• Remissinstanser: 20
    Lausunnonantajan lausunto
      • Voitte kirjoittaa lausuntonne alla olevaan tekstikenttään
      • Ulkopoliittinen instituutti
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Tutkija Liisa Kauppila Ulkopoliittinen instituutti Kiitän mahdollisuudesta esittää lausuntoni otsikon asiasta. Toteutimme vuosina 2022-2023 Suomen Akatemia -rahoitteisessa ForAc-hankkeessa laajan skenaarioharjoituksen/paneelin, jossa keskeiset suomalaiset sidosryhmät ehdottivat keinoja estää erilaisia turvallisuusuhkia toteutumasta suomalaisessa yhteiskunnassa. Yksi harjoituksen skenaarioista kuvasi tilannetta, jossa ulkomaalaisen henkilön kiinteistökauppoihin liittyi kansallista turvallisuutta mahdollisesti vaarantavia elementtejä. Skenaarioon antoi näkemyksensä 38 asiantuntijaa eri sidosryhmistä. Nämä vastaukset olivat kautta linjan relevantteja ehdotuksen kohteena olevan lakiuudistuksen kannalta. Pohjaan lausuntoni pääosin näihin ForAc-hankkeen sidosryhmäharjoituksen asiantuntijakommentteihin ja niistä kirjoitettuun Ulkopoliittisen instituutin raporttiin. Ehdotuksen kohteena olevan lakimuutoksen motivaationa ovat huolet kiinteistöomistuksen hyödyntämisestä Suomen kansallisen turvallisuuden, edun tai arvojen vastaisessa vaikuttamisessa. Tämä huoli ja tarve hallita riskejä entistä tehokkaammin nykyisessä turvallisuusympäristössä jaettiin laajasti uhkaskenaarioharjoituksen osallistujien keskuudessa. Useat panelistit ehdottivat juuri olemassa olevan lainsäädännön täydentämistä tietyistä maista tulevien toimijoiden kiinteistökauppojen täyskiellolla. Osa tällä kannalla olleista panelisteista kuitenkin painotti rajatumpaa pelkän enemmistöomistajuuden tai strategista arvoa omaavien kohteiden myynnin kieltämistä. Näitä vaihtoehtoja olisi suotavaa jatkoselvittää tarkemmin, sillä ne ovat täyskieltoa rajatumpia mutta mahdollisesti riittäviä muutoksia. Osa panelisteista kuitenkin puolsi ehdotuksen kohteena olevia lakimuutoksia laajempia rajoituksia ulkomaalaisten kiinteistöostoihin. Esiin nostettiin kaikkien EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevien tai jopa kaikkien ei-suomalaisten toimijoiden kiinteistökauppojen kieltämistä. Usein kyseisiä lainsäädännöllisiä tiukennuksia puoltaneet panelistit pitivät pitkäaikaista vuokraamista omistamisen validina vaihtoehtona. Ehdotuksessa ei esitellä muiden Pohjoismaiden lainsäädäntöjen rinnalla Islannin mallia, mutta se voi tarjota hedelmällisen vertailukohdan, jos laajempia rajoituksia halutaan jatkoselvittää esimerkiksi turvallisuustilanteen yhä kiristyessä. Islannin “Lög um eignarrétt og afnotarétt fasteigna” määrittele ulkomaalaisen kiinteistöomistajuuden kriteerit tiukasti, ja käytännössä tämä on johtanut pitkäaikaisten (jopa 77–99 vuotta) vuokrasopimusten suosimiseen omistamisen vaihtoehtona. Lisäksi se on estänyt tehokkaasti esimerkiksi kiinalaisia toimijoita ostamasta kiinteistöjä Islannista. Laki asettaa henkilöt, joiden pysyvä kotipaikka ei ole Islanti, kansalaisuudesta riippumatta yhdenvertaiseen asemaan; samalla se myös estää ulkomaista toimijaa kontrolloimasta käyttämäänsä kiinteistöä. Koska vuokralainenkin voi kuitenkin (omistajaa mahdollisesti rajatummin) hyödyntää kiinteistöään kansallista turvallisuuttaa uhkaavalla tavalla, tulisi vuokraaminenkin tuoda joko ilmoitusvelvollisuuden tai lupakäsittelyn piiriin, jos vastaavaa sovellettaisiin Suomen nykyturvallisuusympäristössä. Ehdotuksessa korostetaan tiedonkeruun merkitystä nykyisen lainsäädännön soveltamisessa: valtio tutkii tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta kaikki EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevat kiinteistöostot. Näin ollen valtiolla on ollut hyvä tilannekuva EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten kiinteistöomistuksista Suomessa. Jos täyskielto johtaa bulvaanitoiminnan lisääntymiseen, kuten ehdotuksessa pidetään mahdollisena, tilannekuva saattaa heikentyä. Tilannekuvan kannalta on myös huomionarvoista, että ehdotuksen mukaiset lakiuudistukset eivät tuo muutosta siihen asiantilaan, että kahden passin EU-kansalaiset tai niin kutsutut ”kultaisen passin” EU-kansalaiset (henkilö on saanut mittavia sijoituksia vastaan EU-maan kansalaisuuden) eivät tarvitse lupaa kiinteistöostoilleen. Useat harjoituksemme panelistit korostivat tarvetta tuoda nämä kaupat valtion lakisääteisen monitoroinnin piiriin. Jatkoselvittelyssä voikin olla aiheellista pohtia, millaisin muutoksin kahden passin EU-kansalaisten ostoja voisi lakisääteisesti seurata – jo tämä voisi vähentää tarvetta kansalaisuusperusteisille täyskielloille. Ehdotuksessa mainitaan myös kansalaisuusperusteisten ehdottomien esteiden mahdolliset negatiiviset vaikutukset Suomen maakuvaan sekä yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen. Kuten sidosryhmäharjoituksen pohjalta kirjoittamassamme Ulkopoliittisen instituutin ”Enhancing Small State Preparedness” –raportissa totesimme, kansalaisuusperusteisten täyskieltojen lisäämisellä taloustoimintaa säätelevään lainsäädäntöön voi olla negatiivisia vaikutuksia identiteettiimme vapaana ja avoimena demokraattisena yhteiskuntana ja taloutena. Ensimmäistä kansalaisuusperusteista rajoitusta voi myös seurata toinen ja myöhemmin kolmas. Autoritäärisiin yhteiskuntiin kohdistamamme kritiikin kärki voi myös taittua, jos otamme itse käyttöön heidän lainsäädännöilleen tyypillisiä kieltoja. Maakuvan kannalta on myös keskeistä, että ulkopoliittisen johdon valta ja vastuu näyttäytyvät suurina ehdotettujen lakimuutosten soveltamisessa, koska uhkan Suomen kansalliselle turvallisuudelle mahdollisesti aiheuttavien valtioiden nimeäminen (ehdotuksen ehdottoman esteen toinen kriteeri) on tulkinnanvaraista. Koska demokraattisessa maassa muutokset johtajistossa voivat olla nopeita, myös lain tulkinta voi muuttua nopeastikin. Näistä syistä pitäisin itse tärkeänä, että ehdotuksen kohteena olevia muutoksia täsmennetään, jatkokehitetään ja myös vaihtoehtoisia lakimuutoksia selvitetään edelleen. Lopuksi todettakoon, että Venäjän uhka motivoi voimakkaasti jo nykylainsäädäntöäkin. Siitä huolimatta sorvattiin laki, joka ei syrji ketään kansalaisuuden perusteella eikä siten vedä rasismia ruokkivia yhtäläisyysmerkkejä tiettyjen maiden hallitusten ja niiden kansalaisten välillä. Vastaava lienee mahdollista nykyisessäkin turvallisuusympäristössä, joskin se tarkoittanee merkittäviä lisäresursseja vaativia muutoksia. Kyse on lopulta arvovalinnasta.
      • Ulkoministeriö
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Viite: Puolustusministeriön lausuntopyyntö 2.9.2024, VN/30610/2023 UM:n lausunto; Työryhmän mietintö, hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta Ulkoministeriö (jäljempänä UM) kiittää mahdollisuudesta toimittaa lausunto mietinnöstä koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta. UM on osallistunut työryhmän työskentelyyn ja lausunnossa kuvatut ministeriön näkemykset on tuotu esille myös työryhmän työssä. Työryhmän mietinnössä on kiinnitetty huomiota Suomen ja lähialueen muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Mietinnön mukaan kiinteistöhankintojen rajoittaminen lainsäädännöllisin toimin on välttämätöntä Suomen kansallisen turvallisuuden parantamiseksi. Kesäkuussa 2024 julkaistussa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan (s.21), että ”Suomen turvallisuusympäristö on heikentynyt perustavanlaatuisesti ja pitkäkestoisesti erityisesti Venäjän aggressiivisen toiminnan myötä. --- Suomi tarkastelee turvallisuutta laajasta näkökulmasta.” Selonteon mukaan (s. 10) ”Venäjän vihamieliset hybridi- ja sabotaasitoimet ovat ulottuneet laajasti Eurooppaan. Suomeen kohdistuva hybridivaikuttaminen erityisesti Venäjän toimesta on kasvanut merkittävästi. Suomen itärajalla alkanut välineellistetyn maahantulon tilanne on esimerkki hybridihyökkäyksestä. On todennäköistä, ettei uhka lähiaikoina pienene, vaan Suomeen kohdistuvan hybridivaikuttamisen intensiteetti ja keinovalikoima vaihtelevat. Suomeen ei tällä hetkellä kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa, mutta sotilaalliseen voimankäyttöön tai sillä uhkaamiseen Suomea vastaan on varauduttava.” Selonteossa todetaan (s. 12) myös, että ”Nato varautuu siihen, että Venäjä on jatkossakin valmis käyttämään sotilaallista voimaa Euroopassa.” UM:lla ei ole lisättävää mietinnön turvallisuusympäristöä koskevaan kuvaukseen. Suomen on tarpeen tarkastella kansallista lainsäädäntöä siten, että Suomen kansallista turvallisuutta uhkaaviin kysymyksiin/riskeihin, kuten vieraan vallan mahdollisuuteen hankkia hyödynnettäväkseen ja käytettäväkseen kiinteistöomistusta, voitaisiin puuttua nykyistä paremmin ja ennakollisesti, muuttunut turvallisuusympäristö ja siihen mahdollisesti vaikuttavat erityistekijät huomioiden. Kuten selonteossakin todetaan (s.26), ”Suomi varautuu ennakoivasti monitahoisten hybridivaikuttamisen keinojen kohteeksi joutumiseen ja niiden torjumiseen”. UM kuitenkin esittää seuraavassa huomioita, jotka olisi perusteltua integroida lopulliseen lakiesitykseen, jotta se tukisi Suomen etuja kokonaisvaltaisesti. Liittyen s. 24 viimeiseen kappaleeseen, jossa todetaan että suvereniteetin loukkaus edellyttäisi fyysisiä toimia, UM huomauttaa että myös esimerkiksi luvaton tunkeutuminen tietoverkkoihin ja -järjestelmiin tai toisen valtion alueella sijaitsevaan kyberinfrastruktuuriin voi loukata kyseisen valtion suvereniteettia. Sivulla 25, 3. kappale ehdotetaan muutosta tekstiin seuraavassa lauseessa: "Ehdottoman esteen edellytykset täyttyisivät yleisesti esimerkiksi tilanteissa, joissa valtio laittomasti miehittää toisen valtion alueita ja äärimmäisessä tilanteessa tämä voisi tarkoittaa laittomaan hyökkäyssotaan ryhtymistä". Em. sivulauseen teksti ehdotetaan korvattavaksi näin: ”joissa valtio laittomasti miehittää toisen valtion alueita tai muulla tavoin syyllistyy hyökkäystekoon”. Muutos olisi perusteltu, sillä auktoritatiivisen aseman saavuttaneen YK:n yleiskokouksen päätöslauselmaan 3314(XXIX) sisältyvän hyökkäysteon määritelmän mukaisesti hyökkäystekoja ovat mm. asevoimien tunkeutuminen tai hyökkäys toisen valtion alueelle ja tästä aiheutuva toisen valtion alueen tai sen osan miehittäminen (väliaikaisestikin) tai pakolla tapahtuva liittäminen toisen valtion alueeseen. UM suosittaa (s. 28 kolmas kappale), että kansallisen turvallisuuden tärkeintä etua ei kuvattaisi sanaparilla ’valtion itsemääräämisoikeus’. UM katsoo, että parhaiten tähän kohtaan sopisi termi ’suvereniteetti’, jonka ulottuvuuksia onkin kuvattu ansiokkaasti mietinnön sivulla 24, toiseksi viimeisessä kappaleessa. Hallituksen esityksen muotoon kirjoitetun mietinnön luvussa 2 tulisi hallituksen esityksen laatimisohjeiden mukaisesti tehdä selkoa Suomea sitovien kansainvälisten velvoitteiden vaikutuksesta nykytilaan. Luvussa tulisi tarvittaessa myös selostaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja muiden kansainvälisten tuomioistuinten käytäntöä nykytilan kannalta. Näitä on tuotu esiin ainakin joltain osin osuudessa 9.1., mutta jatkovalmistelussa voisi pohtia, tulisiko selostus tulla jo luvussa 2. Lisäksi luvussa 4.2. tehdään selkoa perus- ja ihmisoikeusvaikutuksista. Luvussa ei kuitenkaan arvioida perus- ja ihmisoikeusvaikutuksia luvussa 9.1. selostettujen ihmisoikeussopimusmääräysten ja perustuslain määräysten valossa. Hallituksen esityksen laatimisohjeiden mukaan esityksen arvioidut vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksien sekä kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden toteutumiseen käsitellään esityksen jaksossa 4.2 (Esityksen pääasialliset vaikutukset), eikä säätämisjärjestystä koskevilla perusteluilla voida korvata niitä. Edellä mainituin perustein esitetään harkitta-vaksi, tulisiko esitystä ennen sen antamista täydentää mainituilta osin. UM ehdottaa, että EIT:n ratkaisut kirjattaisiin muotoon: Kennedy v. Yhdistynyt kuningaskunta, nro 26839/05, xx kappale, 18.5.2010 (https://www.echr.coe.int/documents/d/echr/case_law_references_eng) , mikä helpottaisi lähteiden löytämistä ja arvioimista. Samasta syystä ratkaisuviitteissä olisi hyvä huomioida myös, mikäli kyseessä on suuren jaoston ratkaisu tai mikäli kyseessä on päätös (eikä tuomio). UM ehdottaa myös, että sopimusten perään lisätään niiden sopimussarjanumerot (SopS). Tämän lisäksi UM kiinnittää huomiota, että keskeiset asiaan liittyvät ihmisoikeussopimukset ovat mietinnössä jo mainitut yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi eli Euroopan ihmisoikeussopimus (EIS; SopS 18 ja 19/1990; sellaisena kuin se on myöhemmin muutettuna SopS 71 ja 72/1994, SopS 85 ja 86/1998, SopS 8 ja 9/2005, SopS 6 ja 7/2005 sekä SopS 50 ja 51/2010) ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (KP-sopimus; SopS 7 ja 8/1976). Euroopan ihmisoikeussopimuksen osalta merkittäviä ovat erityisesti mietinnössä mainittu 14 artikla (syrjinnän kielto), 1. pöytäkirjan 1 artikla (omaisuuden suoja) sekä mietinnöstä puuttuva 12. pöytäkirjan 1 artikla (yleinen syrjinnän kielto), mikä täydentää 14 artik-lassa turvattua suojaa. Edellä mainittujen sopimusten lisäksi merkittävä on erityisesti kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (CERD-sopimus; SopS 37/1970) valitusmenettelyineen. UM katsoo, että asian jatkovalmistelussa voisi esityksessä todeta, katsotaanko esityksen olevan relevantti EIS 1 pöytäkirjan 1 artiklassa tarkoitetun omaisuudensuojan kannalta. Tältä osin UM kiinnittää huomiota siihen, että edellä mainittu artikla suojaa lähtökohtaisesti olemassa olevaa omaisuutta sekä joissain tapauksissa oikeutettua odotusta (legitimate expectation) tiettyyn omaisuuteen. Tämän asian selvällä toteamisella on merkitystä paitsi itsenäisesti, jolloin esityksessä tulisi tarvittaessa käydä asiaa läpi myös omaisuudensuojan kannalta, myös EIS 14 artiklan kannalta, sillä 14 artiklassa ei kielletä syrjintää sinänsä vaan ainoastaan syrjintää ”yleissopimuksessa vahvistettujen oikeuksien ja vapauksien” käyttämisessä. Jotta 14 artiklaa voitaisiin soveltaa, on riittävää, että asian tosiseikat kuuluvat tässä tapauksessa omaisuuden suojan soveltamisalaan. EIS 14 artiklan soveltaminen ei edellytä aineellisen määräyksen loukkausta. On huomioitava, että Suomi on myös EIS 12 pöytäkirjan osapuoli. Pöytäkirjan 1 artikla sisältää yleisen syrjinnän kiellon, mikä laajasti katsoen kattaa sen selitysmuistion mukaan kaiken viranomaisen harkintavallan käytön tai viranomaisen toimen tai laiminlyönnin, eikä siten edellytä samalla tavalla kuin 14 artiklassa aineellisen säännöksen soveltuvuutta. On myös huomioitava, että syrjinnän kielto kattaa sekä välittömän että välillisen syrjinnän kiellon. Välillisessä syrjinnässä on kyse näennäisesti neutraalista säännöksestä/toimintatavasta/politiikasta, jolla on syrjivä vaikutus tietylle ryhmälle. Mietinnön säätämisjärjestysperustelujen (9.1) mukaan ehdotuksella asetetaan tosiasiallisesti ihmiset erilaiseen asemaan kansalaisuuden perusteella. Mietinnön mukaan ehdotettu lainsäädäntö ei ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan tarkoittamana blankettirajoituksena tai muutoin kiellettynä syrjintänä ja kuuluvan siten valtioille turvatun harkintamarginaalin alaan. (UM esittää edellisen, mietinnössä olevan virkkeen kieliasun tarkistamista.) Perusteluissa on tässä punninnassa huomioitu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukainen valtion harkintamarginaali sekä yksittäistapauksellinen arviointi. Lakiesityksen täsmentämiseksi ja selkeyttämiseksi ulkoministeriö esittää, että asian jatkovalmistelussa edellä mainittuja johtopäätöksiä pyrittäisiin vielä täsmentämään erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössään luoman, väitettyä syrjintää arvioitaessa noudatettavan testin valossa (ks. esim. Molla Sali v. Kreikka [suuri jaosto], no. 20452/14, 133. ja 135. kappale, 19.12.2018). Tarkemmat täsmennyshuomiot tältä osin toimitetaan erikseen. Lakiesityksen täsmentämiseksi ja selkeyttämiseksi UM esittää muutamia teknisiä ehdotuksia tekstin tiivistämiseksi. Nämä huomiot toimitetaan erikseen. Jukka Salovaara valtiosihteeri Petri Hakkarainen osastopäällikkö
      • Poliisihallitus, Poliisihallitus/Esikunta
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • 1 Poliisihallituksen lausunto 1.1 Yleistä Poliisihallitus kannattaa hallituksen esitysluonnoksen tavoitetta eli Suomen kansallisen turvallisuuden parantamista kiinteistöjen hankintaan ja hallintaan liittyvää lainsäädäntöä ajantasaistamalla. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan turvallisuustilanne on muuttunut eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain säätämisen jälkeen. Vihamielisen laaja-alaisen vaikuttamisen uhkan Suomessa on Suojelupoliisin toimesta keväällä 2024 todettu laajentuvan ja lisääntyvän. Poliisihallitus korostaa valtion laajaa toimintavaltuutta liittyen kansalliseen turvallisuuteen. Kansallista turvallisuutta koskevia uhkia voi olla hankala määritellä etukäteen. Uhka kansalliselle turvallisuudelle voi ilmetä myös kriittisen infrastruktuurin ja maa-alueiden omistussuhteisiin liittyvänä hyväksikäyttönä Suomea ja sen kansalaisia vastaan kriisitilanteissa. Poliisihallitus pitää kuitenkin tärkeänä, että kansallisen turvallisuuden parantamiseen tähtäävät toimenpiteet toteutetaan perusoikeuksia kunnioittaen. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan omaisuuden suoja ei ole siinä määrin ehdoton perusoikeus, etteikö kansallista turvallisuutta voitaisi ottaa huomioon sen rajoittamisessa. Lisäksi kiinteistönhankinnassa ei ole samalla tavalla kysymys omaisuuden suojasta, kuin jo olemassa olevan kiinteistön omistussuhteessa. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan esitysluonnos ei myöskään ole syrjivä, koska kansallisen turvallisuuden varmistaminen on alustavan arviomme mukaan perustuslain 6 §:n tarkoittama hyväksyttävä peruste esitysluonnoksen tarkoittamalle ehdottomalle esteelle hankkia eräitä kyseisiä kiinteistöjä. Poliisihallitus katsoo, että työryhmän mietinnössä esitetty sääntely onkin toteutettu perusoikeuksia kunnioittaen. 1.2 Vuokraaminen ja bulvaanitoiminta Hallituksen esitysluonnoksessa todetaan, ettei voida poissulkea, että ehdotetun lainsäädännön myötä muiden hallinnanmuotojen, kuten vuokraamistoiminnan sekä bulvaanien kautta tapahtuva kiinteistönhankinta lisääntyisi. Bulvaanien lisäksi kauppojen läpinäkyvyyden voidaan arvioida vähentyvän ja omistusjärjestelyjen monimutkaistuvan, minkä esitysluonnoksessa arvioidaan vaikeuttavan kiinteistönhankintojen valvontaa ja lisäävän henkilöresurssitarvetta eri viranomaisissa. Esitetyt muutokset saattavat myös lisätä tiedonsaantipyyntöjä koskien rahanpesurekisterin tietoja. Poliisihallitus korostaa, että lain vaikutukset saattavat näkyä vasta vuosien päästä, jos kiellon piirissä olevan valtion kansalaisten maahantuloon liittyviä rajoituksia poistetaan. Lisäksi resurssitarpeeseen vaikuttaa myös se, kuinka aktiivista kiinteistöhankinnan kiellon piirissä olevan valtion kansalaisten ja yhteisöjen kiinteistöhankinta tulee olemaan. On mahdollista, että tämä uusi sääntely lisää myös poliisin työmäärää niin lausuntojen (tiedonluovutus) kuin rikostorjuntatehtävien osalta. Poliisihallitus katsoo, että tämä työmäärän lisääntyminen ja sen vaatima resurssitarve tulee riittävällä tavalla huomioida hallituksen esityksen vaikutusarvioinnissa. Poliisihallitus kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että myös vuokraamalla haltuun saatu kiinteistö voi mahdollistaa monenlaisen, myös laittoman, toiminnan harjoittamisen kiinteistössä. Hallituksen esitysluonnoksessa ei oteta myöskään kantaa jälkikäteiseen puuttumismahdollisuuteen tilanteessa, jossa uudet esille tulleet seikat olisivat alun perin johtaneet kiinteistön hankintaluvan epäämiseen. 1.3 Tiedonsaantioikeuden laajentaminen Voimassa olevan lain 8 §:ssä on säädetty puolustusministeriön tiedonsaantioikeudesta kiinteistön hankinnan luvanvaraisuuden ja luvan myöntämisen edellytysten selvittämiseksi sekä muiden laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Pykälässä on lueteltu ne viranomaiset, joilta puolustusministeriöllä on oikeus saada maksutta välttämättömiä tietoja salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä. Pykälässä on poliisin osalta säädetty vain Keskusrikospoliisin velvollisuudesta luovuttaa rahanpesurekisterin tietoja. Poliisihallitus katsoo, että puolustusministeriön tiedonsaantioikeutta koskemaan myös muita poliisin rekisteritietoja (kuin rahanpesurekisterin tietoja) voisi harkita. Tiedonsaantioikeuden laajentaminen on perusteltua, mikäli tiedonluovutuksen voidaan katsoa olevan yleisten, rekisteritietojen käyttämiseen ja luovuttamiseen liittyvien periaatteiden mukaisesti mahdollista. Mahdollisessa tiedonluovutussääntelyssä tulisi tällöin pyrkiä tarkkarajaisuuteen sekä selkeästi huomioida se, että myös luovutuksensaajan osalta säädettäisiin vähintään vastaavasti rekisteröidyn tarkastusoikeudesta siten, kuin poliisin osalta on säädetty kyseisiin tietoihin. Tällä hetkellä poliisin henkilötietolaissa (Laki henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa (616/2019) ja rikosasioiden tietosuojalaissa (Laki henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä 1054/2018) on rajattu rekisteröidyn suoraa tarkistusoikeutta tiettyihin poliisin tietoihin, jolloin tarkastusoikeus toteutetaan välillisesti Tietosuojavaltuutetun toimesta. Poliisin tiedonvaihtoa, koskien sekä poliisilla olevan tiedon luovuttamista että poliisille luovutettavaa tietoa, arvioidaan parhaillaan Sisäministeriön lainvalmisteluhankkeessa.
