatteen merkitys on oikeuskirjallisuuden mukaan keskeisin juuri perusoikeuksien toteutumista koskevissa kysymyksissä (esim. Anne Hartoneva, Normaalisuusperiaate Suomen vankeinhoidossa. Rikosseuraamusviraston julkaisuja 3/2002). Siten se tulee ottaa puheena olevan asian arvioinnissa asianmukaisesti huomioon. Täyskielto merkitsisi tupakoinnin kieltämistä myös säännönmukaisissa ulkoiluissa. Keskeinen ulkoilutupakoinnin ongelma on sen mahdollistamisesta seuraava salatupakointi selleissä. Osittaisia rajoituksia käyttöönottaneissa vankiloissa salatupakointi on tällä hetkellä mahdollista ymmärtääkseni sen vuoksi, että vankien tupakat ovat lokeroissa, joista he ottavat niitä itse lähtiessään ulkoiluun. Tässä yhteydessä tupakoita piilotetaan ja viedään selleihin. Toisaalta ulkoiluun annetuista tupakoista osa voidaan jättää polttamatta ja viedä salaa sisään. Kolmanneksi tupakoimatonta vankia voidaan pyytää esittämään tupakoivaa ja hänen tupakkansa voidaan pyrkiä kuljettamaan selleihin. Kysymys on siitä, voidaanko tällainen toiminta estää valvonnalla ja kuinka hankalaksi ulkoilujen toteuttaminen menee, jos valvotaan tarkkaan, että kaikki haltuun annetut tupakat on varmasti poltettu ulkona. Näitä keinoja tulisi mielestäni selvittää tarkemmin, jotta asiaa voidaan edelleen arvioida. Lisäksi on mielestäni melko ongelmallista kieltää ulkoilussa tapahtuva tupakointi, kun kieltäminen tapahtuu muista syistä kuin ulkona tapahtuvasta tupakoinnista aiheutuvien haittojen vuoksi. Jos haitat aiheutuvat siksi, että jossain muussa kohdassa saatetaan rikkoa sääntöjä (salatupakointi selleissä), on perusteeksi esitetyn haitan ja kiellon kohteen suhde ongelmallisella tavalla etäinen. Toisin sanoen kyse on seuraavasta: onko oikein asettaa rangaistusuhkainen perusoikeusrajoitus henkilöille, jotka eivät tee mitään kieltämisen arvoista, vain koska joku toinen saattaa myöhemmin rikkoa lakia salatupakoimalla sellissä. Haitattoman toiminnan kieltäminen tällaisessa asetelmassa merkitsee periaatteessa ylileveää, ei-välttämätöntä säännöstä ja keinoa, jota ei ole räätälöity kiellon ration kannalta sopivaksi: se on todennäköisesti suhteellisuusperiaatteen vastainen. Samansuuntaisesti muistiossa: ”Perustuslakivaliokunnan käytännössä tupakointiin kohdistuvien kieltojen on katsottu muodostuvan ongelmalliseksi lähinnä tilanteessa, joissa tupakointia on pyritty rajoittamaan ilman riittävän selkeästi säänneltyä yhteyttä siihen toisiin kohdistuvaan haittaan, jonka estämiseksi tupakointia rajoitetaan (asunto- ja parveketupakointi PeVL 17/2016 vp)”. Tästä samasta syystä voidaan suhtautua kielteisesti siihen muistiossa esitettyyn vaihtoehtoon, että tupakointi kiellettäisiin avolaitoksissa yhdenvertaisuuden perusteella, jos suljettuihin vankiloihin tulee täyskielto. Avolaitoksen tupakointikiellolla ei olisi enää mitään tekemistä niiden syiden kanssa, joiden vuoksi tupakointikieltoihin on ryhdytty. Toiseksi yhdenvertaisuudessa on kysymys siitä, että samanlaisia on kohdeltava samalla lailla. Avolaitokset eivät kuitenkaan ole tässä suhteessa samanlaisia: merkittävimmät kiellon perusteeksi esitetyt haitat eivät ole käsillä avolaitosolosuhteissa. Lopuksi on syytä korostaa nikotiinikorvausvalmisteiden ja muiden tupakasta vieroittautumista edistävien valmisteiden saatavuuden tärkeyttä. Tällä hetkellä Rikosseuraamuslaitoksen määräyksessä vangille annetaan nikotiinikorvaushoitoa maksutta enintään kolmeksi viikoksi (Tupakoinnin järjestäminen ja sytytysvälineiden hallussapito suljetuissa vankiloissa, 