Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi arviointiperusteista sen määrittämiseksi milloin betonimurske lakkaa olemasta jätettä

Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi arviointiperusteista sen määrittämiseksi milloin betonimurske lakkaa olemasta jätettä

Diarienummer för begäran om utlåtande: VN/23338/2020-YM-1; YM034:00/2018

Svarstiden gick ut: 8.1.2021

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Jätteen ammattimainen tai laitosmainen hyödyntäminen on ympäristöluvanvaraista toimintaa ja siihen voi liittyä myös muita hallinnollisia velvoitteita. Materiaalin luokittelusta jätteeksi seuraa sääntelytaakkaa, joka saattaa osaltaan aiheuttaa hallinnollista taakkaa ja kustannuksia jätteestä valmistettuja raaka-aineita käyttäville toimijoille. Siksi sääntely, jonka mukaisesti toimittaessa tietyn jätteen jätteeksi luokittelu päättyy, nähdään lupamenettelyjen sujuvoittamisen ohella yhtenä keinona jätteiden hyötykäyttöön liittyvän sääntelytaakan vähentämisessä ja kiertotalouden edistämisessä. EU:n jätelainsäädäntö mahdollistaa kansallisten jätteeksi luokittelun päättymistä koskevien säännösten antamisen, jos vastaavia säännöksiä ei ole annettu EU-tasolla.
Bakgrund
Jätteeksi luokittelun päättämistä koskevaan säädösvalmisteluun ryhdyttiin jo edellisellä hallituskaudella. Hallituksen vuoden 2016 toimintasuunnitelman mukaan oli selvitettävä kansallisten ei-enää-jätettä –säädösten tarvetta ja vaikuttavuutta sekä käyttöä ja tuloksia eräissä EU-maissa. Toimintasuunnitelman mukaisesti oli valmisteltava selvitysten perusteella kansalliset ei-enää-jätettä –säädökset valituista jätejakeista tärkeysjärjestyksessä. Ehdotuksella tuetaan pääministeri Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmassa kiertotalouden lisäämiseksi asetettuja tavoitteita. Hallitusohjelman strategiseen kokonaisuuteen ”Hiilineutraali ja luonnon monimuotoisuuden turvaava Suomi” sisältyvän tavoitteen ”Vahvistetaan Suomen roolia kiertotalouden edelläkävijänä” mukaisesti kiertotalouden lisäämisen avulla hillitään luonnonvarojen ylikulutusta ja ilmastonmuutosta, suojellaan luonnon monimuotoisuutta, luodaan uudenlaista työtä ja vahvistetaan talouden kilpailukykyä. Lisäksi tavoitteen mukaisesti edistetään tuotteita korvaavien palvelujen syntymistä ja vahvistetaan neitseellisiä raaka-aineita korvaavien kierrätysraaka-aineiden markkinoita. Samoin edistetään hallinnon, lainsäädännön ja taloudellisten ohjauskeinojen avulla kiertotaloutta ja puretaan sen esteitä sekä Suomessa että EU:ssa.

Kansallisen jätteeksi luokittelun päättymistä koskevan sääntelyn hyötyjä ja haittoja tarkastellaan ympäristöministeriön raportissa ”Jätteeksi luokittelun päättymisen hyödyt ja haitat”. Raportin lopputuloksissa painotetaan, että kansallista sääntelyä tulisi ryhtyä valmistelemaan yleisesti käytetyille ja turvallisille jätevirroille.

Asiassa tehtyjen selvitysten mukaisesti ympäristöministeriö on valmistellut ehdotuksen betonimurskeen jätteeksi luokittelun päättymistä koskevaksi valtioneuvoston asetukseksi. Kyseessä on uusi asetus.

 
Målsättningar
Asetuksella säädettäisiin arviointiperusteista, joiden mukaisesti määriteltäisiin, milloin betonijätteestä valmistettu betonimurske lakkaa olemasta jätettä. Asetukseen sisältyisi säännökset betonijätteen käsittelyvaatimuksista sekä betonimurskeen hyväksytyistä käyttötarkoituksista ja käyttötarkoituskohtaisista laatuvaatimuksista.


Täsmennys lausunnolla olevan asetuksen lakiperustaan
 
Tämä lausunnoilla oleva betonimurskeasetus ehdotetaan säädettäväksi jätelain (646/2011) 5 b §:n 2 momentin nojalla. Huomautettakoon, että tässä viitataan uudistettavaa jätelakiin, jota koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle alkuvuodesta ja jonka on tarkoitus tulla voimaan kesällä 2021. Voimassa olevassa jätelaissa vastavaava säännös on 5 § 4 mom.
 