      • Maanmittauslaitos, Pääjohtajan sijaisena ylijohtaja Petri Korpinen ja maanmittausneuvos Markku Markkula
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Maanmittauslaitos kiittää mahdollisuudesta lausua Puolustusministeriön lausuntopyyntöön työryhmän mietinnöstä; luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta. Maanmittauslaitos lausuu asiassa seuraavaa. Maanmittauslaitos kannattaa ns. lupalakiin ehdotettua muutosta. Lähtökohtaisesti Maanmittauslaitos kannattaa esitystä, joka saattaa kansallisen lainsäädäntömme vastaamaan Suomen kansainvälisiä velvoitteita.
      • Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Yhdenvertaisuusvaltuutettu kiittää puolustusministeriötä lausuntopyynnöstä. Ehdotuksen taustalla on puolustusministeriön työryhmätyöskentely, jonka tehtäväksiantona on ollut arvioida Venäjän kansalaisiin kohdistuvaa kiinteistöhankinnan täyskieltoa sekä valmistella ehdotus tällaiseksi lainsäädännöksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettu tunnistaa esityksessä esitetyt huolet kansallisen turvallisuuden suojelemiseksi. Vaikka esityksen tavoite kansallisen turvallisuuden osalta on sinänsä ymmärrettävä ja hyväksyttävä, sisältää se erottelua yhdenvertaisuuslain 8 §:ssä nimenomaisesti kielletyn syrjintäperusteen perusteella. Tällaiselle erottelulle asetettava ehdoton vaatimus on, että siihen pyritään asianmukaisin ja oikeasuhtaisin toimin, eikä valittavana ole yhdenvertaisuuden toteutumista vähemmän rajoittavaa keinoa. Esityksen arviossa on sinänsä tuotu esille lainsäätäjän laaja harkintavalta kansallisen turvallisuuden kyseessä ollessa, mutta epäedulliseen asemaan saattaminen kansalaisuuden perusteella on mahdollista tehdä vain painavin perusteluin. Lisäksi esityksessä tuodaan esille, että lähtökohtaisesti hyväksyttävyys ja oikeasuhtaisuus on aina arvioita konkreettisessa yksittäistapauksessa, vaikka esityksessä esitetäänkin kategorista kieltoa tietyt kriteerit täyttävien valtioiden kansalaisille, joilla ei ole pysyvää oleskelulupaa tai Suomen kansalaisuutta. Esityksessä tuodaan esille, että kiinteistöhankintojen kielto olisi EU-maiden keskuudessakin poikkeuksellinen toimi. Samanaikaisesti sisäministeriö on ilmoittanut, että pysyvän oleskeluluvan saamisen edellytyksiä tiukennettaisiin keväällä 2025 keskimäärin nykyisestä neljästä vuodesta kuuteen vuoteen. Esityksessä viitataan puolustusvaliokunnan aiempaan kantaan (PuVM 6/2022 vp), jonka mukaan mahdollisimman laaja kansallisen turvallisuuden määritelmä on välttämätön edellytys. Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että myös oikeusvaltioperiaatteet sisältyvät laajaan sisäisen turvallisuuden määritelmään. Kuten esityksen yhteiskunnallisten vaikutusten arvioinnissa (s. 18) todetaan, esityksen kaltainen sääntely saattaisi lisätä venäläisvähemmistön epäluottamusta suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja viranomaisiin. Nyt ehdotettu sääntely koskisi esityksen mukaan 2/3 Suomessa asuvista Venäjän kansalaisista, eli 20 000 Suomessa asuvaa venäläistä henkilöä. Viisumi- ja maahantulorajoitusten myötä rajan yli tehtävä kaupankäynnin kerrotaan olennaisesti vähentyneen. Esityksen vaikutukset kohdistuisivat siten pääasiallisesti Suomessa vakituisesti asuvaan venäläisvähemmistöön. Yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää erittäin valitettavana, että Suomessa asuvasta venäläisvähemmistöstä luodaan esityksessä varsin negatiivinen kuva valtiollista turvallisuutta kollektiivisesti vaarantavana ihmisryhmänä. Puhutaan muun muassa vieraan valtion lukuun toimivista maanomistajista, jotka majoittaisivat tunnustuksettomia joukkoja. Esityksen yhteiskunnallisissa vaikutuksissa mainitaan, että sääntely saattaisi aiheuttaa yhteiskunnallista vastakkainasettelu ja levottomuutta, epäluottamusta viranomaisia kohtaan sekä heikentää kyseisen ihmisryhmän luottamusta suomalaiseen oikeusjärjestelmään. Tämä voisi johtaa sellaisten kansallisuusryhmien syntyyn, jotka eivät suhtautuisi myönteisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Tällaiset henkilöt voisivat olla herkempiä vieraan valtion vaikuttamisyrityksille. Nämä arviot näyttävät jäävän esityksessä toteamuksiksi, ilman varsinaista vaikutusta esityksen sisältöön. Valtuutettu toteaa, että erottelulla tietyn valtion kansalaisuuden perusteella liittyy likeisesti näiden henkilöiden alkuperään. Tällöin ei voida poissulkea mahdollisuutta, että menettely tulisi tarkasteltavaksi myös välillisenä alkuperään perustuvana syrjintänä. Esityksessä mainitaan, että ns. lupalain voimassaoloaikana, vuodesta 2020 alkuvuoteen 2024 kolmannen maan kansalaisten kiinteistönostoa koskevia lupahakemuksia oli jätetty yhteensä 2700. Näistä ainoastaan yhdeksän oli hylätty. Kolme hakemusta näistä oli hylätty hakijaan passiivisuuden vuoksi ja kuusi hylätty kansallisen turvallisuuden vuoksi. Esityksessä ei avata, ovatko mihin kansalaisuuksiin kielteiset päätökset ovat kohdistuneet. Kaikista lupahakemuksista vuonna 2023 viidesosa oli venäläisten jättämiä (151 päätöstä). Tämän voidaan olettaa olevan se määrä, joka poistuisi nykyisen lupakäytännön piiristä. Nyt ehdotettu sääntely tulisi voimassa olevan lupalain ja turvalupalain rinnalle. Ottaen huomioon jo nykyjärjestelmällä vähäiset hylkäämismäärät, valtuutettu ei pidä perusteluita nyt esitetyn sääntelyn välttämättömyydestä vakuuttavina. Voimassa olevan järjestelmän vahvuutena on yksilöllinen harkinta kunkin kiinteistön hankinnan yhteydessä. Sen sijaan nyt esitetty kategorinen kielto, jolla estetään tiettyyn syrjintäperusteeseen perustuen ihmisryhmältä kiinteistön hankinta, on yksilöllisen arvioinnin puuttumisen vuoksi huonosti yhteensovitettavissa valtiolle kuuluvien perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu kyseenalaistaakin, onko esitetty sääntelyvaihtoehto aidosti välttämätön ja vähiten perus- ja ihmisoikeuksia rajoittava tapa toimia, kun huomioidaan, että käyttöönottoa perustellaan lähinnä sillä, että nykyinen malli on hallinnollisesti raskaampi ja enemmän viranomaisen resursseja kuluttava. Valtuutettu toteaa, että resurssien säästäminen ei ole hyväksyttävä peruste rajoittaa perus- ja ihmisoikeuksia. Sen sijaan selvästi ei tuoda esille, ettei nykyinen sääntelymallilla voitaisiin tehokkaasti torjua kansallista turvallisuutta vaarantavaa toimintaa tekemällä voimassa olevan lain 5 §:n mukainen yksittäistapauksellinen arvio myös kaikkien venäjän kansalaisten kohdalla. Vaikuttaa siltä, että jo nykyisellä sääntelyllä voidaan päästä asiallisesti samaan lopputulokseen kuin ehdotetulla mallilla, minkä vuoksi on vaikea nähdä, miksi sinänsä esitetyn painavan yhteiskunnallisen tavoitteen toteuttamiseksi olisi välttämätöntä ottaa käyttöön ehdotetun tyyppinen järjestelmä. Hallinnon järjestämisen helppous tai siihen liittyvät säästösyyt eivät ole painava ja välttämätön hyväksyttävä syy kansalaisuuteen perustuvalle epäsuotuisaan asemaan saattamiselle. Kategorinen kielto ilman yksilöllistä harkintaa ei ottaisi huomioon sitä tosiasiaa, että kaikki kiinteistöt eivät ole kansallisen turvallisuuden kannalta samalla tavalla relevantteja. Tämä todetaan myös esityksessä (s.8) ”Kiinteistöjen merkitys kansalliselle turvallisuudelle vaihtelee merkittävästi kiinteistön käyttötarkoituksen, sijainnin, kiinteistöllä sijaitsevien rakennusten ja rakennelmien sekä kiinteistöllä tai niiden lähistöllä mahdollisesti sijaitsevan kriittisen infrastruktuurin perusteella.” Valtuutettu toteaa, että kategorisella kiellolla ei voitaisi ottaa tätä seikkaa huomioon, millä on olennainen vaikutus sääntelyn oikeasuhtaisuudelle asettavalle vaatimukselle erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien rajoittamisen näkökulmasta. Valtuutettu pitää esitettyä sääntelyä myös siltä osin tehottomana, että esityksen mukaisia uhkakuvia sabotaasin tai muun epäasiallisen toiminnan valmistelua voitaisiin yhtäläisesti toteuttaa vuokratuilta kiinteistöiltä tai asunto-osakeyhtiöiden kautta. Lisäksi esityksen vaikutusten arvioinnissa todetaan, että esitetty sääntely saattaisi lisätä bulvaanimenettelyitä ja heikentää kiinteistöjen omistussuhteiden läpinäkyvyyttä. Esityksessä perustellaan tarvetta kiinteistökauppojen kategoriseen estämiseen myös informaatiovaikuttamisella. Vaikka toisen valtion Suomeen kohdistama informaatiovaikuttaminen voi olla todellinen uhka kansalliselle turvallisuudelle, ei sen yhteys esityksessä käsiteltäviin kiinteistökauppoihin vaikuta ilmeiseltä. Esityksessä välttämätöntä tarvetta estää kiinteistökaupat perusteellaan sillä, että venäläisten kiinteistöomistusten uhka kansalliselle turvallisuudelle voi aktualisoitua vasta vuosikymmenien päästä. Valtuutettu kyseenalaistaa, voiko lausunnolla oleva sääntely ylipäänsä vastata tällaiseen tarpeeseen. Kiinteistönosto-oikeutta rajoittava asetus ei voisi esityksenkään mukaan olla voimassa enää sen jälkeen, kun sen laissa säädetyt edellytykset ovat lakanneet. Useiden vuosikymmenten tarkasteluvälillä ei liene kansallisen turvallisuuden kannalta merkityksellistä, minä tarkkana ajankohtana kyseinen kiinteistö on hankittu. Perusoikeuksien rajoittaminen lakia alemmantasoisella säännöksellä Perusoikeuksia ei voi rajoittaa lakia alemmantasoisella säännöksellä. Valtioneuvostolla olisi esityksen mukaan asiassa hyvin vapaa harkintavaltaa, mikä on katsottava ongelmalliseksi perusoikeusrajoitusten lailla säätämisen vaatimuksen kanssa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää erittäin ongelmallisena esitystä, jonka mukaisesti valtioneuvosto voisi asetuksella asettaa kategorisen kiellon kiinteistönhankintaan tietylle ihmisryhmälle heidän kansalaisuutensa perusteella. Lisäksi valtuutettu pitää ehdotettua sääntelyä ongelmallisena perusoikeuksien rajoittamiselle asetettavien tarkkarajaisuus ja täsmällisyysvaatimusten näkökulmasta, sillä laista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet yksilöille saisivat sisältönsä vasta valtioneuvoston asetuksen myötä. Valtuutettu toteaa lisäksi, että esityksessä on varsin ylimalkaisesti kuvattu menettelytapoja ja aikatauluja, joilla mahdollisesta rajoituksesta olisi luovuttava.
      • Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • LAUSUNTO 25.10.2024 TYÖRYHMÄN MIETINTÖ: LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI ERÄIDEN KIINTEISTÖHANKINTOJEN LUVANVARAISUUDESTA ANNETUN LAIN MUUTTAMISESTA VN/30610/2023 Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus Yleiset huomiot esityksestä: Esityksessä tiukennetaan eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta annettua lakia (470/2019) lisäämällä siihen erityinen 5a§, jossa säädettäisiin luvan myöntämisen ehdottomista esteistä. Lupaa ei uuden lainkohdan pohjalta myönnettäisi henkilölle, jonka kansalaisuusvaltion EU on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettiä ja itsenäisyyttä ja jonka kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Lupaa ei myöskään myönnettäisi, jos luovutuksensaajana on yhteisö, jonka kotipaikka on edellä mainitun määrittelyn täyttävän valtion alueella. Esitettyä säätelyä ei kuitenkaan sovellettaisi henkilöön, jolla on voimassa oleva pysyvä oleskelulupa Suomeen tai Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä EU-oleskelulupa. Kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain tiukentamista perustellaan Suomen turvallisuusympäristön merkittävällä heikentymisellä sekä erityisesti Venäjän Suomeen kohdistamien hybridiuhkatoimien yleistymisellä. Venäjän ja lännen välisen konfliktin syvennyttyä Venäjän hyökkäyssodan myötä myös Venäjän Suomeen kohdistamat suunnitelmalliset ja tarkoitushakuiset vihamieliset toimet ovat lisääntyneet. Näiden toimien toteuttamiseksi Venäjä hakee jatkuvasti uusia keinoja, joilla mahdollisimman kustannustehokkaasti päästään horjuttamaan Suomen turvallisuutta ja vakautta. Suomen poliittisen johdon päätöksentekokyvyn heikentäminen kansalaisyhteiskunnan polarisaatiota syventämällä ja luottamusta valtiollisiin instituutioihin horjuttamalla on osana tätä tavoitteenasettelua. Näitä vihamielisiä pyrkimyksiä silmälläpitäen venäläisten kiinteistöomistuksiin liittyy ilmeinen turvallisuusriski Suomelle. Työryhmän esityksessä tuodaan selkeästi esille niitä tapoja, joilla kiinteistöomistuksia voidaan hyödyntää erilaisiin vihamielisiin tekoihin esimerkiksi kriittiseen infrastruktuuriin tai Suomen maanpuolustusjärjestelmään liittyen. Kiinteistöhankinnat voivat liittyä myös vihamielisten toimijoiden pidempiaikaisiin strategisiin suunnitelmiin ja asemoitumiseen mahdolliseen myöhempään vakavaan ja laajamittaiseen konfliktiin varauduttaessa. Työryhmän esityksen perusteluja lupalain muuttamiseksi voidaan pitää realistisina ja perusteltuina. Näitä perusteluja tukevat vahvasti ne huomiot, joita esityksissä tuodaan esille liittyen yksittäistapauksia koskevien riskiarvioiden vaikeuteen. Nykyisen lain pohjalta tehtävät riskiarviot yksittäisiin hankintoihin liittyen ovat erityisen vaikeita johtuen mm. Venäjän kansalaisuuslainsäädäntöön liittyvistä yksityiskohdista ja Venäjän mahdollisuuksista vaatia kansalaisiaan toimimaan konfliktitilanteessa valtiointressien edellyttämällä tavalla. Ehdotettu lainmuutos vähentää yksittäistapauksessa tehtävään harkintaan liittyviä riskejä, jos kohta se myös samalla vähentää jatkossa kansallisten viranomaisten liikkumavaraa kytkemällä keskeisen kriteeristön EU-tason päätöksiin. Huomioita esitetyn lainmuutoksen yksityiskohdista: Lakiin esitettävä kohta koskien kiinteistöhankintojen ehdottomia esteitä edellyttää, että kiinteistöä hankkivan henkilön kansalaisuusvaltion on EU:n päätöksissä todettu loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan, että edellytysten arvioinnissa tulee arvioida unionin päätösten tosiasiallista sisältöä pikemmin kuin niiden sanamuotoa. Ensimmäisen kriteerin täyttyminen ei välttämättä edellytä sekä valtion alueellisen koskemattomuuden, suvereniteetin että itsenäisyyden loukkaamista. Toisen kriteerin mukaan henkilön ainoan tai kaikkien kansalaisuusvaltioiden tulee aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Kiinteistöhankintojen täyskiellolle etsitään yllämainitulla kriteeristöllä perusteita sekä EU-tason että kansallisen tason päätöksistä ja arvioinnista. EU-tason kriteeristö (päätös koskien valtion alueellisen koskemattomuuden, suvereniteetin ja itsenäisyyden loukkaamista) on rajauksessaan huomattavasti kapea-alaisempi kuin kansallisen tason kriteeristö (uhka Suomen kansalliselle turvallisuudelle). Kriteeristön voi yhtäältä nähdä heijastelevan lainvalmistelijan halua rajata kiinteistöhankintojen täyskielto vain selkeästi äärimmäisiin tapauksiin, joissa perusteet kiellolle ovat vahvat. Toisaalta, nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa myös vähemmin selkeät, epämääräiset uhkatilanteet ja muuhun kuin valtion alueelliseen koskemattomuuteen liittyvät kansainvälisen oikeuden keskeisten normien rikkomiset voisivat olla riittävä peruste ensimmäisen kriteerin täyttymiselle. Lakiesityksen säännöskohtaisiin perusteluihin sisältyvä huomio tämän kriteerin täyttymiseen sisältyvästä tulkinnanvarasta ja joustavuudesta on siksi perusteltu. Lainmuutosta koskevan ehdotuksen uuden 5a§:n sanamuotoa ei kuitenkaan kiinteistöhankintojen täyskiellolle määritellyn ensimmäisen kriteerin osalta voi pitää kovin onnistuneena. Saman joustavuuden ja tulkinnanvaraisuuden on katsottava koskevan myös toista kiinteistöhankintojen täyskiellon kriteeriä, eli henkilön kansalaisuusvaltion Suomen kansalliselle turvallisuudelle muodostamaa uhkaa. Uhan määrittelyssä on huomioitava kyseisen valtion sekä lyhytkestoiset että pidempikestoiset intressit Suomen turvallisuustilanteen heikentämiseksi. Venäjän Suomeen kohdistamat vihamieliset toimet voidaan jakaa niiden aikaperspektiivin pohjalta toimiin, joilla haetaan välittömiä vaikutuksia sekä toimiin, joilla testataan välineitä tai rakennetaan valmiuksia myöhemmin tapahtuville operaatioille. Osan viimeksi mainituista voi myös nähdä liittyvän laajamittaisempiin konflikteihin liittyvien toiminnallisten valmiuksien luomiseen. Olemassaolevat näytöt Venäjän Suomeen ja muihin EU-maihin kohdistamista toimista ja pidemmän aikavälin strategisista suunnitelmista todistavat, että Venäjän Suomeen kohdistama uhka kytkeytyy olennaisesti syvenevään geopoliittiseen jännitteeseen ja konfliktiin Venäjän ja lännen välillä. Uhan on syytä katsoa olevan olemassa niin kauan kuin tilanne ei olennaisesti muutu. Lakiehdotuksessa ei määritellä ensimmäisen kriteerin täyttymisen kestoa, eli sitä, kuinka pitkään EU:n valtion tekemää suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden rikkomusta koskevan yksittäisen päätöksen voi katsoa ‘olevan voimassa’ ja näin ollen muodostavan välttämättömän kriteerin kiinteistöjen hankinnan täyskiellolle. Kysymys on tällä hetkellä lähinnä teoreettinen, mutta saattaa pidemmällä perspektiivillä tarkasteltuna muodostua relevantiksi. Lopuksi: Suomen turvallisuuspoliittista ympäristöä ja Venäjän Suomeen kohdistamia vihamielisiä toimia silmälläpitäen esitettyä lupalain muutosta voi pitää sekä perusteltuna että kiireellisenä. Sen yksityiskohtia koskeviin pieniin epäselvyyksiin lienee mahdollista tarvittaessa palata myöhemmässä vaiheessa.
      • Tulli.fi, Alamäki-Karkiainen Pirkko
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Tulli kiittää mahdollisuudesta lausua työryhmän mietinnöstä. Tullilla ei ole asiaan lausuttavaa.
      • Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • (Viite: VN/30610/2023) Puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuus PIA ry:n lausunto työryhmän mietinnöstä ehdotuksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta Tuemme esitettyä lakimuutosta. Näemme tärkeänä, että hallitus tarkastelee EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankintaa ja -hallintaa koskevan sääntelyn riittävyyttä. Pidämme hyvänä, että hallitus selvittää mahdollisuudet nykyistä tehokkaampaan jälkikäteiseen puuttumiseen ja kontrolliin yhteiskunnan turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta keskeisen omaisuuden osalta. Lakiesityksessä esitetään muutettavaksi lakia eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudessa. Lakiin esitetään kiinteistöhankinnoille ehdottomaksi esteeksi sitä, jos hakijan 1) kansalaisuusvaltio on Euroopan unioni päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja jonka 2) kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Käsityksemme mukaan lain soveltamisala pitää sisällään myös puolustus- ja muun kriittisen teollisuuden lähellä olevat kiinteistöt. Lakiesityksen uhka-arvioinnoissa ei mainita Suomen puolustusteollisuutta ja mahdollista vihamielistä vaikuttamista sen toimintaedellytyksiin. Suomalaisella puolustusteollisuudella on keskeinen rooli Suomen kokonaisturvallisuusmallissa, minkä vuoksi painotamme, että se tulisi huomioida kaikessa kokonaisturvallisuutta koskevassa arvioinnissa. Tulkintamme kuitenkin on, että lakiesityksen vaikutukset joka tapauksessa suojaavat myös suomalaisen puolustusteollisuutta kiinteistöjen kautta tapahtuvalta vaikuttamiselta.
      • Liikenne- ja viestintäministeriö
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Liikenne- ja viestintäministeriön lausunto puolustusministeriölle työryhmän mietinnöstä koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta (VN/30610/2023) Puolustusministeriö on pyytänyt lausuntoa työryhmän hallituksen esityksen muotoon laatimasta mietinnöstä, jossa tarkastellaan mahdollisuuksia rajoittaa tiettyjen EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten kansalaisten ja yhteisöjen kiinteistönhankintaa Suomessa. Mietintö sisältää ehdotusluonnokset eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain (470/2019) muuttamisesta. Liikenne- ja viestintäministeriö ei osallistunut työryhmän työhön. Ehdotusten tavoitteena on turvata Suomen kansallista turvallisuutta rajoittamalla sellaisten EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten kansalaisten ja yhteisöjen kiinteistönhankintaa Suomessa, joiden kansalaisuus- tai kotipaikkavaltion Euroopan unioni on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja lisäksi tämän valtion arvioidaan voivan aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Työryhmän mukaan tällä pyritään muuttuneessa turvallisuustilanteessa aiempaa paremmin estämään kiinteistöjen avulla mahdollisesti tapahtuva vihamielinen laaja-alainen vaikuttaminen Suomessa, samalla perusoikeuksia kunnioittaen. Puolustusministeriö on pyytänyt antamaan lausunnot vastaamalla lausuntopalvelu.fi:ssä julkaistuun lausuntopyyntöön viimeistään 25.10.2024. Liikenne- ja viestintäministeriö kiittää mahdollisuudesta osallistua asian valmisteluun ja esittää seuraavan lausunnon: Liikenne- ja viestintäministeriön näkemyksen mukaan työryhmän mietintö kuvaa laajasti EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten valtioiden kansalaisten tai siellä kotipaikkaansa pitävien yhteisöjen kiinteistönhankintaan Suomessa liittyviä näkökulmia ja turvallisuusriskejä. Muistio on kokonaisuudessaan kattava ja huomioi ministeriön näkemyksen mukaan hyvin myös ehdotuksiin liittyvät perus- ja ihmisoikeusnäkökulmat. Ennakollisen puuttumisen laajentaminen mietinnössä kuvatulla tavalla voisi liikenne- ja viestintäministeriön näkemyksen mukaan olla yksi keino vähentää riskejä, joita liittyy EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten toimijoiden kiinteistönhankintaan Suomessa. Ehdotusten vaikuttavuutta lisäisi se, että samalla vähennettäisiin riskejä ja tilanteita, joissa uhka syntyy kiinteistön hankinnan ja luvan saamisen jälkeen. Uhka voi muodostua pitkänkin ajan kuluttua kiinteistön hankinnan jälkeen ja jälkikäteinen puuttuminen esimerkiksi lunastuksen kautta on nykyisellään melko raskas, kallis ja aikaa vievä prosessi, jossa myös puututaan mietinnössä ehdotettua sääntelyä voimakkaammin kiinteistön omistajan omaisuuden suojaan. Mietinnön ehdotukset täydentäisivät kiinteistön omistuksen valvontajärjestelmää, mutta liikenne- ja viestintäministeriö korostaa tarvetta arvioida ulkomaalaisten toimijoiden kiinteistönhankintaan liittyvää lainsäädäntöä myös laajempana kokonaisuutena niin, että mahdollistetaan tehokas uhkiin puuttuminen koko kiinteistönhankinnan ja omistuksen elinkaaren ajan. Samalla tulee huolellisesti arvioida eri vaihtoehtoihin liittyvät riskit. Mietinnössä nostetaan perustellusti esiin riskit, joita ehdotetuilla lainsäädännön muutoksilla voisi olla, kuten bulvaanien käytön lisääntyminen, todellisten hankintamotiivien ja rahoituslähteiden lisääntyvä peittely, kiinteistönhankintoihin liittyvän tilannekuvan heikentyminen ja valvonnan vaikeutumisesta johtuva resurssitarpeiden lisääntyminen. Nykytiedon valossa yleinen turvallisuustilanne on heikentynyt pitkäkestoisesti, joten on hyvin todennäköistä, että Suomeen tulee jatkossakin kohdistumaan muun muassa monimuotoista hybridivaikuttamista, jolla haetaan uusia keinoja yhteiskuntaan ja kansalliseen turvallisuuteen vaikuttamiseen. Tästä on liikenne- ja viestintäministeriön tietojen mukaan jo olemassa selviä viitteitä usealla hallinnonalalla. Kiinteistönhankinnat voivat olla keskeinen väline tässä vaikuttamistyössä, joten on tärkeää seurata tarkoin tilanteen ja lainsäädännön vaikuttavuuden kehittymistä, varmistaa viranomaisten riittävät valvontaresurssit, yhteistyö ja tiedonkulku yksityisten toimijoiden kanssa sekä kehittää laadukkaan tilannekuvan ja kokonaisarvioinnin pohjalta lainsäädäntöä vastaamaan uusia vaikuttamismuotoja ja uhkia. Liikenne- ja viestintäministeriö korostaa erityisesti oikea-aikaisen ja kattavan tilannekuvan tärkeyttä, koska se on ulkomaisten toimijoiden kiinteistönhankintaan liittyvässä valvonnassa ja laajemminkin kansalliseen turvallisuuteen liittyvien uhkien torjunnassa välttämätön. Ministeriön näkemyksen mukaan kiinteistön omistuksen valvontajärjestelmä on nykyisin sikäli toimiva, että puolustusministeriöllä on asianmukainen tilannekuva ja kiinteistönhankintojen määrän vähennyttyä myös riittävät resurssit Venäjän kansalaisten ja venäläisten yhteisöjen kiinteistönhankintojen tehokkaaseen lupavalvontaan. Jaamme mietinnössä esitetyn huolen ehdotettujen lainsäädäntömuutosten mahdollisista kielteisistä vaikutuksista tilannekuvaan ja sitä kautta valvonnan tehokkuuteen. On syytä huomioida, ettei mietinnön ehdotusten käyttöönotto lopettaisi kokonaan myöskään laitonta hyökkäyssotaa käyvän valtion kansalaisten tai muiden toimijoiden kiinteistöhankintoja Suomessa, joten olisi hyvin todennäköistä, että valvonta vaikeutuisi bulvaanien käytön ja erilaisten muiden rahoitukseen, todelliseen omistukseen ja kiinteistön käyttötarkoitukseen liittyvien peittelytoimenpiteiden lisääntymisen vuoksi. Liikenne- ja viestintäministeriön näkemyksen mukaan työryhmän toimeksiannon ja ehdotusten tavoite on erittäin perusteltu, ehdotuksilla olisi kiistatta myös myönteisiä vaikutuksia ja ehdotukset on huolellisesti valmisteltu, mutta pitäisimme lisäksi perusteltuna harkita jatkovalmistelua, jossa ministeriöiden ja keskeisten viranomaisten yhteistyössä arvioitaisiin laajemmin kiinteistön omistuksen valvontajärjestelmän tehostamista ja siihen liittyvien riskien vähentämistä. Liikenne- ja viestintäministeriö korostaa laaja-alaisen ja tehokkaan yhteistyön välttämättömyyttä kiinteistön omistuksen valvontajärjestelmän kehittämisessä. Koemme myös tärkeäksi osallistua tiivisti sekä valvontaan että sitä koskevan sääntelyn kehittämiseen. Kriittinen liikenne- ja viestintäinfrastruktuuri on keskeisessä roolissa paitsi sujuvan ja turvallisen arjen mahdollistajana, myös kansallisen turvallisuuden sekä häiriö- ja poikkeusolojen hallinnan näkökulmasta. On keskeistä, että tähän infrastruktuuriin kohdistuvista mahdollisista uhkista saadaan riittävän ajoissa tieto ja riskejä voidaan yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa vähentää esimerkiksi kiinteistönhankintaan liittyvien toimenpiteiden kautta.
