Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamista koskevaa asetusta täydentävä lainsäädäntö

Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamista koskevaa asetusta täydentävä lainsäädäntö

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/883/2018

Svarstiden gick ut: 30.8.2019

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Neuvoston asetus (EU) 2017/1939 tiiviimmän yhteistyön toteuttamisesta Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamisessa annettiin 12 päivänä lokakuuta 2017. Asetuksen mukaan EPPO alkaa hoitaa sille asetuksessa määrättyjä tutkinta- ja syyttämistehtäviä aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua asetuksen voimaantulopäivästä päivänä, joka vahvistetaan EPPO:n perustamisen jälkeen Euroopan pääsyyttäjän esittämästä ehdotuksesta annettavalla komission päätöksellä. Virasto koostuu Luxemburgiin sijoittuvasta keskusvirastosta ja jäsenvaltioissa toimivista valtuutetuista Euroopan syyttäjistä.

Oikeusministeriö asetti 1 päivänä maaliskuuta 2018 työryhmän valmistelemaan kansallista lainsäädäntöä, joka täydentää kyseistä neuvoston asetusta. Työryhmän ehdotus oli laadittava hallituksen esityksen muotoon. Työryhmä luovutti mietintönsä 17.6.2019.

 
Bakgrund
EPPO:n perustamisen oikeusperustana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 86 artikla, joka mahdollistaa tiiviimmän yhteistyön käyttämisen, jos perustamisesta ei päästä neuvostossa yhteisymmärrykseen. SEUT 86 artiklassa todetaan, että EPPO:lla on toimivalta tutkia unionin niitä taloudellisia etuja vahingoittavia rikoksia, jotka määritellään tarkemmin EPPO-asetuksessa, sekä asettaa syytteeseen niiden tekijät ja niihin osalliset. Artiklassa todetaan lisäksi, että EPPO toimii syyttäjän tehtävissä edellä mainittuja tekoja koskevissa rikosasioissa jäsenvaltioiden toimivaltaisissa tuomioistuimissa.

EPPO:n rikosoikeudelliseen toimivaltaan kuuluvat EPPO-asetuksen säännösten mukaisesti rikokset, joista säädetään direktiivissä 2017/1371 unionin taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten torjunnasta sekä näihin rikoksiin erottamattomasti liittyvät, niin kutsutut liitännäisrikokset. EPPO:n perustamisen tarkoituksena on puuttua Euroopan unionin taloudellisia etuja vahingoittaviin rikoksiin nykyistä tehokkaammin ja siten vähentää niistä unionille ja jäsenvaltioille aiheutuvia taloudellisia menetyksiä. Unionin taloudellisten etujen suojaaminen nykyistä tehokkaammin on kaikkien jäsenvaltioiden, mutta erityisesti niin sanottujen nettomaksajamaiden intressien mukaista.

 
Målsättningar
Työryhmä ehdottaa säädettäväksi erityisen EPPO-asetuksen säännöksiä täydentävän EPPO-lain. Lisäksi asetuksen johdosta ehdotetaan tehtäväksi muutoksia esitutkintalakiin (805/2011), oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin (689/1997, ROL), Syyttäjälaitoksesta annettuun lakiin (32/2019, voimassa 1.10.2019 alkaen), rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annettuun lakiin (1286/2003), rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä annettuun lakiin (1383/2007) sekä oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettuun lakiin (370/2007).

Työryhmän keskeiset ehdotukset liittyvät liittyvät EPPO:n henkilöstöön kuuluvien Euroopan syyttäjän sekä valtuutettujen Euroopan syyttäjien nimittämistä ja toimivaltaa koskeviin säännöksiin, EPPO:n toimivaltaan kuuluvien rikosasioiden tutkintaan ja niissä käytettäviin pakkokeinoihin liittyviin säännöksiin sekä tietosuojaan ja EPPO:n tiedonsaantioikeuteen liittyviin säännöksiin.