Koska lausuntokierroksen pohjalta viimeistelty asetusluonnos on ennakkonotifioitava EU:n komissiolle, mistä aiheutuu vähintään kolmen kuukauden viive, ehtii jätelain muutos tulla todennäköisesti voimaan ennen asetusta.
 
Linkit

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-11-4786-9 - Kauppila, J. et al. Jätteeksi luokittelun päättymisen hyödyt ja haitat. Ympäristöministeriön raportteja 9/2018.

Liitteet:

FI_Betonimurske_EoW_asetusluonnos_110920.pdf - Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi

SV_Betonimur_EoW_aset_110920.pdf - Förslag till statsrådets förordning

Betonimurske_EoW_Muistioluonnos_110920.pdf - Luonnos perustelumuistioksi

Tidtabell
Lausunnot pyydetään antamaan viimeistään pe 8.1.2021.
Svarsanvisningar för mottagare
Lausunto pydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssa julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei toimiteta erikseen sähköpostitse tai postitse. 

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet > Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta lausuntopalvelu.om@om.fi.
 
Kaikki lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.

Jos ette voi antaa lausuntoanne Lausuntopalvelu.fi:ssä, lausunto voidaan toimittaa myös sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@ym.fi.

Tämä lausuntopyyntö on lähetetty vain sähköisesti. Myös muut kuin alla Jakelu-kohdassa mainitut tahot voivat antaa lausunnon.
Valmistelijat
Erityisasiantuntija Jouni Nissinen, jouni.nissinen@ym.fi, puh. +358295250028
Sändlista:
Aalto yliopisto    
Ahma ympäristö Oy    
Betoniteollisuus ry    
Destia Oy    
Digipolis Oy    
Ecolan Oy    
Elinkeinoelämän Keskusliitto EK    
Energiateollisuus    
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus    
Etelä-Savon ELY-keskus    
Etelä-Suomen aluehallintovirasto    
FCG    
Finavia    
Fira    
Fortum Waste Solutions Oy    
Geologian tutkimuskeskus GTK    
Golder Associates    
Helen Oy    
Helsingin kaupunki / Rakennusvirasto    
Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)    
Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK    
Hämeen ELY-keskus    
Infra ry    
Itä-Suomen aluehallintovirasto    
Jätehuoltoyhdistys ry    
Kaakkois-Suomi ELY-keskus    
Kainuun ELY-keskus    
Kemianteollisuus ry    
Keski-Suomen ELY-keskus    
KFS Finland Oy    
Korkein hallinto-oikeus    
Kuusakoski Oy    
Laatuinsinöörit Oy    
Lahden ammattikorkeakoulu    
Lapin aluehallintovirasto    
Lapin ELY-keskus    
Lassila & Tikanoja Oyj    
liikenne- ja viestintäministeriö    
Lounais-Suomen aluehallintovirasto    
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto    
Maa- ja metsätalousministeriö    
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK    
Maaperän tutkimus- ja kunnostusyhdistys ry MUTKU    
Maapörssi Oy    
Maastorakentajat/Antti Nissinen    
Metsäkeskus Tapio Oy    
Metsäteollisuus ry    
Morenia Oy    
Motiva    
Natur och Miljö r.f.    
Oikeusministeriö    
Pientaloteollisuus PTT ry    
Pirkanmaan ELY-keskus    
Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Karjalan ELY-keskus    
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus    
Pohjois-Savon ELY-keskus    
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto    
Puolustusministeriö    
Purkupiha Oy    
Pöyry Finland    
Rakennusliitto ry    
Rakennusteollisuus RT ry    
Rakennustietosäätiö RTS    
RAKLI ry    
Ramboll Finland Oy    
Rudus Oy    
Ruokavirasto    
Satakunnan ELY-keskus    
Sitowise    
Skanska    
STUK    
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA    
Suomen geoteknillinen yhdistys SGY    
Suomen Kiertovoima ry    
Suomen Kuntaliitto    
Suomen luonnonsuojeluliitto    
Suomen Maastorakentajat Oy    
Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry    
Suomen satamaliitto ry    
Suomen Tiiliteollisuusliitto ry    
Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry    
Suomen ympäristökeskus    
Talonrakennusteollisuus ry    
Tampereen teknillinen yliopisto    
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy    
Teknologiateollisuus ry    
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL    
Tilastokeskus    
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
UPM-Kymmene Oyj    
Uudenmaan ELY-keskus    
Vaasan hallinto-oikeus    
Vahanen    
Valmet Oy    
valtiovarainministeriö    
Valutuoteteollisuusyhdistys ry    
Varsinais-Suomen ELY-keskus    
WWF Suomi    
Väylävirasto    
Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP    
Ålands landskapsregering    
Asiasanat

jäte, kiertotalous, betoni, rakentaminen

betonimurske

EOW, End of Waste, Ei enää jätettä