      • Oikeusministeriö
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Oikeusministeriön lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta Puolustusministeriö on pyytänyt oikeusministeriöltä lausuntoa otsikkoasiassa. Esitysluonnos on valmisteltu työryhmässä, jonka työhön oikeusministeriön edustaja on osallistunut. Oikeusministeriö esittää lausuntonaan seuraavan. 1. Yleistä Esitysluonnoksessa ehdotetaan muutettavaksi eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta annettua lakia (jäljempänä ”lupalaki”). Voimassa olevan lain mukaan muun kuin EU- tai ETA-valtion kansalaisen tulee saada kiinteistönhankintaan lupa. Voimassa olevan lain 5 §:ssä säädetään luvan myöntämisen edellytyksistä eli tilanteista, joissa lupaa ei myönnetä ja tilanteista, joissa hakemus voidaan hylätä ja lupa voidaan jättää myöntämättä. Voimassa oleva sääntely luvan myöntämisen esteistä perustuu siihen, että puolustusministeriö arvioi tapauskohtaisesti lupaviranomaisena luvan myöntämisen edellytykset. Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että lakiin lisättäisiin uusi säännös, jossa säädettäisiin ehdottomasta esteestä kiinteistön hankintaluvan myöntämiseen perustuen henkilön kansalaisuusvaltioon. Esitysluonnoksessa ehdotetaan sääntelyä, jossa laissa määritettäisiin kriteerit sellaiselle valtiolle, jonka kansalaiselle ei voitaisi myöntää lupaa. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin, mitkä valtiot kulloinkin täyttävät laissa säädetyt kriteerit, jolloin kyseisten valtioiden kansalaisille ei voitaisi myöntää laissa tarkoitettua lupaa kiinteistön hankinnalle. Esitysluonnokseen sisältyvän säädösehdotuksen mukaisesti jonkin kansalaisuuden omaavat henkilöt asetettaisiin erilaiseen asemaan siten, että heille ei voitaisi myöntää lain mukaista kiinteistön hankintalupaa. Keskeisimpänä esitysluonnoksen valtiosääntöoikeudellisen arvioinnin kannalta merkityksellisenä kysymyksenä voidaan pitää sitä, onko oikeudellisesti mahdollista asettaa henkilöitä erilaiseen asemaan kansalaisuuden tai oleskeluluvan tyypin perusteella esitysluonnoksessa ehdotetulla tavalla. Oikeudellisesti esitys on merkityksellinen erityisesti sen kannalta, onko tällainen yhden kansalaisuuden omaavien henkilöiden asettaminen erilaiseen asemaan oikeudellisesti mahdollista perustuslain 6 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan kannalta. Merkitystä on myös Suomen ratifioimalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen 12. lisäpöytäkirjalla, jonka 1 artiklan nojalla laissa tunnustetuista oikeuksista nauttiminen on turvattava ilman minkäänlaista kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään perustuvaa syrjintää. Esitys on lisäksi merkityksellinen perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan ja perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeusturvaperusoikeuden kannalta. Merkitystä on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa turvatulla oikeudella oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja sopimuksen 1. lisäpöytäkirjan 1 artiklassa turvatulla omaisuudensuojalla. Lisäksi esitysluonnoksessa on tarkasteltu asiaa Euroopan unionin perusoikeuskirjan kannalta. 2. Kiinteistön hankintaluvan myöntämisen lainsäädännöllinen ehdoton este yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon kannalta 2.1. Lähtökohdista Esitysluonnoksessa ehdotettavaa lupamenettelyn ehdotonta esteperustetta on arvioitava perustuslain 6 §:n 1 momentin yhdenvertaisuussäännöksen ja 6 §:n 2 momentin syrjintäkiellon kannalta. Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään. Lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa kansalaisia tai kansalaisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että se kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa (ks. HE 309/1993 vp, s. 42— 43 ja PeVL 31/2014 vp, s. 3/I). Yleistä yhdenvertaisuussäännöstä täydentää perustuslain 6 §:n 2 momentin sisältämä syrjintäkielto, jonka mukaan ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Säännöksessä luetellut erotteluperusteet ovat syrjintäkiellon ydinaluetta. Luettelo ei ole kuitenkaan tyhjentävä, vaan eri asemaan asettaminen on kielletty myös muun henkilöön liittyvän syyn kuten kansalaisuuden perusteella (ks. HE 309/1993 vp, s. 43—44 ja esim. PeVL 31/2014 vp, s. 3/I). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti pitänyt olennaisena varmistaa, että henkilöön liittyvään syyhyn perustuva erottelu voidaan perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (ks. mm. PeVL 31/2013 vp). Valiokunta on myös korostanut, että perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti perustuslain syrjintäkieltosäännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden kohdalla korkeat (ks. esim. PeVL 31/2013 vp ja siinä mainitut PeVL 1/2006 vp, s. 2/I, PeVL 38/2006 vp, s. 2). Samoin valiokunta on kiinnittänyt huomiota valitun keinon oikeasuhtaisuuteen (PeVL 38/2006 vp, s. 3/II). (Kts. tarkemmin esim. PeVL 55/2016 vp, s. 2-3 ja PeVL 57/2016, s. 2-3) Esityksen arvioinnin kannalta oleellista on näin erityisesti se, että onko esitysluonnoksen mukaiselle sääntelylle esitettävissä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä syitä ja onko valittua keinoa pidettävä oikeasuhtaisena. Seuraavassa arvioidaan sääntelyn hyväksyttäviä syitä ja oikeasuhtaisuutta sääntelyn välttämättömyyden, oikeasuhtaisuuden ja tehokkuuden kannalta. 2.2. Kansalaisuuteen tai oleskelulupastatukseen perustuva erilainen kohtelu Esitysluonnokseen sisältyvän 5 a §:n 1 momentin mukaan kiinteistön hankintalupaa ei myönnettäisi pykälän mukaisten edellytysten täyttyessä henkilölle, jonka ainoa kansalaisuusvaltio tai kaikki kansalaisuusvaltiot täyttävät pykälässä mainitut edellytykset. Saman pykäläehdotuksen mukaan lupa voidaan myöntää tästä huolimatta kuitenkin sellaisille henkilöille, jolla on kiinteistön hankinnan sekä lupahakemuksen vireille tulon hetkellä voimassa oleva ulkomaalaislain (301/2004) 56 §:n mukainen pysyvä oleskelulupa Suomeen tai ulkomaalaislain 56 a §:n mukainen Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä oleskelulupa. Näin ollen pykäläehdotukseen liittyy erilaiseen asemaan asettaminen kahdesta näkökulmasta: 1) henkilön kansalaisuuden ja 2) oleskelulupastatuksen perusteella. Henkilön asettamista kansalaisuuden tai oleskelulupastatuksen perusteella erilaiseen asemaan voidaan pitää lähtökohtaisesti perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuna kiellettynä perusteena asettaa ihminen erilaiseen asemaan (esim. PeVL 16/2011 vp). Esitysluonnoksesta on jossain määrin vaikeasti löydettävissä tällaista arviointia. Tästä johtuen esityksessä tulee arvioida kysymystä siitä, onko käsillä perustuslain 6 §:n 2 momentin näkökulmasta hyväksyttävä syy, jonka perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti tällaisen kielletyn erotteluperusteen kohdalla korkeat. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään mahdollistanut kansalaisuuden perusteena asettaa henkilöitä erilaiseen asemaan eräissä tilanteissa. Esimerkiksi eräissä viroissa on voitu edellyttää Suomen kansalaisuutta (esim. rajavartiolaitoksen hallinnosta annettua lakia koskeva lausunto PeVL 31/2013 vp, puolustusvoimista annettua lakia koskeva lausunto PeVL 61/2018 vp, valtion virkamieslakia koskeva lausunto PeVL 33/2017 vp). Näissä sääntely-yhteyksissä on ollut kyse jossain määrin erilaisesta arviointiasetelmasta, kuin esitysluonnoksessa on kyse. Kyseisissä arviointiasetelmissa on ollut kyse enemmänkin siitä, että Suomen kansalaisuutta edellytetään tietyn juuri kyseiseen tehtävään liittyvän kansallisen turvallisuuden turvaamiseen liittyvän syyn vuoksi. Esitysluonnoksen mukaisessa sääntelyssä on edellä mainituista esimerkeistä poikkeavasti kyse enemmänkin siitä, että kansalaisuuden tai oleskeluluvan perusteella rajoitetaan kategorisesti jonkin henkilöryhmän oikeusasemaa. Keskeinen arvioinnin kysymys tässä yhteydessä on siksi se, onko tällainen tietyn henkilöryhmän oikeuksien rajoittaminen kansalaisuuteen tai oleskelulupastatukseen perustuen oikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla perusteltavissa. Esitysluonnoksessa on asianmukaisesti tuotu esiin, että perustuslakivaliokunnalla ei ole lausuntokäytäntöä täsmälleen nyt käsillä olevaa sääntelyä vastaavasta arviointiasetelmasta. Esitysluonnoksen mukainen kansalaisuuteen tai oleskelulupastatukseen perustuva kategorinen kielto on luonteeltaan poikkeava aiemmista perustuslakivaliokunnan arviointiasetelmista. Esitysluonnosta tulisi täydentää jatkovalmistelussa sen osalta, millä edellytyksillä katsotaan, että esitys täyttää edellä kuvatut korkeaksi katsotut vaatimukset kansalaisuuteen perustuvalle erilaiseen asemaan asettamiselle. Esitysluonnoksen käsittelyjärjestysjaksoon sisältyy arviointijakso esityksestä Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta. Samaan arviointijaksoon sisältyy myös arviointi esityksestä EU:n perusoikeuskirjan ja YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan sopimuksen kannalta. Esitysluonnoksessa on tunnistettu asianmukaisesti tältä osin se, että syrjintäkielto sisältyy useisiin Suomea sitoviin kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin. Tarkastelussa on käsitelty Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä erityisesti siitä näkökulmasta, missä tilanteissa kansallista turvallisuutta on pidetty hyväksyttynä syynä rajoittaa sananvapautta. Jatkovalmistelussa tarkastelua olisi syytä täydentää myös muun kuin sananvapauden rajoittamista koskevan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kannalta. Arviointia olisi syytä tarkentaa erityisesti yhdenvertaisuuteen liittyvän EIT:n ratkaisukäytännön näkökulmista. Lisäksi kun esitysluonnoksessa viitataan KP-sopimuksen 26 artiklaan, olisi arviointia syytä täydentää sen valvontakäytännön näkökulmasta. Koska esitysluonnoksessa viitataan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjaan, olisi jatkovalmistelussa syytä täsmentää arviointia relevantin EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön kannalta. 2.3. Sääntelyn välttämättömyys ja oikeasuhtaisuus Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia (Ks. esim. PeVL 3/2014 vp, s. 3, PeVL 38/2013 vp, s. 4–5, PeVL 16/2013 vp, s. 2/1, PeVL 8/2013 vp, s. 3/I). Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään (Ks. esim. PeVL 37/2013 vp, PeVL 14/2013 vp, s. 4/I, PeVL 2/2013 vp, s. 3, PeVL 5/2009 vp, s. 3, PeVL 8/2006 vp). Näin ollen sääntelyn välttämättömyys, oikeasuhtaisuus ja tehokkuus ovat asian arvioinnin kannalta merkityksellisiä kysymyksiä. Esitysluonnoksen mukaan sääntelyn oikeasuhtaisuutta on osaltaan pyritty turvaamaan eri keinoin, esimerkiksi sillä, että 5 a §:n 5 momentin mukainen valtioneuvoston asetus saisi olla voimassa vain välttämättömän ajan. Asetuksen voimassaolon ajallista rajaamista välttämättömään voidaan pitää esityksen oikeasuhtaisuuden kannalta merkityksellisenä asiana ja välttämättömänäkin rajauksena. Esitysluonnoksessa on tarkasteltu jossain määrin välttämättömyysedellytystä. Asiaa on kuvattu säätämisjärjestysjaksossa sivulla 40 esimerkiksi näin: ”Tietyn valtion kansalaisiin kohdistuvan kiinteistöjen hankinnan ehdottoman esteen voidaan katsoa olevan välttämätön tilanteessa, jossa tietty valtio omia tarkoitusperiään toteuttaakseen pyrkisi käyttämään kansalaisiaan epäasiallisesti hyväkseen Suomen kansallista turvallisuutta vaarantaen. Tällaisen tilanteen voidaan arvioida olevan todennäköisesti käsillä, kun ehdotetun 5 a §:n 1 momentin edellytykset täyttyvät. Suomalaisella viranomaisella ei ole välttämättä selvää kuvaa siitä, ketkä tietyn valtion kansalaisista olisi kyseisen valtion epäasiallisen vaikuttamisen välineinä eikä viranomaisella välttämättä olisi riittäviä resursseja tehokkaasti asiaa selvittää. Nykyisessä lupalain mukaisessa lupaprosessissa ei pystytä puuttumaan sellaisiin tilanteisiin, joissa kiinteistönhankinnan uhka muodostuu vasta hankinnan ja luvan saamisen jälkeen.” Lisäksi samalla esitysluonnoksen sivulla arviossa katsotaan, että sen saavuttaminen ei olisi mahdollista lievemmillä keinoilla ilman, että se vaatisi oleellisesti enemmän voimavaroja tilanteessa, jossa voidaan arvioida mahdolliseksi valtiollisen toimijan harjoittama laajamittainen kiinteistöjä omistavien kansalaistensa painostus, uhkailu tai muu vaikuttaminen. Jatkovalmistelussa on syytä ottaa huomioon, että viranomaisten voimavarojen säästäminen ei ole sellainen seikka, jonka on PL 6 §:n arvioinnissa katsottava muodostavan hyväksyttävän syyn erilaiseen asemaan asettamiselle. Kyseisessä perustelujaksossa on käsitelty näin ollen siis erityisesti sitä, että on mahdollista, että tietty valtio voi käyttää kansalaisiaan epäasiallisesti hyväkseen Suomen kansallista turvallisuutta vaarantaen. Voimassa olevan lupalain 5 §:n mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnetä, jos hankinnan voidaan arvioida uhkaavan kansallista turvallisuutta tai vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä, alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista tai rajavalvonnan, rajaturvallisuuden tai huoltovarmuuden varmistamista. Lisäksi luvan myöntämättä jättämisen harkinnanvaraisista edellytyksistä on säädetty pykälän 2 momentissa. Voimassaolevan lainsäädännön riittävyyttä esityksen tavoitteiden toteuttamisen kannalta ei ole arvioitu tarkemmin. Jatkovalmistelussa olisi syytä täsmentää, minkä vuoksi nykyinen sääntely, joka mahdollistaa kiinteistönhankintoihin puuttumisen kansallisen turvallisuuden vuoksi ei ole riittävää ja pidetäänkö jälkikäteistä puuttumista mahdollistavaa sääntelyä, kuten kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi annettua lakia, riittämättömänä keinona. Myös kysymystä siitä, olisiko tavoitteeseen mahdollista päästä lievemmillä keinoilla, kuten tiukentamalla nykyisiä luvan myöntämisen edellytyksiä ilman kategorista kaikkia tietyn valtion kansalaisia koskevaa kieltoa, on käsitelty kohtalaisen suppeasti. Jatkovalmistelussa on syytä tuoda esiin tarkemmin arviointia siitä, miksi ehdotettua sääntelyä on pidettävä oikeasuhtaisena ja välttämättömänä, koska nykyisen sääntelyn katsottaisiin olevan riittämätöntä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi. Esitysluonnoksen 5 a §:n 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että Edellä 1 momentissa säädettyä ei kuitenkaan sovelleta henkilöön, jolla on kiinteistön hankinnan sekä lupahakemuksen vireille tulon hetkellä voimassa oleva ulkomaalaislain (301/2004) 56 §:n mukainen pysyvä oleskelulupa Suomeen tai ulkomaalaislain 56 a §:n mukainen Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä oleskelulupa. Esitysluonnoksen sivulla 41 perustellaan tätä edellytystä muun muassa seuraavasti ”Lakiehdotuksen 5 a §:n 4 momentin perusteella henkilöiden voidaan arvioida olevan henkilöitä, jotka ovat integroituneet yhteiskuntaan ja ilmaisevat halukkuutensa pysyväisluonteiseen oleskeluunsa Suomessa hakemalla pysyvää oleskelulupaa. Poikkeuksen sitominen oleskeluluvan tyyppiin on tarkkarajainen, jolloin henkilön on yksinkertaista arvioida, kuuluuko hän ehdottoman esteen piiriin.” Esitysluonnoksessa on tarkasteltu hyvin suppeasti sitä, miksi juuri näiden oleskelulupatyyppien perusteella henkilöitä kohdeltaisiin eri tavalla muiden oleskelulupatyyppien haltijoihin nähden. Esitysluonnoksen sivulla 17 vaikutusarvioinneissa on todettu rajauksen perusteluja seuraavasti: ”Suoranaiset vaikutukset arvioidaan yksilöiden kannalta kuitenkin vähäisiksi, sillä ensisijaiset vaikutukset rajautuvat henkilöihin, joilla ei ole pysyvää oleskelulupaa Suomeen. Näin ollen voidaan arvioida, että vaikutusten kohteena ovat henkilöt, joilla ei ole muutenkaan välitöntä tarvetta tai mahdollisuuksia kiinteistön hankintaan Suomessa tai aikomusta asettautua Suomeen pysyvästi. Toisaalta esitys ei vaikuta muihin omistusasumisen tai kiinteistön hallinnan muotoihin kuten oikeuteen vuokrata tai muuten hankkia tilapäiseen käyttöön kiinteistöä.” Jatkovalmistelussa on syytä perustella tarkemmin ehdotetun 5 a §:n 4 momentin hyväksyttävyyttä syrjintäkiellon kannalta. Esitysluonnoksen vaikutusten arviointi, mikä on merkityksellinen myös esityksen säätämisjärjestysarvioinnin kannalta, vaikuttaisi jossain määrin epäselvältä myös siltä osin, miten esityksen katsotaan vaikuttavan ehdottoman kiinteistön hankintakiellon piiriin joutuvien henkilöiden mahdollisuuteen valita asuinpaikkansa perustuslain 9 §:n mukaisesti. Jatkovalmistelussa olisi syytä täsmentää vaikutusarviointeja sen kannalta, miten esityksen mukainen sääntely vaikuttaisi siihen, miten kiellon piirissä olevat henkilöt voivat valita asuinpaikkaansa. Esitysluonnoksen vaikutusarvioissa sivuilla 18-19 todetaan muun muassa seuraavaa ”Esityksessä ehdotetaan, että säännösehdotuksessa tarkoitetun, erillisellä valtioneuvoston asetuksella määritellyn valtion kansalaiset, joilla ei ole pysyvää oleskelulupaa Suomessa, eivät saisi hankkia kiinteistöä Suomesta. Tämä asettaisi tietyn väestöryhmän osan eriarvoiseen asemaan suhteessa muuhun väestöön ja muihin kansalaisuuksiin. Esitys voi aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta väestöryhmissä, joihin mahdolliset kiinteistöhankintojen rajoitukset kohdistuisivat, mikä voi heijastua myös muuhun yhteiskuntaan. Lisäksi esitys voi aiheuttaa vastakkainasettelua sanotussa väestöryhmässä. Esitys saattaa aiheuttaa säännösehdotuksessa tarkoitettujen valtioiden kansalaisten keskuudessa epäluottamusta Suomen viranomaisia kohtaan sekä yhteiskunnallista levottomuutta, joka saattaisi näkyä esimerkiksi lisääntyneinä mielenilmaisuina. Kiellon piirissä olevan valtion kansalaisten luottamus suomalaiseen oikeusjärjestelmään saattaa heikentyä, millä voisi olla vaikutusta yhteiskunnalliseen vakauteen. Pitkällä aikavälillä Suomeen voisi syntyä kansallisuusryhmittymiä, jotka eivät suhtautuisi myönteisesti suomalaiseen yhteiskuntaan. Vieras valtio voisi kohdistaa painostusta kiellon ulkopuolelle rajautuvia kansalaisiaan kohtaan, jotta nämä toimisivat kansalaisuusvaltionsa tarkoitusperien saavuttamiseksi.” Tällaisten esityksen yhteiskunnallisten vaikutusten – jotka ovat hyvinkin olennaisia - merkitystä sääntelyn oikeasuhtaisuuden ja välttämättömyyden kannalta olisi syytä arvioida osana säätämisjärjestysperusteluja. Esitysluonnosta tulisi jatkovalmistelussa täsmentää siten, että siitä ilmenisi nykyistä selvemmin, millä perusteilla katsotaan, että ehdotetun luvan myöntämisen ehdottoman esteen voitaisiin katsoa olevan välttämätöntä ja oikeasuhtaista ja sääntelylle voitaisiin katsoa olevan perusoikeusjärjestelmän kannalta korostettuja hyväksyttäviä syitä. 