Työryhmä ehdottaa, että Suomessa valtuutettujen Euroopan syyttäjien asema säänneltäisiin niin kutsutun kaksoishattuperiaatteen mukaisesti. Periaatteen mukaisesti valtuutetut Euroopan syyttäjät voisivat toimia myös kansallisina syyttäjinä silloin, kun heidän työpanoksensa ei ole EPPO:n käytössä. Työryhmä ehdottaa, että Euroopan syyttäjälle ja valtuutetuille Euroopan syyttäjille säädettäisiin Suomessa samat rikosprosessuaaliset toimivaltuudet kuin kansallisilla syyttäjillä. Työryhmän ehdotuksissa ei esitetä muutoksia syyttäjän ja esitutkintaviranomaisten toimivaltasuhteisiin esitutkinnan järjestämisessä. Lisäksi työryhmä ehdottaa, että EPPO:n riippumattomuuden turvaamiseksi valitusluvan hakemisesta korkeimmalta oikeudelta päättäisi EPPO ja rikosasiaa korkeimmassa oikeudessa ajaisi EPPO:n puolesta valtuutettu Euroopan syyttäjä.

Työryhmä esittää säädettäväksi nimeämismenettelystä koskien Suomen kansallisia ehdokkaita Euroopan syyttäjänviraston henkilöstöön kuuluvaan Euroopan syyttäjän tehtävään. Samoin ehdotuksessa esitetään säädettäväksi menettelystä, jolla nimetään EPPO:n jäsenvaltiotasolla toimivat valtuutetut Euroopan syyttäjät. Molemmissa nimeämismenettelyissä nimeävänä viranomaisena toimisi valtioneuvosto.

RIkosprosessuaalisten pakkokeinojen osalta työryhmä esittää täydentäviä säännnöksiä, joiden tarkoituksena on selventää EPPO-asetuksessa lueteltujen pakkokeinojen vastaavuutta voimassa oleviin pakkokeinolain mukaisiin pakkokeinoihin. Työryhmä ei esitä säädettäväksi uusia pakkokeinolajeja tai muutoksia nykyisten pakkokeinojen sisältöihin. Rajat ylittävien tutkintatilanteiden osalta työryhmä ehdotttaa, että toisesta EPPO:n jäsenvaltiosta pyydetyn ja Suomessa tapahtuvan pakkokeinon edellytyksenä olisi, että pakkokeinon käyttäminen olisi Suomen lain mukaan vastaavissa olosuhteissa sallittua silloin, jos rikollinen teko olisi tehty Suomessa. Rajat ylittävien pakkokeinojen osalta ehdotus sisältää lisäksi säännökset siitä, että mikäli rajat ylittävä tutkintatoimenpide edellyttäisi Suomessa muun kuin syyttäjän päätöstä, tällainen päätös olisi haettava aina tutkintatoimenpiteen perusteeksi. Lisäksi työryhmä ehdottaa tehtäväksi teknisiä muutoksia eurooppalaisia ja pohjoismaisia luovuttamismenettelyjä koskeviin lakeihin. Muutoksilla valtuutetuille Euroopan syyttäjille annettaisiin kansallisisia syyttäjiä vastaavat syyttäjän toimivaltuudet luovuttamisasioissa.

Lisäksi työryhmä ehdottaa EPPO-asetusta täydentäviä säännöksiä, jotka liittyvät kansallisen syyttäjäviranomaisen ja EPPO:n väliseen ilmoitusmenettelyyn rikollisesta toiminnasta sekä kansallisten viranomaisten kuulemiseen EPPO:n toimivaltaan kuuluvissa rikosasioissa. Työryhmä ehdottaa lisäksi erityistä menettelyä sellaisiin ristiriitatilanteisiin, jotka liittyvät EPPO:n ja kansallisen syyttäjäviranomaisen toimivallan jakamiseen tutkittavana olevassa rikosasiassa. Ehdotuksen mukaan toimivaltaristiriidan ratkaisisi Suomessa valtakunnansyyttäjä ylimpänä syyttäjänä. Valtakunnansyyttäjän päätös olisi ehdotuksen mukaisesti saatettava Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi.


