Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Selvitys arvonleikkaussäännösten poistamisen vaikutuksista

Selvitys arvonleikkaussäännösten poistamisen vaikutuksista

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/882/2018

Svarstiden gick ut: 3.8.2018

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Laissa kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta (603/1977, lunastuslaki) säädetään korvauksista lunastettaessa kiinteää omaisuutta. Lunastuslain 29 §:n 1 momentin mukaan lunastettavan omaisuuden omistajalla on oikeus saada täysi korvaus lunastuksen vuoksi aiheutuvista taloudellisista menetyksistä. Poikkeuksen tästä muodostaa niin sanottu arvonleikkausleikkaussäännöstö (lunastuslain 31 §:n 2 ja 3 momentti). Kun kiinteää omaisuutta lunastetaan yhdyskuntarakentamista varten alueella, jolle kunta on päättänyt laadittavaksi asemakaavan tai jonka asemakaavaa on päätetty muuttaa, ei kaavapäätöksen jälkeistä asemakaavoituksesta johtuvaa arvonnousua kuitenkaan oteta huomioon korvausta määrättäessä.
Bakgrund
Oikeusministeriössä laadittiin vuonna 2016 arviomuistio lunastuslainsäädännön uudistamistarpeista (Jari Salila: Lunastuslainsäädännön uudistamistarpeet, Oikeusministeriö, Selvityksiä ja ohjeita 33/2016). Yhtenä kysymyksenä arviomuistiossa tarkasteltiin lunastuslain arvonleikkaussääntelyä. Toimenpidearviona arviomuistiossa katsottiin, että arvonleikkaussääntely liittyy kiinteästi korvausten määräämisen perusteisiin, minkä vuoksi sen asema ja tarpeellisuus tulisi arvioida työryhmässä korvausperusteiden uudelleenarvioinnin yhteydessä. Tämän työn tukemiseksi oikeusministeriö on hankkinut lausuntopyynnön liitteenä olevan selvityksen.
Målsättningar
Selvityksen kohteena on ollut lunastuslain 31 §:n 2 ja 3 momentin mukainen arvonleikkaus. Lunastuslain 31 §:n 1 momentin säännös, jonka mukaan lunastuskorvausta määrättäessä ei oteta huomioon lunastusyrityksen vaikutusta lunastettavan omaisuuden arvoon, on jätetty pääosin selvitystehtävän ulkopuolelle. Selvityksen tarkoituksena on ollut laatia perusteltu arvio arvonleikkaussääntelyn mahdollisen kumoamisen välittömistä ja välillisistä vaikutuksista kuntien maapolitiikkaan ja kaavoituskäytänteisiin sekä maanomistajien myyntikäyttäytymiseen.
Linkit
Liitteet:
Tidtabell
Lausunto pyydetään antamaan viimeistään perjantaina 3.8.2018.
Svarsanvisningar för mottagare
Oikeusministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta selvityksestä. Lausunto pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. [Lausuntopalautteen käsittelyn helpottamiseksi oikeusministeriö pyytää, että lausunto jaotellaan mahdollisuuksien mukaan lausuntopyynnössä ilmoitettujen väliotsikoiden mukaisesti.]
 
Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivulta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].
 
Huom.! Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
lainsäädäntöneuvos Jari Salila, puh. 02951 50584, sähköposti etunimi.sukunimi(at)om.fi
Sändlista:
Elinkeinoelämän keskusliitto EK    
Espoon kaupunki - Esbo stad    
Etelä-Savon käräjäoikeus    
Helsingin kaupunki - Helsingfors stad    
Hämeenlinnan kaupunki    
Iisalmen kaupunki    
Joensuun kaupunki    
Jyväskylän kaupunki    
Järvenpään kaupunki    
Kajaanin kaupunki    
Kanta-Hämeen käräjäoikeus    
Keskuskauppakamari    
Kokkolan kaupunki - Karleby stad    
Korkein hallinto-oikeus    
Korkein oikeus    
Kouvolan kaupunki    
Kuopion kaupunki    
Kuusamon kaupunki    
Lahden kaupunki    
Lapin käräjäoikeus    
Lappeenrannan kaupunki    
Lempäälän kunta    
Liikenne- ja viestintäministeriö    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry    
Maanmittauslaitos    
Metsähallitus    
Mikkelin kaupunki    
Natur och Miljö r.f.    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Oulun kaupunki    
Oulun käräjäoikeus    
Pirkkalan kunta    
Pohjanmaan käräjäoikeus    
Pohjois-Savon käräjäoikeus    
Porin kaupunki    
Puolustusministeriö    
Riihimäen kaupunki    
Rovaniemen kaupunki    
Savonlinnan kaupunki    
Senaatti-kiinteistöt    
Sisäministeriö    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Suomen Asianajajaliitto    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen Lakimiesliitto ry    
Suomen luonnonsuojeluliitto    
Suomen tuomariliitto    
Suomen Ympäristöoikeustieteen Seura ry    
Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f.    
Tampereen kaupunki    
Turun kaupunki - Åbo stad    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Vaasan kaupunki - Vasa stad    
Valtiovarainministeriö    
Vantaan kaupunki - Vanda stad    
Vantaan käräjäoikeus    
Varsinais-Suomen käräjäoikeus    
Ympäristöministeriö    
Asiasanat

asemakaava

lunastus

lunastuslaki

lunastuskorvaus

täysi korvaus

arvonleikkaus

yhdyskuntarakentaminen