2.4. Sääntelyehdotuksen tehokkuudesta Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti todennut, että perusoikeusrajoitus ei voi olla oikeasuhtainen ja välttämätön, ellei se ole tehokas sen perusteena olevan hyväksyttävän tavoitteen toteuttamiseksi (esim. PeVL 44/2020 vp, s. 5, PeVM 11/2020 vp, s. 5 ja PeVL 40/2017 vp, s. 4). Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnetä yhteisölle, jossa enemmän kuin puolet osakeyhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä tai vastaava tosiasiallinen vaikutusvalta taikka sitä vastaava vaikutusvalta muussa yhteisössä tai liikkeessä on yhdellä tai useammalla 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä tai yhdellä tai useammalla kyseisen valtion alueella kotipaikkaansa pitävällä yhteisöllä tai näillä yhteensä. Ehdotuksen tarkoituksena on estää kiinteistön hankkiminen sellaisen yhteisön toimesta, jonka taustalla viime kädessä on kiinteistön hankkimisen kiellon soveltamisalaan kuuluva henkilö tai yhteisö. Säännöksen esitöiden mukaan ”[t]ällä pystyttäisiin puuttumaan omistuksen ketjuttamisella tai rinnakkaisilla omistuksilla tapahtuvaan ehdottoman esteen kiertämiseen” (s. 29). Oikeusministeriö tunnistaa sinänsä ehdotetun tapaisen sääntelyn tarpeellisuuden kiellon tehokkaan noudattamisen varmistamiseksi. Toisaalta oikeusministeriö kiinnittää huomiota eräisiin ehdotettuun säännökseen liittyviin haasteisiin, jotka olivat esillä ehdotusta valmistelleen työryhmän työskentelyssä. Oikeusministeriön edustaja on jättänyt työryhmän mietintöön seuraavan lausuman: ”Työryhmän hallituksen esityksen muotoon laaditussa mietinnössä ehdotetaan uutta sääntelyä, jolla mahdollistettaisiin kategorisesti tietyn valtion tai valtioiden kansalaisten asettaminen erilaiseen asemaan kansalaisuuteensa perustuen eräin keskeisesti oleskelulupaan liittyvin poikkeuksin. Ehdotuksessa on kyse perus- ja ihmisoikeuksien kannalta (erit. syrjintäkielto) merkityksellisestä uudentyyppisestä sääntelystä, jollaista perustuslakivaliokunta ei ole aikaisemmin tarkastellut. Katson, että vaikka mietinnössä on tehty kattavasti selkoa sääntelyn hyväksyttävästä syystä, siinä esitetyt perustelut ja arviointi erityisesti sääntelyn välttämättömyydestä, tehokkuudesta ja oikeasuhtaisuudesta eivät ole vielä riittävän kattavat ehdotetun sääntelyn valtiosääntöisten edellytysten täyttymisen perusteelliseksi arvioimiseksi.” Esityksen valossa jossakin määrin epäselväksi jää, tulisiko 2 momentin 2 kohdan edellytysten arvioinnissa ottaa huomioon myös momentin 4 kohdan poikkeussäännös oleskeluluvan osalta, ts. tulisiko lupa myönnettäväksi yhteisölle, jossa yli puolet kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä tai vastaava tosiasiallinen vaikutusvalta taikka sitä vastaava vaikutusvalta muussa yhteisössä tai liikkeessä on 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä, jolla on 4 momentissa tarkoitettu oleskelulupa. Käytännössä pykälän 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu vaikutusvalta voi muodostua hyvin monenlaisella perusteella ja vaikutusvalta voi olla yhdellä kiellon soveltamisalaan kuuluvalla henkilöllä tai yhteisöllä yksin tai näillä yhdessä. Esitöiden mukaan vaikutusvallalla tarkoitetaan esimerkiksi tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa määräysvaltaa käyttävän tahon toimintaan. Tosiasiallista vaikutusvaltaa voitaisiin käyttää esimerkiksi rahoituksen tai erilaisten julkisten tai salaisten sopimusten muodossa. Tosiasiallista vaikutusvaltaa voidaan käyttää myös kiristämällä tai painostamalla (s. 29). Edelleen, esitöiden mukaan säännöksessä tarkoitettu järjestely voisi ilmetä valvonnassa viranomaisyhteistyön tuloksena ja arvioinnin tulisi aina perustua tapauskohtaiseen kokonaisarvioon (s. 30). Pykälän 2 momentin 2 kohtaan perustuva kielto koskisi kaikkia muita kuin säännöksen 1 kohdassa tarkoitettuja yhteisöjä, jollaisia ovat muun muassa kaikki Suomen lain mukaan perustetut ja Suomessa rekisteröidyt osakeyhtiöt, osuuskunnat, henkilöyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt ja yhdistykset. Sääntely näyttää laaditun siten, että se edellyttää kaikkien kohdassa tarkoitetuille yhteisöille tapahtuvien luovutusten osalta kattavaa valvontaa. Tältä kannalta merkityksellistä on, että kiinteistön luovutuksia esimerkiksi suomalaisille yhteisöille tapahtuu vuosittain huomattava määrä eikä minkään tällaisen luovutuksen osalta voitane ilman tarkempaa selvitystä sulkea pois mahdollisuutta pykälän 2 momentin 2 kohtaan perustuvan vaikutusvallan olemassaolosta. Toisaalta, jos tosiasiallinen vaikutusvalta perustuu esimerkiksi edellä säännösehdotuksen perusteluissa mainitusti salaiseen sopimukseen taikka kiristämiseen tai painostamiseen, voi tällaisen seikan selvittäminen valvontakäytännössä olla tosiasiassa haasteellista. Sama koskee tilannetta, jossa tällainen tai muu säännöksessä tarkoitettu vaikutusvalta on yhdessä pykälän 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä/henkilöillä ja/tai momentin 1 kohdassa tarkoitetulla yhteisöllä/yhteisöillä. Esityksen valossa jossakin määrin epäselväksi jää, tulisiko 2 momentin 2 kohdan edellytysten arvioinnissa ottaa huomioon myös momentin 4 kohdan poikkeussäännös oleskeluluvan osalta, ts. tulisiko lupa myönnettäväksi yhteisölle, jossa yli puolet kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä tai vastaava tosiasiallinen vaikutusvalta taikka sitä vastaava vaikutusvalta muussa yhteisössä tai liikkeessä on 1 momentissa tarkoitetulla henkilöllä, jolla on 4 momentissa tarkoitettu oleskelulupa. Kiellon noudattamisen tehokas valvonta edellyttäisi ilmeisesti sitä, että lähtökohtaisesti kaikki yhteisöille tapahtuvat kiinteistön luovutukset tulisivat valvonnan piiriin ja kaikkien näiden tilanteiden osalta valvonnassa tulisi riittävällä tavalla selvittää ja todeta, ettei kiellon perusteena momentin 2 kohdan perusteella olevaa vaikutusvaltaa ole. Esityksen perusteluissa ei ole lähemmin käsitelty sitä, miten tällainen valvonta järjestettäisiin. Valvonnan järjestämisen kannalta käytännössä merkitystä lienee ainakin sillä, että puolustusministeriöllä on oikeus tietojensaantiin kiinteistön luovutuksista kiinteistöjen kauppahintarekisterin kautta. Tätä kautta tapahtuva tietojensaanti ei kuitenkaan voine kattaa kaikkia kiellon noudattamisen valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja yhteisön taustalla olevasta omistusrakenteesta tai mahdollisesta muusta vaikutusvallan perusteesta. Esityksen ja sen perustelujen valossa epäselväksi jää, miten kiellon valvonta on puolustusministeriön ja turvallisuusviranomaisten toimesta, ja mahdollisena yhteistyönä, tarkoitus järjestää. Esityksen vaikutusarviossa on todettu ehdotusten lisäävän turvallisuusviranomaisten työmäärää. Työmäärän lisääntymistä ei ole lähemmin arvioitu, mutta oikeusministeriön käsityksen mukaan se voi olla huomattava, kun otetaan huomioon pykälän 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun perusteen lähtökohtaisesti kattavan kaikki yhteisöille tapahtuvat kiinteistöjen luovutukset. Esitysluonnoksen sivulla 42 todetaan, että kiinteistön omistusoikeuden siirtyminen olisi kuitenkin yksityisoikeudellisesti mahdollista edelleen luvan saamisen ehdottomasta esteestä huolimatta. Sääntelykokonaisuuden kannalta merkitystä on myös luovutuksen perusteella myönnettävää lainhuutoa koskevalla maakaaren sääntelyllä ja siihen perustuvalla kirjaamisviranomaisen (Maanmittauslaitos) toiminnalla. Maakaaren mukaan jokainen on velvollinen hakemaan kiinteistön taikka sen määräosan tai määräalan saannolleen lainhuudon (MK 11:1.1 §). Lainhuutoa on haettava kuuden kuukauden kuluessa luovutuskirjan tai muun saannon perusteena olevan asiakirjan tekemisestä, jollei laissa erikseen toisin säädetä (MK 11:1.2 §). Säännöksissä tarkoitettu velvollisuus koskee myös ehdotuksessa tarkoitettuja kiinteistön luovutuksia. Kiinteistönkaupan luvanvaraisuus kytkeytyy osaksi lainhuudatusmenettelyä siten, että lainhuutohakemus on jätettävä lepäämään, jos hakijalle voitaisiin muutoin myöntää lainhuuto, mutta kiinteistön saantoon tarvitaan muun viranomaisen suostumus tai päätös (MK 12:2.1 §:n 3 kohta). Lainhuutohakemus on hylättävä, jos hakijan saannolle ei ole annettu tarvittavaa muun viranomaisen suostumusta tai päätöstä (MK 12:4 §:n 4 kohta). Voimassa oleva eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta annetusta laista johtuva luvanvaraisuus on otettu huomioon kirjaamiskäytännössä (ks. Maanmittauslaitoksen kirjaamismenettelyn käsikirja, s. 36-38) siten, että mikäli tarvittava lupa puuttuu, hakijaa pyydetään täydentämään hakemustaan tältä osin ja hakemus jätetään lepäämään. Lepäämispäätöksessä hakijalle asetetaan velvollisuus toimittaa lupa tai selvitys lupahakemuksen vireillä olosta tutkimatta jättämisen uhalla. Jos lupaa ei myönnetä, hakijalle varataan mahdollisuus perua hakemuksensa. Mikäli hakemusta ei peruta, tulee asiakasta kuulla ja viime kädessä hakemus hylätään. Luvanvaraisuuden edellytysten tutkimiseksi kirjaamisprosessissa tarkistetaan luovutuksensaajana olevan yhteisön tai luonnollisen henkilön kotipaikka ja/tai kansalaisuus. Luovutuksensaajana olevan yhteisön omistussuhteita ja tosiasiallista määräysvaltaa ei kirjaamismenettelyssä tutkita. Jos asiakirjoista suoranaisesti ilmenee ulkomainen omistus, asia selvitetään tarvittaessa. Menettelyn taustalla lienee ollut se, ettei kirjaamisviranomaisella ole kaikkien yhteisöjen lukuun tapahtuvien saantojen osalta ollut tosiasiallista mahdollisuutta selvittää taustalla olevia omistussuhteita ja/tai vaikutusvallan mahdollistavia järjestelyjä. Edellä esitetyn perusteella vaikuttaa mahdolliselta, ettei voimassa olevan lain 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen kiinteistönhankinnan luvanvaraisuus luovutuksensaajina olevien yhteisöjen osalta tule lainhuudatusmenettelyssä erityisen tehokkaasti tutkittavaksi. Siten mahdollista lienee, että jo nykyisessä kirjaamiskäytännössä lainhuuto on tullut myönnetyksi kiinteistöjen luovutuksissa yhteisöille, joiden osalta voimassa olevan lain 1 §:n 1 momentin 2 kohdan edellyttämää lupaa ei ole haettu. Nykykäytännön mahdollinen ongelmallisuus tullee korostumaan, mikäli laissa tullaan ehdotusta vastaavasti säätämään tiettyjen kiinteistönhankintojen täyskiellosta. Lakiehdotuksen vaikutusarviossa mainitusti kauppojen läpinäkyvyyden voidaan arvioida vähentyvän ja omistusjärjestelyjen monimutkaistuvan. Oikeusministeriön käsityksen mukaan maakaaren ja lupalain soveltamiseen perustuvan lainhuudatusmenettelyn toteuttaminen lakiehdotuksessa tarkoitetulla tavalla tarkoittaisi ilmeisesti sitä, että kaikkien yhteisöjen lukuun tapahtuvien saantojen osalta pitäisi erikseen riittävällä tavalla selvittää, että kiinteistönkaupan luvanvaraisuuden edellytykset eivät täyty tai että edellytysten täyttyessä lupa on myönnetty. Pykälän 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun kiinteistönhankinnan täyskiellon arvioinnissa on lisäksi syytä ottaa huomioon ehdotuksen perusteluissa (s. 30) sinänsä asianmukaisesti huomioon otettu arvio siitä, että ”yhteisön omistajuus tai tämän tosiasiallinen vaikutusvalta voisi kuitenkin luvanvaraisen hankinnan jälkeen lyhyen ajan sisään vaihtua ilman lupamenettelyä, mikä mahdollistaisi ehdottoman esteen kiertämisen yksinkertaisella järjestelyllä”. Jäljempänä esitöissä on myös todettu, että yhteisöjen omistuksen vaihtumisesta ei synny vastaavaa rekisteriherätettä kuin kiinteistöjen omistajuuden vaihtuessa, mistä johtuen kiinteistön tosiasiallinen haltija voisi jäädä katveeseen. Tämän johdosta on epäselvää, onko kiellosta säätäminen yhteisöjen osalta tehokas keino sääntelyn tavoitteiden saavuttamiseksi. Oikeusministeriön arvion mukaan ehdotuksesta ja sen perusteluista ei käy selkeästi ilmi, miten ehdotetun kiellon valvonta on yhteisöjen osalta tarkoitus järjestää. Tällä seikalla on erityistä merkitystä sen johdosta, että ehdotetussa kiellossa on kyse sekä olennaisesta perusoikeuksien rajoituksesta, että merkittävästä julkisen vallan käytöstä. Sääntelyn hyväksyttävyyden sekä perusoikeuksien rajoitusedellytysten täyttymisen kannalta voidaan pitää ongelmallisena, jos lain nimenomaisen kiellon valvontaa ei käytännössä ole mahdollista järjestää asianmukaisella, riittävän tehokkaalla, tavalla. Riittävän tehokkaan valvonnan varmistamisen tarvetta korostaa esitysluonnoksen arvio, jonka mukaan oletettavaa on, että ehdotuksen myötä muun muassa monimutkaiset omistusjärjestelyt tulisivat korostumaan, mikä puolestaan sitoisi valvontaviranomaisen resursseja ja vaatisi entistä tarkempaa luvan myöntämisen edellytyksien tutkintaa (s. 9). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti todennut, että perusoikeusrajoitus ei voi olla oikeasuhtainen ja välttämätön, ellei se ole tehokas sen perusteena olevan hyväksyttävän tavoitteen toteuttamiseksi (esim. PeVL 44/2020 vp, s. 5, PeVM 11/2020 vp, s. 5 ja PeVL 40/2017 vp, s. 4). Edellä mainitun johdosta oikeusministeriö toteaa, että mietinnössä esitetyt perustelut ja arviointi sääntelyn tehokkuudesta eivät ole vielä riittävän kattavat ehdotetun sääntelyn valtiosääntöisten edellytysten täyttymisen perusteelliseksi arvioimiseksi ja arviota tulee siksi täydentää jatkovalmistelussa. 2.5. Esityksen täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta koskevasta arvioinnista Perusoikeusrajoituksen tulee olla täsmällinen ja tarkkarajainen. Perusoikeusrajoituksen tulee olla laissa tarkkarajainen ja riittävän täsmällisesti määritetty. Rajoituksen olennaisen sisällön – kuten viranomaiselle lailla luotavan rajoittamistoimivallan käytön edellytysten ja laajuuden – tulee ilmetä laista. Esitysluonnoksessa on joidenkin kysymysten osalta todettu arvio, että ehdotus olisi tältä osin täsmällinen ja tarkkarajainen (esim. HE-luonnoksen s. 41, 43). Oikeusministeriö kiinnittää huomiota siihen, että säännösehdotuksen 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen tilanteiden tulkinnan arviointiasetelmat voivat olla jossain määrin vaikeasti ennustettavissa. Jatkovalmistelussa on syytä tarkentaa perusteluja sen osalta, että voidaanko viranomaisen harkintaa kyseisissä tilanteissa pitää riittävän täsmällisesti mainittuina, jotta viranomaisen rajoitustoimivallan olennainen sisältö ilmenee laista. Esitysluonnoksen 5 a pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnetä 1 momentissa tarkoitetun valtion alueella kotipaikkaansa pitävälle yhteisölle. Esitysluonnoksen säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan kotipaikan määritelmää arvioitavan lain 1 §:n 1 momentin 1 kohtaa vastaavasti. Viitatun lainkohdan esitöissä (HE 253/2018 vp, s. 55) ei ole käsitelty tarkemmin sitä, mitä kotipaikalla tarkoitetaan. Lain henkilöllisen soveltamisalan on perusteluissa todettu vastaavan pääosin ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta annetun lain (172/2012) 2 §:n 3 kohdassa säädettyä ja luvanvaraisuuden henkilöllistä ulottuvuutta on perusteluiden mukaan tarkoitus soveltaa mainitun lain kanssa samalla tavalla. Toisaalta myöskään ulkomaalaisten yritysostojen seurannasta annetussa laissa tai sen esitöissä ei ole tarkemmin määritelty yhteisön kotipaikkaa. Oikeusministeriö kiinnittää huomiota Suomessa noudatettavaan kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasääntöön, jonka perusteella yhtiölain valinnan kannalta keskeinen merkitys on yhtiön rekisteröidyllä kotipaikalla. Mainittua lainvalintasääntöä vastaavasti esimerkiksi osakeyhtiölaissa on säädetty, että yhtiön yhtiöjärjestyksessä on mainittava sen kotipaikkana oleva Suomen kunta. Ilmeisesti esitysluonnoksessa tarkoituksena on ollut, että 2 momentin 1 kohtaa sovellettaessa merkitystä on juuri yhteisön rekisteröidyllä/sääntömääräisellä kotipaikalla eikä esimerkiksi sillä, mistä yhtiön hallintoa hoidetaan ja/tai missä yhtiön liiketoimintaa harjoitetaan. Oikeusministeriön arvion mukaan lakiehdotuksen tai sen perustelujen täydentäminen olisi omiaan selventämään asiaa. Oikeusministeriö kiinnittää huomiota myös siihen, että pykälän 2 momentin 1 kohdassa viitataan 1 momenttiin, jossa säädetään (luonnollisen) henkilön ainoasta tai kaikista kansalaisuusvaltioista. Näin muotoiltuna 2 momentin 1 kohta voi olla tarpeettoman epäselvä sen suhteen, mitä valtiota tarkoitetaan (2 momentissa tarkoitetulla yhteisölle ei voine olla 1 momentissa tarkoitettua ”kansalaisuusvaltiota” eikä niiden kotipaikka voine olla useammassa kuin yhdessä valtiossa). Oikeusministeriön käsityksen mukaan pykälän 2 momentin 1 kohdan viittausta voisi olla perusteltua tarkentaa kohdistumaan 1 momentin 1 ja 2 kohtaan. 