Lausuntopalvelu.fi

Utlåtande - Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö

Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö

Diarienummer för begäran om utlåtande: OM 24/41/2015

Svarstiden gick ut: 16.6.2017

Uppgifter om begäran om utlåtande
Inledning
Nimilain uudistamistyöryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi uusi etu- ja sukunimilaki. Laki korvaisi voimassaolevan nimilain (694/1985). Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia (950/2001).
Bakgrund
Työryhmän toimeksianto perustui pääministeri Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeisiin, joihin on kirjattu sääntelyn sujuvoittaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen. Hankkeen tavoitteena on myös osaltaan edistää julkisten palveluiden digitalisointia. Oikeusministeriö teetti keväällä 2016 arviomuistion nimilain uudistamistarpeen selvittämiseksi (OMSO 11/2016).
Målsättningar
Tavoitteena on nimilain uudistaminen vastaamaan yhteiskunnassa tapahtuneita muutoksia. Samalla pyritään päällekkäisten viranomaistoimintojen karsimiseen sekä nimihakemusten keskimääräisten käsittelyaikojen lyhentämiseen.
Linkit
Tidtabell
Lausunto pyydetään toimittamaan oikeusministeriölle viimeistään perjantaina 16.6.2017.
Svarsanvisningar för mottagare
Lausunnot pyydetään antamaan vastaamalla lausuntopalvelu fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön. Lausuntoa ei tarvitse lähettää erikseen sähköpostitse tai postitse. 

Lausunnon antaakseen vastaajan tulee rekisteröityä ja kirjautua lausuntopalvelu.fi:hin. Tarkemmat ohjeet palvelun käyttämiseksi löytyvät lausuntopalvelu.fi:n sivuilta Ohjeet -> Käyttöohjeet. Palvelun käyttöönoton tukea voi pyytää osoitteesta [email protected].

Kaikki annetut lausunnot ovat julkisia ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Valmistelijat
Lisätietoja asiasta antavat:
lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, puh. 02951 50314, sähköpostiosoite [email protected] (2.6.2017 saakka)
ylitarkastaja Joanna Grandell, puh. 02951 50220, sähköpostiosoite [email protected]
Sändlista:
Etnisten suheiden neuvottelukunta    
Giellagas-instituutti, Oulun yliopisto    
Helsingin hallinto-oikeus    
Helsingin yliopiston almanakkatoimisto    
Hämeen maistraatti, Lahden yksikkö    
Hämeenlinnan hallinto-oikeus    
Itä-Suomen aluehallintovirasto, maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö    
Kotimaisten kielten keskus    
Kuntaliitto    
Lapsiasiavaltuutettu    
Lastensuojelun Keskusliitto ry    
Lounais-Suomen maistraatti, Turun yksikkö    
Länsi-Suomen maistraatti, Pietarsaaren yksikkö    
Maahanmuuttovirasto    
Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry    
Miesjärjestöjen Keskusliitto ry    
Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli ry    
Monimuotoiset perheet -verkosto    
Naisjärjestöjen Keskusliitto ry    
Nimilautakunta    
Opetus- ja kulttuuriministeriö    
Patentti- ja rekisterihallitus    
Pelastakaa Lapset ry    
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus    
Pohjois-Suomen maistraatti, Kajaanin yksikkö    
Ritarihuone    
Romaniasiain neuvottelukunta    
Sateenkaariperheet ry    
SETA ry    
Sosiaali- ja terveysministeriö    
Sukuseurojen keskusliitto    
Suomalaisuuden Liitto ry    
Suomen Asianajajaliitto    
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallitus    
Suomen ortodoksinen kirkollishallitus    
Suomen sukuhistoriallinen yhdistys ry    
Suomen sukututkimusseura    
Tasa-arvovaltuutettu    
Transvestiittiyhdistys Dream Wear Club ry    
Trasek ry    
Työ- ja elinkeinoministeriö    
Ulkosuomalaisparlamentti    
Uudenmaan maistraatti, Helsingin yksikkö    
Valtiovarainministeriö    
Vapaa-ajattelijain Liitto ry    
Väestörekisterikeskus    
Yhden Vanhemman Perheiden Liitto    
Yhdenvertaisuusvaltuutettu    
Asiasanat

Etunimi

Sukunimi

nimilautakunta

henkilöoikeus