4/004/2020). Tämä on riittämätöntä. Lopettamispolut tulee suunnitella kohtuullisemmiksi ja realistisemmiksi. Lisäksi korvaustuotteiden tulee olla tehokkaimpia mahdollisia. Toisin sanoen purukumi ei riitä, vaan tuotteissa tulee olla saatavilla myös laastareita ja mahdollisesti inhalaattoreita, eri vahvuuksia ja riittävä määrä. Jokaisen lopettamiseen motivoituneen vangin kanssa tulisi voida suunnitella hyvässä yhteisymmärryksessä aikataulu ja välineet tupakattomaan elämään. Lopettamisen ohjaaminen ei saa perustua tylyttämiselle, vaan sitä toteuttavien henkilöiden tulee omata riittävä ymmärrys ja asiantuntemus nimenomaan näistä kysymyksistä. On epäselvää, onko vankiterveydenhuollossa tällaista osaamista. Tiedossa on myös, että moni on onnistunut lopettamaan tupakoinnin markkinoilla olevalla erityisellä siihen tarkoitetulla reseptilääkkeellä. Lääke ei perustu nikotiinin korvaamiseen, eikä se sisällä nikotiinia. Sen ongelma on korkeahko hinta. Kuuri maksaa käyttäjälle kestosta riippuen 100-300 euroa, mikä on yleensä vankien ansiotasolle liikaa. Olisi tärkeää selvittää, voitaisiinko lääke ottaa lopettamisohjelmiin tosiasialliseksi vaihtoehdoksi ja voitaisiinko sen saamista rahoittaa erityisin järjestelyin osana tupakoimattomuuden edistämisen projektia.
      • Lausunnonantajan muut huomiot.
      • Rikoksettoman elämän tukisäätiö sr
        Päivitetty:
        17.4.2020
        • Arviomuistiossa on esitelty hyvin eri vaihtoehtojen vaikutuksia vankien ja henkilökunnan tupakansavulle altistukseen ja vankilan turvallisuudelle ja järjestykselle. Kustannusvaikutuksia ei ole kuitenkaan eritelty riittävän kattavasti, erityisesti Vankiterveydenhuollon osalta. Rikosseuraamuslaitoksessa on henkilökuntaa liian vähän vankien kuntoutuksen ja valvonnan tarpeisiin. Siksi vaikuttaa kovin ristiriitaiselta, että Riselle saataisiin henkilökuntaa nimenomaan vankien tupakoinnin turvaamiseksi. Monia toimintoja joudutaan jatkuvasti perumaan henkilöstövajauksen takia. Kaikkiin yksiköihin ei myöskään saada henkilökuntaa. Suurin osa vangeista tupakoi ja tupakoinnin merkitys korostuu suljetuissa laitosolosuhteissa. Tupakka on voimakkaasti riippuvuutta aiheuttava päihde ja samalla, kun vankien riippuvuutta päihteistä ylipäänsä pyritään vähentämään, on tärkeää panostaa myös tupakoinnin vähentämiseen. Terveydenhuollon puolella on mahdollista saavuttaa pidempiaikaisia säästöjä vankien terveydentilan kohentuessa tupakoinnin lopettamisen kautta. Siksi Kriminaalihuollon tukisäätiö katsoo, että erityisesti tulee lisätä vankien mahdollisuuksia saada nikotiinikorvaustuotteita ja lääkehoitoa sekä päästä osallistumaan ryhmätoimintoihin, joissa tuetaan tupakoinnin lopettamista. Tupakoinnin lopettaminen on usein pitkä prosessi, jossa voi tapahtua retkahduksia. Siksi tarvitaan pidempiaikaista tukea, esimerkiksi pidempää maksutonta nikotiinituotteiden tarjoamista yksilöllisen harkinnan perusteella. Hoito tulee olla järjestettynä terveydenhuollon näkökulmasta (vrt tupakkalain 1 §). Terveysnäkökulma edellyttäisi myös avovankiloissa olevien tupakoinnin arviointia laajemmin kuin mitä arviomuistiossa on tehty. Arviomuistiossa ei ole otettu kantaa, miten toimitaan tilanteissa, joissa tutkintavangilla on yhteydenpitorajoitukset tutkinnallisista syistä tai kun vankeusvanki on eristyksissä. Ehdotamme, että mahdolliset rikosseuraamusalueiden aluekoordinaattorit kuulisivat myös vankeja tupakoinnin käytännön toteuttamisessa. Mikään vaihtoehdoista ei ole toteutettavissa ilman lisäresursseja.
      • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
        Päivitetty:
        17.4.2020
        • Tupakoinnin järjestäminen vankiloissa, viiteluettelo 1. Vainionpää R, Peltokangas A, Leinonen J, Pesonen P, Laitala M-L, Anttonen V. Oral health and oral health-related habits of Finnish prisoners. BDJ Open. 2017;3:17006. doi:10.1038/bdjopen.2017.6 2. de Andrade D, Kinner SA. Systematic review of health and behavioural outcomes of smoking cessation interventions in prisons. Tob Control. 2016;26(5):495-501. doi:10.1136/tobaccocontrol-2016-053297 3. U.S. Department of Health and Human Services (USDHHS). How Tobacco Smoke Causes Disease: The Biology and Behavioral Basis for Smoking-Attributable Disease: A Report of the Surgeon General. Atlanta, GA: U.S. Department of Health and Human Services, Centers for Disease Control and Prevention, National Center for Chronic Disease Prevention and Health Promotion, Office on Smoking and Health, 2010. 4. Ritter C, Huynh CK, Etter J-F, Elger BS. Exposure to tobacco smoke before and after a partial smoking ban in prison: indoor air quality measures. Tob Control. 2012;21(5):488-491. doi:10.1136/tc.2011.043356 5. Semple S, Dobson R, Sweeting H, Brown A, Hunt K, Tobacco in Prisons (TIPs) research team. The impact of implementation of a national smoke-free prisons policy on indoor air quality: results from the Tobacco in Prisons study. Tob Control. 2020;29(2):234-236. doi:10.1136/tobaccocontrol-2018-054895 6. Semple S, Dobson R, Sweeting H, Brown A, Hunt K, Tobacco in Prisons (TIPs) research team. The impact of implementation of a national smoke-free prisons policy on indoor air quality: results from the Tobacco in Prisons study. Tob Control. 2020;29(2):234-236. doi:10.1136/tobaccocontrol-2018-054895 7. Dickert J, Williams JM, Reeves R, Gara M, DeBIllo L. Decreased Mortality Rates of Inmates With Mental Illness After a Tobacco-Free Prison Policy. Psychiatr Serv. 2015;66(9):975-979. doi:10.1176/appi.ps.201400429 8. Binswanger IA, Carson EA, Krueger PM, Mueller SR, Steiner JF, Sabol WJ. Prison tobacco control policies and deaths from smoking in United States prisons: population based retrospective analysis. BMJ. 2014;349:g4542. doi:10.1136/bmj.g4542 9. Mohan ARM, Thomson P, Leslie SJ, Dimova E, Haw S, McKay JA. A Systematic Review of Interventions to Improve Health Factors or Behaviors of the Cardiovascular Health of Prisoners During Incarceration. J Cardiovasc Nurs. 2018;33(1):72-81. doi:10.1097/JCN.0000000000000420 10. de Andrade D, Kinner SA. Systematic review of health and behavioural outcomes of smoking cessation interventions in prisons. Tob Control. 2016;26(5):495-501. doi:10.1136/tobaccocontrol-2016-053297 11. Djachenko A, St John W, Mitchell C. Smoking cessation in male prisoners: a literature review. Int J Prison Health. 2015;11(1):39-48. doi:10.1108/IJPH-10-2014-0035 12. Bolin K. Economic Evaluation of Smoking-Cessation Therapies. PharmacoEconomics. 2012;30(7):551-564. doi:10.2165/11590120-000000000-00000 13. Ekpu VU, Brown AK. The Economic Impact of Smoking and of Reducing Smoking Prevalence: Review of Evidence: Tobacco Use Insights. July 2015. doi:10.4137/TUI.S15628