3. Esityksen arviointi omaisuudensuojan rajoituksen kannalta Esitysluonnoksessa on todettu, että esitystä tulee arvioida omaisuudensuojan rajoituksena. Esityksen mukaisesti käytännössä voisi ajankohtaistua tilanne, jossa kiinteistökauppa on tehty, mutta ehdottoman esteen mukaisesti lupalain mukaista lupaa ei voitaisi myöntää. Tämä poikkeaisi voimassaolevasta lupalaista siten, että voimassaolevan lain mukaan jokaisen lain soveltamisalan piiriin tulevassa asiassa arvioitaisiin aina erikseen se, voidaanko lupaa myöntää. Esitysluonnokseen sisältyvän lakiehdotuksen mukaisesti lain mukaisen ehdottoman luvan myöntämisedellytyksen voimassaollessa lupaviranomainen ei voisi myöntää lupaa tietyn kansalaisuuden omaaville henkilöille tai näiden enemmistöomistamalle liiketoiminnalle. Lisäksi rajoitettaisiin osan oleskeluluvan haltijoista oikeutta saada kiinteistönhankintalupa. Oikeusministeriö toteaa, että sääntelyehdotuksessa vaikuttaisi olevan kyse ainakin jossain määrin omaisuudensuojaan puuttumisesta. Asiassa voidaan tunnistaa ainakin kaksi erilaista tilannetta: tilanne, kun kauppa on tehty asetuksen voimassaollessa ja tilanne, kun asetus tulee voimaan kaupanteon ja lainhuudatuksen välissä. Ainakin siltä osin, kun arvioidaan, että ostajalla voidaan katsoa olleen perusteltu syy uskoa olevansa oikeutettu kaupantekoon, vaikuttaisi kyse olevan omaisuudensuojaan kohdistuvasta rajoituksesta. Esitysluonnosta olisi syytä täsmentää vielä siltä osin, että siinä tunnistetaan riittävällä tarkkuudella tämä näkökulma siitä, voidaanko ostajan katsoa olevan jossain tilanteessa olleen perustellusti oikeutettu olettamaan olevansa oikeutettu kaupantekoon. Valtioneuvoston asetus perustaisi ehdottoman esteen luvan myöntämiselle, jolloin keskeistä omaisuudensuojaa koskevan arvion kannalta vaikuttaisi olevan ainakin se, että katsotaanko lain olevan täsmällinen ja tarkkarajainen kaikissa tilanteissa ostajan kannalta sen ollessa voimassa. Arvion kannalta perusteltua olisi myös tarkastella sellaisia tilanteita, kun asetus tulisi voimaan ennen lainhuutoa koskevaa päätöstä. Siltä osin, kun kauppa ehtisi tapahtua, kiinteistön luovutuksensaaja joutuisi luopumaan omistukseen hankitusta kiinteistöstä lupalain 6 §:n mukaisella tavalla. Esitysluonnokseen sisältyy ehdotus lupalain 7 §:ään lisättävästä uudesta momentista, jossa säädettäisiin siitä, että pykälässä kustannusten korvaamisesta säädettyä ei sovelleta, jos kiinteistön hankintaan ei myönnetä lupaa 5 a §:n nojalla. Kyseinen säännös on lisätty lupalakiin perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta ”Vaikka kiinteistön luovutuksensaajalla on jossakin määrin mahdollista varautua sanottuun epävarmuuteen esimerkiksi kiinteistön luovutuksen ehtojen avulla, perustuslakivaliokunta pitää omaisuuden suojan rajoittamisen oikeasuhtaisuuden vuoksi välttämättömänä, että sääntelyä täydennetään säännöksin luovutuksensaajalle aiheutuneiden taloudellisten menetysten korvaamisesta (ks. PeVL 15/2005 vp, s. 2/I).” (PeVL 57/2018 vp, s. 3) Jatkovalmistelussa on syytä täsmentää vielä arviointia siitä, minkä ehdotetun lain mukaisista tilanteista katsotaan tarkoittavan omaisuudensuojan rajoittamista. Siltä osin, kun esityksen katsotaan tarkoittavan omaisuudensuojaan kohdistuvia rajoituksia, rajoituksen asianmukaisuutta perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta olisi syytä täsmentää jatkovalmistelussa. Erityisesti olisi syytä huomioida edellä todettuja näkökohtia siitä, että voidaanko esitysluonnoksen mukaisen sääntelymallin katsoa olevan välttämätön, oikeasuhtainen ja tehokas. Lisäksi ehdotettua 7 §:n muutosta on syytä arvioida säätämisjärjestysjaksossa tarkemmin sen kannalta, voidaanko korvauksen kieltoa pitää perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta hyväksyttävänä erityisesti huomioiden lausunnossa PeVL 57/2018 vp lausuttu. 4. Oikeusturva Esitysluonnoksen sivulla 17 on tarkastelu esitysluonnosta perustuslain 21 §:n kannalta. Esitysluonnoksessa sivulla 17 todetaan: ”Perustuslain 21 §:ssä säädetään oikeusturvasta. Lakiehdotuksen 5 a §:ssä olisi kyse luvan myöntämisen ehdottomista esteistä, mikä tarkoittaisi kielteisen lupapäätöksen tekemistä säännöksen tarkoittamissa tilanteissa. Lupahakemusten käsittelyyn sovellettaisiin hallintolain säännöksiä, joiden voidaan katsoa turvaavan asianmukaisen käsittelyn vaatimukset. Kiinteistön ostajalla olisi edelleen lupalain 9 §:n nojalla oikeus valittaa lain nojalla annetuista päätöksistä hallinto-oikeuteen, joten perustuslaista johtuva oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi tältä osin täyttyy. Viime kädessä henkilö voisi saattaa asiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tai Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi.” Esityksen mukainen sääntely rakentuisi siten, että kun asetuksella on säädetty ehdottoman esteen soveltamisesta, ei lain mukaista kiinteistön hankintalupaa voisi myöntää. Näin ollen varsinaisesti silloin, kun lupahakemus on tehty ehdottoman esteen voimassaollessa, tulisi lupaviranomaisen hylätä hakemus. Perustuslain 21 §:n vuoksi on merkityksellistä, että kielteinen päätös lupahakemukseen on mahdollista saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. 5. Esitysluonnoksen 5a §:n 1 momentista Esitysluonnoksen 5a §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen edellytys lakiehdotuksen mukaisen asetuksen antamiselle on linkitetty siihen, että henkilön kansallisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Perusteluissa on käsitelty asiaa siltä kannalta, että kansallisuusvaltio voisi käyttää kansalaisiaan Suomen kansallisen turvallisuuden vaarantamiseen. Ehdottoman edellytyksen käyttöönoton edellytyksenä ei ole kuitenkaan esitysluonnoksen mukaan se, että viranomaisarvion mukaan on olemassa jonkinasteinen riski siihen, että valtio voi käyttää kansalaisiaan epäasiallisesti Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavalla tavalla. Jatkovalmistelussa olisi syytä harkita ehdotuksen oikeasuhtaisuuden parantamiseksi säännöstasoista lisäedellytystä siitä, että ehdottoman esteen käyttöönoton yksi edellytys arvioinnissa olisi se, että voidaan pitää mahdollisena, että kyseinen valtio voisi käyttää kansalaisiaan epäasiallisesti Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavalla tavalla. Tällainen lisäedellytys arvioinnissa lisäisi edellytyksen siitä, että viranomaisten tulee arvioida, että asiaan liittyy selvästi uhka kansalaisten käyttämisestä kansallista turvallisuutta vaarantavalla tavalla. Lakiehdotuksen 5 a §:n 1 momentin johtolauseessa mainitaan henkilö ja tämän ainoa kansalaisuusvaltio tai kaikki kansalaisuusvaltiot. Momentin 2 kohdassa viitataan johtolauseeseen maininnalla, ”joka voi tai jotka voivat” aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Yksin lakiehdotuksen sanamuodon perusteella epäselväksi voi jäädä, viittaako 2 momentin kriteeri johtolauseessa mainittuun ”henkilöön” vai ”kansalaisuusvaltioon tai kansalaisuusvaltioihin”. Säännöskohtaisten perusteluiden valossa näyttää selvältä, että ehdotuksessa on tarkoitettu viimeksi mainittua. Ehdotetun sääntelyn selkeyden näkökulmasta oikeusministeriö pitää aiheellisena lakiehdotuksen täsmentämistä tältä osin jatkovalmistelussa siten, että säännöskohtaisissa perusteluissa säännöksen tarkoituksesta mainittu käy selvemmin ilmi myös lain sanamuodosta. Esitysluonnoksen 5a §:n 1 momentin säännöskohtaisissa perusteluissa kuvataan, että 1 momentin 1 kohdan mukainen arviointi liittyy valtion täysivaltaisuuteen. Esitysluonnoksen säännöskohtaisissa perusteluissa (esim. sivu 24) täysivaltaisuutta ja alueellisen koskemattomuuden turvaamista käsitellään erityisesti perustuslain ja aluevalvontalain esitöiden kautta. Koska säännösehdotuksessa olisi kyse arviosta siitä, onko EU-päätöksenteon puitteissa tehty 1 kohdassa tarkoitettu päätös, voisi olla perusteltua täsmentää täysivaltaisuutta koskevaa oikeudellista tarkastelua myös kansainvälisen oikeuden näkökulman osalta. 6. Esitysluonnoksen tarkentaminen perustuslain 80 §:n kannalta (Esitysluonnoksen 5a §:n 5 momentin asetuksenantovaltuus) Esitysluonnoksen 5 a §:n 5 momentin mukaan Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitetuista valtioista. Valtioneuvoston asetus voi olla voimassa vain välttämättömän ajan. Jos 1 momentissa tarkoitetut ehdottoman esteen edellytykset eivät enää täyty, valtioneuvoston on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin valtioneuvoston asetuksen muuttamiseksi tai kumoamiseksi. Esitysluonnoksen mukaisen luvan myöntämisen ehdoton este tulisi sovellettavaksi tietyn valtion kansalaisten osalta, kun valtioneuvosto on todennut jonkin valtion täyttävän 5 a §:n 1 momentin 1 ja 2 edellytykset ja antanut 1 momentissa tarkoitettuja valtioita koskevan asetuksen. Ehdoton este tulisi sovellettavaksi lupalain mukaisessa harkinnassa vain silloin, kun valtioneuvoston 5 a §:n 5 momentin mukainen asetus on voimassa. Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Esitysluonnoksen 5a §:n 5 momentin mukainen asetus tarkoittaisi henkilöiden asettamista erilaiseen asemaan näiden kansalaisuuden perusteella. Näin ollen asetuksella asetettaisiin tietyn kansalaisuuden omaava henkilöryhmä muista poikkeavaan asemaan. Jatkovalmistelussa arviointia siitä, että valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää tällaisen ehdottoman esteen käyttöönotosta, on syytä tarkentaa. Perustuslakivaliokunta on lähtökohtaisesti katsonut, että lain soveltamisalan tulee ilmetä suoraan laista, eikä asetuksella voida vaikuttaa lain soveltamiseen. Perustuslakivaliokunta on eräissä tapauksissa katsonut poikkeuksellisesti mahdolliseksi sääntelymallin, jossa lain soveltamista on rajoitettu valtioneuvoston asetuksella. Esimerkkinä voidaan todeta, että arvioidessaan kalastuslain muutoksia perustuslakivaliokunta totesi, että ”Kalastuslakiehdotukseen sisältyy eräitä asetuksenantovaltuuksia, joiden nojalla valtioneuvosto voi asetuksella kieltää kalastuksen tai rajoittaa kalastusoikeutta (esim. 52 §, 55 § ja 59 §). Perustuslakivaliokunta on aiemmin kalastuslain nyt ehdotettua 59 §:ää vastaavaa muutosehdotusta tarkastellessaan (PeVL 20/2010 vp, s. 3) pitänyt tällaista sääntelytapaa periaatteellisesti ongelmallisena, koska kalastusoikeuden rajoitus ei tällöin itse asiassa perustu lakiin vaan asetukseen.” (PeVL 58/2014 vp, s. 6/II) Valiokunta totesi katsovansa, että ”sääntelyteknisesti perustelluin ratkaisu näissä säännöksissä (52 §, 55 § ja 59 §) olisi yleisen vaarantamiskiellon tai huolehtimis- taikka suojeluvelvoitteen sisällyttäminen lakiin. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin tällöin antaa tarkempia säännöksiä kiellon tai velvoitteen toteuttamisesta. Tällainen sääntelytapa ei valiokunnan mielestä estäisi esityksen perusteluissa mainittujen ja sinänsä hyväksyttävien joustoelementtien huomioon ottamista asetuksia laadittaessa, eikä se liioin merkitsisi vaatimusta tarpeellisten rajoitusten säätämisestä laissa.” (PeVL 58/2014 vp, s. 7/I, kts. myös PeVL 20/2010 vp, s. 3) Valiokunta on kuitenkin pitänyt mahdollisena sääntelyn poikkeuksellinen tarkkuus ja yksityiskohtaisuus huomioiden mahdollista säännellä lain mukaisten kieltojen käyttöönottoa asetuksella erityisesti siksi, että ehdotettua säännöstä ei pidetty suoranaisesti perustuslain vastaisena, vaan ehdotusta voitiin valiokunnan mukaan luonnehtia pikemminkin varsin erikoislaatuiseksi sääntelytekniseksi ratkaisuksi, jossa lainsäätäjän tarkoittamat kiellot itse asiassa aineellisesti sisältyvät lakiin mutta jossa ne otetaan erikseen käyttöön valtioneuvoston asetuksella.” (PeVL 58/2014 vp, s. 6). Valiokunta kiinnitti arvionsa tuolloin vahvasti siihen, että kyse oli hyvin tarkasta ja yksityiskohtaisesta asetuksenantovaltuudesta, jonka vuoksi valiokunta piti kyseistä sääntelymallia mahdollisena. Nyt käsillä olevassa arviointitilanteessa vaikuttaisi olevan kyse kuitenkin edellä mainittua arviointiasetelmaa avoimemmasta asetuksenantovaltuudesta, johon liittyisi merkittävää harkintavaltaa. Säätämisjärjestysperusteluissa esitysluonnoksen sivulla 43 asetuksenantovaltuutta luonnehditaan mm. seuraavalla tavalla ”Ehdotettu valtuussäännös asetuksen antamiseen on laadittu täsmälliseksi ja tarkkarajaiseksi. Lisäksi lailla säädettäisiin yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Ehdotettuun asetuksenantovaltuuteen ei sisälly merkittävää harkintavallan käyttöä eikä se sisällä valtuuksia asioista, joista tulee säätää lailla. Valtuussäännöksessä on kyse ainoastaan lakia tarkentavien säännösten antamisesta. Valtioneuvoston asetuksella ei itsessään puututtaisi kiinteistön kauppaa, vaan kyse olisi sen toteamisesta, mitkä valtiot täyttävät 5 a §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset. Valtuutussäännös ei siten ole ristiriidassa perustuslain kanssa.” Esitysluonnoksen mukaan asetuksella annettaisiin tarkemmin säännökset 1 momentissa tarkoitetuista valtioista. Asetuksen antaminen edellyttäisi näin ollen siis valtioneuvoston arviointia siitä, täyttyvätkö 1 momentissa mainitut edellytykset. Näin ollen asetuksen antaminen edellyttäisi sekä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun Euroopan unionin neuvoston päätöksen tekemistä, että momentin 2 kohdassa tarkoitetun uhkakriteerin täyttymistä. Esitysluonnoksen mukainen asetuksenantamista koskeva harkintavalta näyttää jäävän jossain määrin avoimeksi. Esitysluonnoksesta jää tällä hetkellä jossain määrin epäselväksi, onko valtioneuvostolla lähtökohtaisesti velvoite antaa asetus heti, kun kriteerit ovat täyttyneet, vai sisältyykö tällaisessa tilanteessa asetuksenantovaltuuteen vielä harkintavaltaa. Asetuksen antamista ja sen kumoamista koskevan harkintavallan tulisi olla mahdollisimman sidottua, eikä valtioneuvoston toimivaltaa asiassa tulisi jättää liian avoimeksi. Pykäläehdotuksen mukaan asetus saisi olla voimassa vain rajatun ajan. Pykäläehdotuksen mukaan, jos 1 momentissa tarkoitetut ehdottoman esteen edellytykset eivät enää täyty, valtioneuvoston on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin valtioneuvoston asetuksen muuttamiseksi tai kumoamiseksi. Säännöskohtaisissa perusteluissa sivulla 32 on todettu, että valtioneuvoston tulisi seurata asetuksen voimassaolon edellytyksiä, jottei yksilön oikeuksia rajoitettaisi enempää kuin on välttämätöntä. Jatkovalmistelussa on syytä pyrkiä täsmentämään asetuksenantovallan ja sen kumoamista koskevan harkinnan yksiselitteisyyttä. Laista ja sen esitöistä tulee ilmetä selvästi, minkä kriteerien tarkalleen ottaen tulee täyttyä, jotta asetusta tulee muuttaa tai se tulee kumota. Esimerkiksi voisi olla syytä täsmentää, että edellytetäänkö 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun Euroopan unionin neuvoston päätöksen muuttamista tai kumoamista vai voiko 1 kohdan edellytykset päättyä myös muun muuttuneen asiantilan toteavan päätöksen perusteella. Lisäksi 1 momentin 2 kohdan osalta voisi olla syytä täsmentää arviota sen osalta, onko valtioneuvostolla harkintavaltaa, jos viranomaisarvion mukaan edellytys ei enää täyty, vai tuleeko valtioneuvoston ryhtyä asetuksen muuttamiseen tai kumoamiseen saamansa viranomaisarvion perusteella. Tällainen perustelujen täsmentäminen selventäisi sitä, millaista harkintavaltaa valtioneuvostolla on asetuksen voimassaolon osalta. Momenttia koskevissa säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan seuraavasti: ”Euroopan unionin neuvosto on Euroopan unionin virallisessa lehdessä julkaistussa päätöksessä 2014/145/YUTP todennut Venäjän loukanneen Ukrainan alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Lisäksi Suojelupoliisi on todennut vuoden 2023 vuosikirjassaan Venäjän olevan Suomen rajanaapurina ja Euroopassa sotaa käyvänä maana olevan merkittävin kansallisen turvallisuuden uhka Suomelle. Siten huhtikuun 2024 tilanteen perusteella voidaan pitää todennäköisenä, että valtioneuvosto toteaisi asetuksessaan Venäjän täyttävän 5 a §:n 1 momentissa tarkoitetut edellytykset.” Jatkovalmistelussa olisi syytä täsmentää, onko tämän arvion tarkoitus olla vain yksi esimerkki, jolla on tarkoitus esittää ennalta arvio siitä, tulisiko valtioneuvosto antamaan asetuksen hallituksen esityksen antamishetkellä vallitsevissa oloissa vai onko kappaleen tarkoitus asettaa arvioinnin edellytys myös myöhempiä tilanteita koskien. 7. Kokoavia huomioita Oikeusministeriö katsoo, että jatkovalmistelussa esitysluonnosta on syytä täsmentää edellä esitettyjen kysymysten osalta. Esitysluonnoksessa tehdyn valtiosääntöoikeudellisen arvion täsmentäminen on tarpeen, jotta eduskunta saa riittävät tiedot esityksen arvioimiseksi. Oikeusministeriö katsoo, että esitysluonnoksessa on tehty selkoa sääntelyn hyväksyttävästä syystä, mutta siinä esitetyt perustelut ja arviointi erityisesti sääntelyn välttämättömyydestä, tehokkuudesta ja oikeasuhtaisuudesta eivät ole vielä riittävän kattavat ehdotetun sääntelyn valtiosääntöisten edellytysten täyttymisen tarkemmaksi arvioimiseksi. Johanna Suurpää Osastopäällikkö Lauri Koskentausta Lainsäädäntöneuvos
      • Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ja Esittelijäneuvos Kristian Holman