Työryhmä esittää lisättäväksi syyteneuvottelua koskeviin esitutkintalain ja ROL:n säännöksiin syyteneuvottelun edellytyksiä koskevia säännöksiä silloin, kun asia kuuluu EPPO:n toimivaltaan. Ehdotusten mukaan valtuutetun Euroopan syyttäjän tulisi saattaa syyteneuvottelun käyttämistä koskeva kysymys ennen syyteneuvottelun aloittamista EPPO:n pysyvän jaoston ratkaistavaksi EPPO-asetuksen säännösten mukaisesti. Ehdotus sisältää säännökset henkilötietojen luovuttamisesta kansalliselta viranomaiselta EPPO:lle sekä säännökset Euroopan syyttäjän ja valtuutettujen Euroopan syyttäjien oikeudesta saada tietoja kansallisilta viranomaisilta heidän suorittaessaan EPPO-asetuksen mukaisia tehtäviään. Ehdotuksen mukaisesti tietojensaantioikeus vastaisi laajuudeltaan kansallisille syyttäjille voimassa olevassa lainsäädännössä säädettyjä oikeuksia.

Lakiesitys on tarkoitus antaa eduskunnalle viimeistään keväällä 2020.

 
Linkit

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-768-7 - Linkki työryhmän mietintöön

Liitteet:

OMML_2019_30_Euroopan_syyttäjävirasto_EPPO.pdf - Työryhmän mietintö liitteenä

Tidtabell
Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään perjantaina 30.8.2019.
Svarsanvisningar för mottagare

Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne Euroopan syyttäjänviraston (EPPO) perustamista koskevaa asetusta täydentävää lainsäädäntöä valmistelleen työryhmän mietinnöstä. Korkeimmalle oikeudelle varataan tilaisuus antaa lausunto.

Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse.

Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi oikeusministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä ilmoitettujen väliotsikoiden mukaisesti.

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

HUOM. Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Valmistelijat
Lisätietoa asiasta antavat erityisasiantuntija Jukka Oikarainen, puh. 02951 50085, sähköpostiosoite [email protected], lainsäädäntöneuvos Lauri Rautio, puh 02951 50380, sähköpostiosoite [email protected], ja hallitusneuvos Katariina Jahkola, puh. 02951 50246, sähköpostiosoite [email protected].

Lisätietoa lausuntopalvelu.fi:n käytöstä voi pyytää palvelun ylläpidosta osoitteesta [email protected].
Sändlista:
Ahvenanmaan maakunnan syyttäjävirasto    
Auktorisoidut lakimiehet ry    
Eduskunnan oikeusasiamies    
Etelä-Suomen oikeusapu- ja edunvalvontapiiri    
Helsingin hovioikeus    
Helsingin käräjäoikeus    
Helsingin syyttäjänvirasto    
Helsingin yliopisto / Professorit Sakari Melander ja Juha Raitio    
Itä-Suomen hovioikeus    
Itä-Suomen syyttäjänvirasto    
Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto    
Julkiset Oikeusavustajat ry    
Keskusrikospoliisi    
Korkein oikeus (varataan tilaisuus antaa lausunto)    
Lapin syyttäjänvirasto    
Länsi-Suomen syyttäjänvirasto    
Länsi-Uudenmaan syyttäjävirasto    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Oikeusrekisterikeskus    
Oulun käräjäoikeus    
Oulun syyttäjänvirasto    
Pirkanmaan käräjäoikeus    
Pohjanmaan syyttäjänvirasto    
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus    
Poliisihallitus    
Rajavartiolaitos    
Salpausselän syyttäjänvirasto    
Sisäministeriö    
Sisä-Suomen syyttäjänvirasto    
Suomen asianajajaliitto    
Suomen lakimiesliitto    
Suomen Syyttäjäyhdistys ry    
Suomen syyttäjäyhdistys ry    
Tietosuojavaltuutettu    
Tulli    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkoministeriö    
Vaasan hovioikeus    
Valtakunnansyyttäjänvirasto    
Valtakunnanvoudinvirasto    
Valtioneuvoston oikeuskansleri    
Valtiovarainministeriö    
Vantaan käräjäoikeus    
Verohallinto    
Asiasanat

rikosoikeus

EPPO

Euroopan syyttäjänvirasto

syyttäjälaitos, syyttäjä

unionipetos