Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi päästökauppalain muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi päästökauppalain muuttamisesta

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/793/2021

Svarstiden går ut: 23.8.2021

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi päästökauppalakia. Esityksellä pantaisiin täytäntöön muutettu komission täytäntöönpanoasetus kasvihuonekaasujen tarkkailusta ja raportoinnista, jonka myötä päästökaupassa kestävyyskriteerisääntely laajennettiin kattamaan biomassasta tuotetut kiinteät ja kaasumaiset polttoaineet uudelleenlaaditun uusiutuvan energian direktiivin mukaisesti. Päästökauppalainmuutoksella säädettäisiin biomassapolttoaineiden kestävyyskriteereistä siten, että toiminnanharjoittajan ilmoittaessa biomassapolttoaineiden päästökertoimeksi nollan, biomassapolttoaineiden on täytettävä biopolttoaineista, bionesteistä ja biomassapolttoaineista annetussa laissa (393/2013) säädetyt kestävyyskriteerit ja toiminnanharjoittajan on osoitettava tämä mainitun lain mukaisesti.

Lisäksi ehdotetulla muutoksella toteutettaisiin kansallisia uudistuksia päästökauppalakiin. Esityksessä ehdotetaan laajennettavan muutoksenhausta huolimatta noudatettavien Energiaviraston päätösten määrää sekä täsmennettäisiin mahdollisuus takaisinperiä virheellisin perustein jaettuja maksuttomia päästöoikeuksia.

Bakgrund

Vuonna 2021 alkavalle päästökauppakaudelle komissio on päivittänyt päästökaupan tarkkailua ja raportointia koskevat säännökset kahdessa vaiheessa. Tarkistuksen ensimmäinen osa vietiin loppuun joulukuussa 2018, kun komissio antoi täytäntöönpanoasetuksen kasvihuonekaasujen tarkkailusta ja raportoinnista (EU) 2018/2066 (jäljempänä komission tarkkailuasetus) ja toinen vaihe joulukuussa 2020 kun komissio antoi täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2020/2085 tarkkailuasetuksen muuttamisesta. Keskeisimpänä uudistuksena tarkkailuasetuksen muutoksella laajennettiin uudelleenlaaditun uusiutuvan energian direktiivin kestävyyskriteerisääntely päästökauppajärjestelmässä käytettävään kiinteään ja kaasumaiseen biomassaan. Bionesteet ovat olleet jo ennen muutosta kestävyyskriteerisääntelyn piirissä.

Komission tarkkailuasetuksen muuttaminen edellyttää muutoksia kansalliseen päästökauppalakiin, vaikka komission täytäntöönpanoasetus on suoraan sovellettavaa EU-lainsäädäntöä. Tarkkailuasetuksen muutoksella pannaan täytäntöön kestävyyskriteerien osalta RED II direktiivi päästökaupassa. RED II direktiivin kestävyyskriteerit on pantu kansallisesti täytäntöön kestävyyslailla. Kestävyyslain soveltamisalan osalta jätetään päästökauppalaissa säädettäväksi sääntelyyn piiriin kuuluvat toiminnanharjoittajat. 

Målsättningar

Esityksessä pääasiallinen tavoite on tarkkailuasetuksen vaatimusten kansallinen täytäntöönpanon edellyttämien säännösmuutosten toteuttaminen päästökauppalaissa. Komission tarkkailuasetuksen muutoksen myötä päästökaupassa kestävyyskriteerisääntely laajennettiin kattamaan biomassasta tuotetut kiinteät ja kaasumaiset polttoaineet eli biomassapolttoaineet uudelleenlaaditun uusiutuvan energian direktiivin mukaisesti.

Esityksen tavoitteena on lisäksi tehdä kansallisia muutoksia päästökauppalakiin, jotka edesauttavat päästökauppajärjestelmän toimivuutta sekä lisäävät oikeusturvaa. Ehdotetulla lakimuutoksella tarkennettaisiin viranomaisen mahdollisuutta takaisinperiä perusteettomasti jaettuja maksuttomia päästöoikeuksia sekä säädettäisiin muutoksenhausta huolimatta noudatettavien päätösten määrän lisäämisestä. 

Linkit
Liitteet:
Tidtabell

Lausunnot pyydetään toimittamaan työ- ja elinkeinoministeriölle 23.8.2021 mennessä.

Svarsanvisningar för mottagare

Työ- ja elinkeinoministeriö varaa teille mahdollisuuden antaa lausuntonne luonnoksesta hallituksen esitykseksi. Myös tahot, joita ei ole erikseen mainittu jakelussa, voivat toimittaa ministeriölle lausuntonsa.
 
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse ministeriön kirjaamoon. Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
 
Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Valmistelijat

 

Erityisasiantuntija Eleonoora Eilittä, puh +358 295 047 253, eleonoora.eilitta@tem.fi (tavoitettavissa 22.-23.7 ja 2.8.-23.8.2021).

Sändlista:
Elinkeinoelämän keskusliitto    
Energiateollisuus ry    
Energiavirasto    
Kemianteollisuus ry    
Metsäteollisuus ry    
Oikeusministeriö    
Suomen luonnonsuojeluliitto    
Suomen sähkönkäyttäjät ry    
Teknologiateollisuus ry    
Ympäristöministeriö    
Asiasanat

päästökauppa