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Puolustusministeriö on pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiehen lausuntoa työryhmän mietinnöstä koskien luonnosta hallituksen esitykseksi eduskunnalle eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain (jäljempänä lupalaki) muuttamisesta. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 a §, jossa säädettäisiin luvan myöntämisen ehdottomista esteistä. Lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnettäisi henkilölle, jonka kansalaisuusvaltion Euroopan unioni on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja jonka kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset säännöksessä tarkoitetuista valtioista. Esityksen mukaan lupaa ei myöskään myönnettäisi, jos luovutuksensaajana on yhteisö, jonka kotipaikka on 1 momentissa tarkoitetun valtion alueella tai jonka omistus tai muu vastaava vaikutusvalta on 1 momentissa tarkoitetun valtion kansalaisella, kansalaisilla, kyseisen valtion alueelle rekisteröidyllä yhteisöllä tai näillä yhdessä. Ehdotettua sääntelyä ei kuitenkaan sovellettaisi 1 momentissa tarkoitettuihin henkilöihin, joilla on kiinteistön hankinnan sekä luvan hakemisen hetkellä voimassa oleva pysyvä oleskelulupa Suomeen tai Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä EU-oleskelulupa, vaan henkilöön sovellettaisiin voimassa olevaa lupalakia. Totean lausuntonani seuraavan. Puheena oleva hallituksen esitysluonnos perustuu aiemmin vireillä olleeseen hankkeeseen Venäjän kansalaisiin kohdistuvista kiinteistöhankinnan lisärajoituksista. Hankkeessa ei nähty tarvetta Venäjän kansalaisten kiinteistönhankintojen kieltämiselle silloisessa turvallisuustilanteessa. Esitysluonnoksen mukaan turvallisuustilanne on kuitenkin kiristynyt hankkeen valmistuttua joulukuussa 2022. Venäjän Ukrainassa käymän hyökkäyssodan pitkittyminen, Suomen liittyminen Natoon ja Venäjän hybriditoimet Suomen ja Venäjän välisellä rajalla antavat aihetta selvittää asiaa uudestaan tässä hankkeessa. Esityksen taustalla on perustavanlaatuinen turvallisuustilanteen muutos, jossa merkittävin yksittäinen tekijä on ollut Venäjän Ukrainaa vastaan käynnistämä täysimittainen hyökkäyssota. Esitysluonnoksen mukaan huhtikuun 2024 tilanteen perusteella rajoitus kohdistuisi todennäköisesti Venäjän kansalaisiin. Rajoitus vaikuttaisi näin ollen noin 20 000:een Suomessa ilman pysyvää oleskelulupaa olevaan Venäjän kansalaiseen siten, että heillä ei olisi mahdollisuutta hankkia Suomesta kiinteistöä. Sääntelyn ulkopuolelle jäävät kuitenkin esimerkiksi ne henkilöt, joihin soveltuvat voimassa olevan lupalain 2 §:ssä säädetyt poikkeukset (s. 19). Luonnoksen mukaan (s. 3) 30.9.2022 voimaantulleet ja kesällä 2023 yhä kiristyneet maahantulorajoitukset ovat tosiasiallisesti lopettaneet Venäjällä asuvien Venäjän kansalaisten tekemät kiinteistökaupat. Vastaavasti yhä toteutuvat kaupat ovat vaatineet puolustusministeriöltä entistä enemmän omistajien taustojen ja taustayhteyksien selvittämistä. Esitysluonnoksessa todetaan, että esitystä valmistelevalla työryhmällä on ollut käytettävissään eri viranomaisten turvaluokiteltuja uhka- ja vaikutusarvioita. Arvioiden mukaan tietyn valtion kansalaisiin ja yhteisöihin kohdistuvalla kiinteistönhankintojen kiellolla voitaisiin pienentää riskejä, joita kiinteistönhankinnasta voi seurata. On selvää, ettei näitä turvaluokiteltuja tietoja ole tässä esitysluonnoksessa tuotu esille, mutta jo esitysluonnoksesta ilmenevien tietojen perusteella ja turvallisuustilanteen muuttumisesta johtuvien kansalliseen turvallisuuteen liittyvien näkökohtien korostumisen johdosta esitysluonnosta voidaan pitää sinällään tavoitteiltaan lähtökohtaisesti perusteluna. Ehdotuksen todetaan olevan merkityksellinen perustuslain 6 (yhdenvertaisuus), 9 (liikkumisvapaus), 15 (omaisuuden suoja), 21 (oikeusturva) ja 80 §:n (asetuksen antaminen ja lainsäädäntövallan siirtäminen) kannalta. Käsitykseni mukaan ehdotus on merkityksellinen erityisesti yhdenvertaisuuden ja syrjintäkiellon kannalta. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Esitysluonnoksen säätämisjärjestysperusteluiden mukaisesti (s.38) kansalaisuuteen perustuvan erilaisen kohtelun voidaan katsoa alkuperän käsitteen alla kuuluvan perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädettyihin nimenomaisesti kiellettyihin syrjintäperusteisiin, joiden kohdalla erilaisen kohtelun perustelemiselle asetettavat vaatimukset ovat korkeat. Näin on myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklan kannalta. Totean perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvien hyväksyttävyys- ja suhteellisuusvaatimusten osalta seuraavan (PeVM 25/1994, s. 5). Hyväksyttävyys tarkoittaa, että rajoituksen tulee olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima. Perusoikeuksien hyväksyttävinä rajoitusperusteina voivat yleisesti ottaen tulla kysymykseen muiden perusoikeuksien turvaaminen tai jokin muu painava yhteiskunnallinen intressi. Suhteellisuusvaatimukseen kuuluu, että rajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi ja rajoitus on sallittu ainoastaan, jos rajoituksen taustalla oleva tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä myöskään pidemmälle kuin on perusteltua, kun otetaan huomioon rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään. Tässä tapauksessa erilaisen kohtelun perusteena olisi kansallisen turvallisuuden suojaaminen, mikä on sinänsä erittäin painava yhteiskunnallinen intressi. Perustuslakivaliokunta on todennut muun muassa rajavartiolain muuttamista koskevassa lausunnossaan PeVL 37/2022, että ”valtion tulee pyrkiä takaamaan kansallinen turvallisuus sekä yleinen järjestys kaikissa olosuhteissa (PeVL 16/2022 vp, kappale 10). Ehdotettujen toimien taustalla on valiokunnan mielestä hyväksyttäviä intressejä, jotka voivat ääritapauksessa palautua jopa henkilökohtaisen turvallisuuden perusoikeuteen (PeVL 16/2022 vp, kappale 5, ks. myös PeVL 5/1999 vp, s. 2/II, ks. myös esim. PeVL 36/2020 vp, s. 3, PeVL 73/2018 vp, s. 3, PeVL 15/2018 vp, s. 8).” Perustuslakivaliokunta on myös pitänyt kansalliseen turvallisuuteen liittyviä seikkoja sellaisina painavina perusteina, joiden vuoksi ulkomaalaisten henkilöiden ja yhteisöjen puolustusteollisuuden alan yritysostoja voitiin rajoittaa (PeVL 16/2011 vp, s. 2 – HE 42/2011 vp). Pidän kuitenkin kysymyksenalaisena, onko nyt ehdotettu perusoikeusrajoitus välttämätön sinänsä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi ja eikö tavoite olisi saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Nähdäkseni esitysluonnoksessa olisi voinut nyt esitettyä perusteellisemmin pohtia sitä, olisiko ehdotukseen liittyviä perus- ja ihmisoikeusongelmia mahdollista lieventää vaihtoehtoisilla keinoilla. Esitysluonnoksessa ei mielestäni ole arvioitu riittävällä tavalla esimerkiksi sitä, miksi voimassa olevan lupalain mukaisia luvan myöntämisen edellytyksiä kehittämällä ja tiukentamalla ei voitaisi saavuttaa ehdotetun sääntelyn tavoitteita riittävällä tavalla ottaen huomioon sen, että lupaharkintamenettely olisi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta huomattavasti ongelmattomampi kuin nyt ehdotettu kansalaisuuteen perustuva ns. täyskielto. Kysymys ei tällöin olisi pelkästään kansallisuuteen perustuvasta kategorisesta esteestä kiinteistöhankinnoissa, vaan turvallisuusetujen suoja toteutettaisiin selvitys- ja lupamenettelyssä arvioimalla tilanne tapauskohtaisesti kokonaisuutena. Esitysluonnoksessa on todettu vaihtoehtoisten toteuttamistapojen osalta (s. 19), että ”Työryhmässä keskusteltiin siitä, voitaisiinko nykyisiä lupalaissa tarkoitettuja luvan myöntämisen edellytyksiä tiukentaa siten, että muutoksilla pystyttäisiin turvaamaan Suomen kansallista turvallisuutta entistä paremmin nykyisten valvontakeinojen puitteissa. Työryhmän toimeksianto ei kuitenkaan antanut mahdollisuutta tällaiselle kehittämiselle, eikä esimerkiksi Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavan toimijan mahdollisten muiden kansalaisuuksien paremmalle huomioon ottamiselle.” Totean, että työryhmän toimeksiannon sisältö ei ole hyväksyttävä peruste olla esittämättä asianmukaista muiden toteuttamisvaihtoehtojen arviointia. Ehdotuksen taustalla näyttää olevan yhtäältä ajatus siitä, että valtiollinen toimija voi pyrkiä painostamaan kansalaisiaan käyttäen avuksi esimerkiksi kiinteistön omistajan perhesiteitä tai painostavan valtion alueella olevaa omaisuutta, jotta nämä toimisivat vieraan valtion intressien mukaisesti. Toisaalta kansalliselle turvallisuudelle aiheutuva uhka voi konkretisoitua vasta hyvinkin pitkällä, kymmenien vuosien aikajänteellä. Uhkaa kansalliselle turvallisuudelle voi olla lisäksi vaikea todentaa luvan myöntämisen hetkellä käytettävissä olevin tiedoin. Luvan myöntämisen hetkellä harmittomaksi katsottu kiinteistö omistuksineen voisi siten muodostaa uhan omistajan kansalaisuudesta johtuvien, esimerkiksi kyseisen kansallisuusvaltion lainsäädännöstä kumpuavien velvoitteiden vuoksi, vaikka omistajataholla itsellään ei olisi halua vaikuttaa vieraan valtion intressien mukaisesti. (s. 9-10) Vaikka näin voi ollakin, kiinteistöhankinnasta mahdollisesti kymmenien vuosien päästä konkretisoituvan uhkan todennäköisyys jää nähdäkseni pieneksi ja joka tapauksessa hyvin vaikeasti arvioitavaksi. Sen sijaan ns. täyskiellon piiriin kuuluvien henkilöiden osalta ehdotettu perusoikeusrajoitus on jokaisen osalta todellinen ja konkreettinen. Tällä on nähdäkseni merkitystä arvioitaessa rajoituksen oikeasuhtaisuutta. Totean myös, että mietintöluonnoksessa ei ole tehty selkoa Venäjän kansalaisuudesta johtuvien, sen ”lainsäädännöstä kumpuavien” velvoitteiden sisällöstä. Esitetyn perusoikeusrajoituksen ehdottomuutta lieventää se, että rajoitus ei koske henkilöä, joka on saanut pysyvän oleskeluluvan Suomeen. Tämä on sinänsä myönteistä. Toisaalta mietinnön perusteella siinä kuvattu vasta pitkän ajan päästä konkretisoituvan uhkan vaara liittyy myös näihin henkilöihin, ja vaara jatkuu ainakin niin pitkään kuin henkilöt ovat Venäjän kansalaisia, mahdollisesti Suomen kansalaisuuden ohella. Mietinnössä on katsottu, että lakiehdotus on välttämätön tärkeän yhteiskunnallisen edun turvaamiseksi, eikä sen saavuttaminen olisi mahdollista lievemmillä keinoilla ilman, että se vaatisi oleellisesti enemmän voimavaroja (s. 40). Pidän kuitenkin ilmeisenä, kuten mietinnössäkin on todettu, että ehdotetun lainsäädännön myötä muiden hallinnanmuotojen, kuten vuokraamistoiminnan, sekä bulvaanien kautta tapahtuva kiinteistönhankinta lisääntyisi. Bulvaanien lisäksi kauppojen läpinäkyvyyden voidaan arvioida vähentyvän ja omistusjärjestelyjen monimutkaistuvan, mikä vaikeuttaa kiinteistönhankintojen valvontaa ja lisää resurssitarvetta kiinteistön kauppoihin kohdistuvalle valvontatyölle puolustusministeriössä ja lausuvissa viranomaisissa. Kiinteistönhankintojen ehdottomien esteiden myötä valvonnan tilannekuvan voidaan arvioida heikentyvän, kun kiinteistönhankinta tosiasiallisesti siirtyy peiteltyihin järjestelyihin, joiden valvomisen edellytykset ovat heikommat. (s. 17-18) Jos ja kun näin on, ehdotus voi pahimmillaan vaikeuttaa kansallista turvallisuutta aidosti uhkaavien kiinteistöhankintojen havaitsemista lupavalvonnassa. Mielestäni tämä asettaa ehdotuksen välttämättömyyden vakavasti kyseenalaiseksi. Ehdotuksen välttämättömyyden arvioinnissa on otettava huomioon myös se, että lupalakiin on äskettäin (lailla 20.12.2022/1098) lisätty yhdeksi luvan epäämisen perusteeksi se, että kiinteistön hankinnan voidaan arvioida uhkaavan kansallista turvallisuutta. Lisäksi ns. turvalunastuslailla voidaan jälkikäteen puuttua kansallista turvallisuutta vaarantavaan kiinteistönomistukseen. Esitysluonnoksessa on tuotu esille myös merkittäviä kielteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia (s. 18), joita ei mielestäni voida jättää huomioimatta arvioitaessa ehdotuksen oikeasuhtaisuuden vaatimusta. Totean myös, että mietintöluonnoksessa ei ole arvioitu, olisiko ehdotetun lain säätäminen määräaikaiseksi perusteltua, koska siinä esitetyt rajoitustoimenpiteet perustuvat olosuhteiltaan muuttuvaan turvallisuustilanteeseen. Tällaisella erotteluperusteen ajallisesti rajoitetulla soveltamisella on merkitystä oikeasuhtaisuuden vaatimuksen kannalta. Toisaalta, mikäli ne valtiot, jotka täyttäisivät ehdotetun 5 a §:n 1 momentissa tarkoitetut edellytykset, määritettäisiin ehdotuksen mukaisesti valtioneuvoston asetuksella, joka on voimassa vain välttämättömän ajan, ehdotettu sääntely muodostuisi tosiasiassa määräaikaiseksi. Esitysluonnoksesta ilmenevä valtioneuvostolle suunniteltu asetuksenantovaltuus antaisi valtioneuvostolle merkittävää valtaa määrittää se valtio tai ne valtiot, jotka voivat aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Asetuksesta seuraisi siis suoraan se, minkä valtion kansalaisiin laki tulisi sovellettavaksi. Valtioneuvostolla olisi arviossaan käytettävissään mahdollisesti sen kaltaista tilannetietoa uhka-arvioista, joka ei välttämättä ole julkista. Toisaalta ehdotuksen perusoikeusvaikutuksia voidaan pitää niin merkittävinä, että se saattaa edellyttää asiasta säätämistä lain tasolla. Mikäli uhkaa aiheuttavista valtioista säädettäisiin lain tasolla, lain tulisi olla määräaikainen. Esitysluonnos herättää myös kysymyksen tasavallan presidentin roolista päätettäessä henkilön kansalaisuusvaltion aiheuttamasta uhasta Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Perustuslain 93 §:n 1 momentin mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Suomen kansalliselle turvallisuudelle uhan aiheuttavan valtion määrittämisen voisi ajatella viime kädessä liittyvän kyseisen perustuslain säännöksen soveltamisalaan. Esitysluonnoksessa ei ole kuitenkaan lainkaan käsitelty tätä kysymystä. Kaiken edellä esitetyn perusteella pidän ehdotusta ongelmallisena sen sisältämien perusoikeusrajoitusten välttämättömyyden ja oikeasuhtaisuuden kannalta. Kun ehdotukseen sisältyy muitakin valtiosääntöisiä kysymyksiä, mahdollisesta hallituksen esityksestä on syytä pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto. Totean lopuksi yksittäisenä kirjoitusteknisenä huomiona, että esitysluonnoksen säätämisjärjestysperusteluissa (s. 39) viitataan oletettavasti virheellisesti perustuslakivaliokunnan lausuntoon PeVL 22/2022 vp, joka koskee esitystä laiksi maatalouden harjoittamisesta luopumisen tukemisesta annetun lain muuttamisesta.
      • Suomen Kuntaliitto ry, Korhonen Ari
        Uppdaterad:
        25.10.2024
        • Mietinnön lakiluonnoksessa ehdotetaan, että lupaa kiinteistön hankinnalle ei saisi myöntää henkilölle, jonka kansalaisuusvaltion Euroopan unioni on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä, ja jonka kansalaisuusvaltio voi aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Lisäksi lupaa ei myöskään myönnettäisi yhteisöille, joissa todellinen määräysvalta on em. maan kansalaisilla tai sinne rekisteröidyillä yhteisöillä. Kuntaliiton näkemyksen mukaan lupalakiin ehdotettu lisäys on tarpeellinen ja selkiyttää joihinkin kiinteistökauppoihin liittyvää lupamenettelyä. Ehdotus ei kuitenkaan poista kaikkia mahdollisuuksia kiinteistöhankintoihin esim. bulvaanien tai vuokraamisen kautta, mutta on Kuntaliiton arvion mukaan nykyiseen tilanteeseen riittävä. Edelleen käytössä olisivat myös turvallisuusperusteinen etuosto-oikeus, turvallisuusperusteinen lunastus sekä tietyissä tilanteissa myös kunnan mahdollisuus etuosto-oikeuden käyttöön tai lunastukseen maankäyttö- ja rakennuslaissa ilmenevin perustein. Kuntaliitto kuitenkin huomauttaa, että mietinnön vaikutusten arvioinneissa ei ole huomioitu tilannetta, jossa kaupat jäävät tekemättä ja kiinteistö jää myymättä pitkäksi aikaa. Mietinnössä on todettu, että esityksellä arvioidaan olevan lieviä vaikutuksia mahdollisuuksiin myydä kiinteistöjä tietyillä alueilla ostajien vähentyessä ja siten markkinahintojen laskuun näillä alueilla. Kuntaliitto arvioi, että monet näistä luvanvaraisista kiinteistökaupoista tapahtuisivat kunnissa, jotka ovat menettäneet elinvoimaansa Venäjän hyökättyä Ukrainaan mm. kiristyneiden maahantulosäännösten myötä. Paikalliset vaikutukset ovat oleellisesti kansallisia vaikutuksia merkittävämpiä. Venäläiset ovat olleet suurin yksittäinen kiinteistön hankinnalle lupaa hakeva ryhmä. Monet potentiaalisista kaupoista tapahtuvat myös venäläisten omistajien välisenä kauppana. On mahdollista, että myymättä jääneet kiinteistöt jäävät tyhjilleen pitkäksi aikaa ja ränsistyvät. Tilanne saattaa tuottaa ongelmia kunnille ja paikallisille asukkaille. Lakimuutoksen myötä turvallisuusperusteisen etuosto-oikeuden käyttö vähenee ratkaisevasti, joten käyttämättömät kiinteistöt jäävät lopulta kuntien vastuulle. Kunnille säädettyjen lunastusoikeuksien ja -velvollisuuksien kautta ne saattavat aiheuttaa mahdollisesti suuriakin korjaus- ja purkukuluja. Ei ole perusteltua, että lakimuutoksesta syntyvä tilanne jää yksin kuntien vastuulle ja kannettavaksi. Kuntaliiton näkemyksen mukaan tulisi tarkastella mahdollisuuksia lakimuutoksen seurauksena tyhjilleen ja käyttämättä jäävien kiinteistöjen hallinnalle ja lunastuksille valtion toimesta. Ongelma ei liene kansallisella tasolla laaja, mutta yksittäiseen kuntaan voi osua useitakin kuvatun kaltaisia tapauksia.
      • Metsähallitus
        Uppdaterad:
        24.10.2024
        • Metsähallitus pitää esitystä perusteltuna.
      • Senaatti-konserni, Marko Härkönen, Johtaja, Kiinteistökehitys ja -myynti
        Uppdaterad:
        24.10.2024
        • Yleistä Hallituksen esitysluonnos on pääosin hyvin valmisteltu, perusteltu ja esitetyllä tavalla tarkkarajainen. Tarkastelimme asiaa kiinteistövaihdannan ja markkinoiden toimivuuden näkökulmasta ja toteamme mm. lupamenettelyn ennustettavuuden yhdeksi tärkeäksi tavoitteeksi. Sääntelyn tarkkarajaisuus on mm. siksi tässä keskeistä ja koemme, että siinä on onnistuttu. 5 a §: Luvan myöntämisen ehdottomat esteet Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 a §, jossa säädettäisiin kiinteistön hankintaa koskevan luvan myöntämisen ehdottomista esteistä. Ehdottomalla esteellä tarkoitettaisiin syytä, jonka vuoksi puolustusministeriö ei saisi myöntää kiinteistön hankinnalle lupaa muuten kuin ehdotetun pykälän 3 momentissa ja 2 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Kiinteistömarkkinoiden kannalta näemme, että ehdotettu sääntely potentiaalisesti lisää luvan myöntämisen ennakoitavuutta säädöstekstin ollessa ehdottoman kiellon muodossa. Siitä huolimatta, että sääntelyn keskeisenä vaikutuksena tulisi olemaan annettavassa valtioneuvoston asetuksessa määriteltyjen ostajien poissulkeminen markkinoilta, emme usko sen vaikuttavan kiinteistöjen vaihdantaan merkittävällä tavalla. 7 §: Kustannusten korvaaminen Hallituksen esitysluonnoksessa on esitetty lisättävän 7 §:ään rajaus kustannusten korvaamisesta tilanteessa, jossa ostaja ei saa lupaa kiinteistön ostamiselle 5 a §:ään perustuen. Valtio ei olisi korvausvastuussa hankinnan johdosta syntyneistä rahoitus- ja muista tarpeellisista kustannuksista eikä kiinteistön hallinnasta, hoidosta ja kunnossapidosta syntyneistä kustannuksista tilanteessa, jossa ostaja on ottanut riskin hankkiessaan kiinteistön ennen puolustusministeriön myöntämää lupaa. Näemme, että ehdotetun uuden 3 momentin tarkoitus on kannatettava ja perusteltu, sillä ostajan tulisi itse tunnistaa kuuluvansa siihen ryhmään, jota 5 a §:n ehdoton este koskee. Ennen luvan myöntämistä tehdyt toimenpiteet ovat ostajan vastuulla olevia liiketaloudellisia riskejä, eikä ehdottoman esteen alaiselle ostajalle voisi lakimuutoksen jälkeen olla oikeutta saada korvauksia ko. kustannuksista. Emme näe ehdotetulla muutoksella kielteisiä vaikutuksia valtion kiinteistömyynteihin. Esitetty muutos vaikuttaa lähinnä lupaharkintamenettelyyn sitä selkeyttäen ja tehden lupaharkinnasta nykyistä lainsäädäntöä ennustettavamman.
      • Maahanmuuttovirasto
        Uppdaterad:
        23.10.2024
        • Maahanmuuttovirasto kiittää mahdollisuudesta osallistua hankkeeseen ja lausua otsikon asiassa. Maahanmuuttovirasto lausuu seuraavaa: Maahanmuuttovirasto katsoo, että viranomaisten välinen yhteistyö on tärkeää lakiin eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta ehdotetun 5 a §:n alaisissa tilanteissa. Maahanmuuttovirasto painottaa, että tiedonvaihto Maahanmuuttoviraston ja turvallisuusviranomaisten välillä olisi tärkeää tilannekuvan muodostamiseksi ehdotetun pykälän alaisten kiinteistöhankintayritysten määrällisestä kehittymisestä. Tätä tilannekuvaa Maahanmuuttovirasto voi edelleen hyödyntää osana oleskelulupahakemusten riskiperusteisen käsittelymallin jatkokehittämistä. Lisäksi Maahanmuuttoviraston ja turvallisuusviranomaisten tiivistä yhteistyötä on tarpeen jatkaa myös kansalaisuusasioissa, jotta voidaan mahdollisuuksien mukaan ehkäistä kyseessä olevan sääntelyn kiertämistä Suomen kansalaisuuden saamisen kautta. Maahanmuuttovirasto tiedostaa, että tämän lain muutoksen myötä saattaa nousta esiin myös pohdinta siitä, voitaisiinko henkilön pelkkään kansalaisuusvaltioon perustuvaa uhka-arviota tehdä myös oleskelulupaharkinnassa. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan ole mahdollista, ja vastaavanlaisen pelkkään henkilön kansalaisuusvaltioon perustuvan uhka-arvion tekemiseen oleskelulupa-asioissa tulisi olla korkea kynnys, sillä oleskeluoikeuden myöntämiseen Suomessa voidaan tunnistaa liittyvän enemmän perusoikeusliitännäisiä kysymyksiä kuin oikeuteen hankkia kiinteistö Suomessa ulkomaan kansalaisena.
      • Verohallinto, Pääjohtaja Markku Heikura, ylitarkastaja Markus Kautto
        Uppdaterad:
        23.10.2024
        • Verohallinto esittää hallituksen esitysluonnoksen johdosta lausuntonaan seuraavaa. Verohallinto pitää esitettyjä lakimuutoksia työryhmän tavoitteiden saavuttamiseksi sinällään oikean suuntaisina. Lakiehdotuksiin sisältyvien soveltamisrajoitusten ja niistä seuraavan bulvaanien käytön todennäköisen lisääntymisen takia on kuitenkin vaarana, ettei lakimuutoksilla tule olemaan harmaan talouden torjunnan ja kiinteistöjen avulla tapahtuvan vaikuttamisen vähentämisen näkökulmasta tavoiteltuja vaikutuksia. Esitysluonnoksessa ei esitetä muutettavaksi puolustusministeriön tai Verohallinnon ja muiden viranomaisten tiedonsaantioikeuksia. Bulvaanien käytön lisääntyminen lisäisi kuitenkin myös viranomaisten työmäärää kiinteistöjenhankintojen todellisten toimijoiden selvittämisissä.
      • Korkein hallinto-oikeus
        Uppdaterad:
        22.10.2024
        • Korkein hallinto-oikeus ilmoittaa kohteliaimmin, ettei se anna lausuntoa asiassa.
      • Työ- ja elinkeinoministeriö, Työllisyys ja toimivat markkinat -osasto
        Uppdaterad:
        22.10.2024
        • Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto työryhmän mietinnöstä; luonnos hallituksenesitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta Työ- ja elinkeinoministeriö kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa otsikon asiassa. Työ- ja elinkenoministeriön huomioita Työ- ja elinkeinoministeriö pitää ehdotuksen tavoitteita kansallisen turvallisuuden vahvistamiseksi kannatettavina. Ehdotuksen tarkoituksena on aiempaa paremmin estää kiinteistöjen avulla mahdollisesti, muuttuneessa turvallisuustilanteessa, tapahtuva vihamielinen laaja-alainen vaikuttaminen Suomessa samalla perusoikeuksia kunnioittaen. Kiinteistöhankintojen rajoittaminen kieltämällä yksiselitteisesti ehdotuksessa määriteltyjen tahojen kiinteistöhankinnat mahdollistaisi valvonnassa tarvittavien resurssien paremman kohdistumisen. Samalla on huomioitava, että ehdotetut lisärajoitukset saattavat johtaa muiden kiinteistönhallintamuotojen suosion yleistymiseen. Osana kiinteistöhankintojen luvanvaraisuuden lisärajoitusten arviointia tulisi jatkossa kiinnittää huomiota myös muiden hallinnanmuotojen tuottamiin riskeihin. Näitä ovat mm. kiinteistöosakeyhtiöt, asunto-osakeyhtiöt, yrityskauppojen mukana siirtyvät kiinteistöt sekä vuokra-oikeudet. Ehdotuksessa todetaan myös, että kiinteistönhankinnat esimerkiksi bulvaanien kautta saattaisivat lisääntyä ja omistusjärjestelyt saattaisivat monimutkaistua, mikä lisäisi resurssitarvetta kiinteistön kauppoihin kohdistuvalle valvontatyölle puolustusministeriössä ja lausuvissa viranomaisissa. Ehdotuksen 5 a §:n määritelmät luvan myöntämisen ehdottomille esteille on kirjoitettu joustavasti, mutta samalla riittävän tarkasti. Lisärajoitusten piiriin kuuluvien yritysten ja muiden yhteisöjen osalta ehdotettu muotoilu, jossa määritelmä on sidottu määräysvaltaan ja äänioikeuksiin on perusteltu. On hyvä huomioida, että voimassa olevan lupalain mukaiset menettelyt velvoittavat edelleen henkilöitä ja yhteisöjä, joihin ei kohdistu luvan myöntämisen ehdotonta estettä, mutta ovat kuitenkin voimassa olevan lupalain soveltamisalassa. Ehdotetun 5 a §:n 1 momentin mukaan lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnettäisi henkilölle, jonka ainoan kansalaisuusvaltion tai kaikkien kansalaisuusvaltioiden Euroopan unionin neuvosto on päätöksessään, joka on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Jatkovalmistelussa olisi hyvä myös arvioida, milloin ja millä tavalla kyseessä oleva määritelmä raukeaa yksittäisen valtion osalta. Osastopäällikkö, ylijohtaja Jan Hjelt Erityisasiantuntija Linda Rönnqvist
      • Aleksanterinliitto Ry
        Uppdaterad:
        11.9.2024
        • Aleksanterinliitto ry, niiden ihmisten edustajana, joiden oikeuksia ja etuja tämä lakiehdotus suoraan loukkaa, pitää sitä täysin mahdottomana hyväksyä, syrjivänä ja tehottomana. Lakiehdotusta ei tule hyväksyä, koska sen perustelujen mukaan se loukkaa noin 20 tuhannen Suomessa laillisesti asuvan venäläisen oikeuksia ‒ niiden, joilla on A- ja B-tyypin oleskelulupa. Kyseessä on Suomen historian ensimmäinen todellisesti syrjivä lakiehdotus, joka rikkoo suoraan perustuslain 6 §:ää ja yhdenvertaisuuslain 8 §:ää kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kiellosta. Lakiehdotus on lähtökohtaisesti syrjivä, sillä kiellon piiriin kuuluvien maiden kuvaus sisältää kriteerejä, jotka on tarkoituksellisesti kohdistettu tiettyyn valtioon - Venäjän federaatioon. Tämä todetaan suoraan sekä lakiehdotuksen otsikossa että perusteluissa. Se on myös edellä mainittujen perustuslain ja yhdenvertaisuuslain pykälien vastainen. Edellä mainittujen syiden lisäksi lakiehdotuksen hyväksymättömyyteen vaikuttaa myös se, että se on tehoton asetettujen tavoitteidensa saavuttamisessa. Puolustusministeriö perustelee lain tarpeellisuutta maan turvallisuuden puolustamisella. Suomessa on kuitenkin jo nyt käytössä menettely strategisesti tärkeiden kohteiden suojelemiseksi, kuten kiinteistökauppojen hyväksyminen puolustusministeriön itsensä toimesta (https://www.defmin.fi/luvat_ja_asiointi/kiinteistonostajien_luvat#e13410f6). Tämä menettely on selvästi lakiehdotusta tehokkaampi, koska siinä jokainen hakemus käsitellään yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti, eikä pelkästään mahdollisen ostajan kansalaisuuden perusteella. On selvää, että minkä tahansa passin haltija voi yrittää tehdä epäilyttävän kaupan. Näin ollen tämä lakiehdotus ei paranna Suomen turvallisuutta millään tavalla, vaan syrjii vain merkittävää osaa maassa laillisesti asuvista. Tällaista lakia ei tulisi koskaan hyväksyä oikeusvaltiossa.
      • Oikeuskanslerinvirasto
        Uppdaterad:
        10.9.2024
        • Viite: Puolustusministeriön lausuntopyyntö 2.9.2024, VN/30610/2023 Asia: Työryhmän mietintö, luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annetun lain muuttamisesta Yleistä Esityksen pääasiallinen tarkoitus on turvata Suomen kansallista turvallisuutta rajoittamalla sellaisten EU- ja ETA-valtioiden ulkopuolisten kansalaisten kiinteistönhankintaa Suomessa, joiden kansalaisuusvaltion Euroopan unioni on päätöksessään todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä ja lisäksi tämän kansalaisuusvaltion arvioidaan voivan aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle. Hallituksen esitysluonnos on pääosin varsin hyvin valmisteltu. Se antaa runsaasti tietoa nykytilasta, sekä juridisesta että tosiasiallisesta. Ehdotettavan lainsäädännön vaikutuksia on myös arvioitu jonkin verran, mutta taloudellisia vaikutuksia voisi vielä tarkentaa. Varsinkin alueellisten taloudellisten vaikutusten arviota tulisi täsmentää ja tarkentaa. Olisi tarpeen selventää muun muassa sitä, mille maantieteellisille alueille, mihin ihmisryhmiin ja minkälaisten kiinteistöjen ostajiin ja myyjiin perusoikeusrajoitukset pääasiallisesti kohdistuisivat. Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys –osassa perusoikeusvaikutuksia on tarkasteltu kiitettävästi sekä kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden että kansallisen valtiosäännön kannalta. Hallituksen esitysluonnoksessa on tunnistettu, että ehdotuksilla olisi vaikutuksia useisiin perus- ja ihmisoikeuksiin. Kiinnitän lausunnossani erityisesti huomiota omaisuuden suojaan (PL 15 §) ja yhdenvertaisuuteen (PL 6 §:n 1 momentti) sekä asetuksenantovaltuuteen (PL 80 §:n 1 momentti). Omaisuuden suoja ja yhdenvertaisuus Kuten esitysluonnoksen säätämisjärjestysperusteluissa todetaan, ehdotettavalla lainsäädännöllä olisi vaikutusta perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten sekä EU:n peruskirjan suojelemaan omaisuuden suojaan. Perusoikeusrajoituksen rajoituskriteereiden täyttymistä arvioitaessa on välttämätöntä erotella rajoitusten vaikutus eri henkilöihin. Näin on hallituksen esityksessä tehtykin. Omaisuuden suojaan kohdistuisi rajoituksia toisaalta niille henkilöille, jotka eivät lainsäädännön takia saisi kiinteistöjään myytyä ja niille, jotka eivät saisi ostaa kiinteistöjä. Erottelu on perusoikeusvaikutusten kannalta merkittävä ja sitä olisi nähdäkseni hyvä pohtia myös yhdenvertaisuuden arvioinnissa. Ehdotettu lainsäädäntö asettaisi ostajia keskenään eriarvoiseen asemaan, samoin välillisesti myyjiä. Esitysluonnoksessa on referoitu EIT:n ratkaisukäytäntöä ja tuomioistuimen käyttämää niin kutsuttua fair balance –testiä, jonka mukaan valtion harkintavaltaa on arvioitava. Osittain arviossa ajaudutaan kuitenkin lähelle sivupolkuja, sillä on kyseenalaista, missä määrin esimerkiksi sananvapautta koskeva oikeuskäytäntö on merkityksellistä tässä yhteydessä. Nähdäkseni voisi olla selkeämpää pitäytyä omaisuuden suojaa ja syrjinnän kieltoa koskevassa oikeuskäytännössä. Kuten esitysluonnoksessa todetaan, omaisuuden suojan osalta valtiolla on harkintamarginaalia ja omaisuuden suojaa rajoittavat toimet voivat olla hyväksyttäviä. Yhdyn luonnoksessa esitettyyn yleisarvioon, jonka mukaan kansallinen turvallisuus on sinänsä hyväksyttävä syy rajoittaa omaisuuden suojaa ehdotettavalla tavalla. Hyväksyttävyyden arvioinnissa yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto ovat kuitenkin tärkeitä tekijöitä. EIT:n oikeuskäytännössä on kiinnitetty huomiota siihen, onko omaisuuden suojaa koskeva rajoitus kohdistunut vain tiettyyn ihmisryhmään vai ollut luonteeltaan yleinen (Hentrich v. Ranska 1994; R.Sz. v. Unkari 2013). Kansalaisuuden perusteella tapahtuvaa erilaista kohtelua on arvioitu hallituksen esitysluonnoksessakin selostetuissa latvialaistapauksissa (Andrejeva v. Latvia 2009; Savickis ja muut v. Latvia 2022). Näissäkin tapauksissa tuomioistuimen perusteluissa näkyy, että valtiolla on pääsääntöisesti varsin paljon harkintavaltaa omaisuuden suojan ja yhdenvertaisuuden rajoittamisessa. Hallituksen esitysluonnoksen perusteluissa selostetaan hyvin perustuslakivaliokunnan käytäntöä yhdenvertaisuudesta, joka voitaneen kiteyttää niin, lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa kansalaisia tai kansalaisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että se kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin. Ratkaisevaksi nousee siis hyväksyttävä syy (ks. esim. PeVL 102/2022 vp, kohdat 4-5 ja niissä viitattu käytäntö). On huomattava, että EIT on todennut valtion menettelyn olleen syrjivää tilanteissa, joissa erilainen kohtelu on sidottu maahanmuuttostatukseen (ks. Ponomaryovi v. Bulgaria 201; Anakomba Yula v. Belgia 2009). Nyt ehdotettavassa lainsäädännössä kiinteistön ostamisen esto sidottaisiin sekä kansalaisuuteen että maahanmuuttostatukseen (pysyvän oleskeluluvan puuttumiseen). Hallituksen esitykseen tulisi vielä sisällyttää arvio siitä, miten EIT:n ratkaisukäytäntöä on tältä osin tulkittava ehdotettavien toimien kannalta. Perusoikeusrajoituksen hyväksyttävyyttä arvioitaessa merkitystä voi antaa myös sille, että esitykseen ei sisälly korvausehdotusta. EIT:n ratkaisukäytännössä omaisuudensuojan rajoituksia arvioitaessa on kiinnitetty huomiota siihen, onko valtio järjestänyt jonkinlaisen korvauksen. Nähdäkseni tuomioistuimen käytännöstä ei kuitenkaan ole tulkittavissa sellaista linjanvetoa, että nyt ehdotettavien toimien kaltaisissa tilanteissa olisi aina mahdollistettava korvauksen saaminen (ks. esim. S.A. Bio d’Ardennes v. Belgia 2019; ks. myös Katte Klitsche de la Grange v. Italia 1994; Pialopoulos ja muut v. Kreikka 2001; Sporrong ja Lönnroth v. Ruotsi 1982). Hallituksen esitykseen tulisi silti sisällyttää arvio siitä, olisiko lainsäädännöllä tavoiteltuja päämääriä mahdollista saavuttaa perusoikeuksiin vähemmän puuttuvin keinoin (ks. James ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta 1986; Koufaki ja Adedy v. Kreikka 2013). Hallituksen esitysluonnokseen sisältyy vertaileva osuus, jonka perusteella vaikuttaa siltä, ettei muissa tarkastelluissa maissa ole voimassa ehdotetun kaltaista kiinteistön kauppaa estävää lainsäädäntöä, vaan lähtökohta useissa maissa on lupamenettely. Nähdäkseni ehdotetut rajoitukset omaisuuden suojaan ja yhdenvertaisuuteen ovat rajattuja. Sääntely sisältäisi poikkeuksia luvan saamisen ehdottomista esteistä tilanteessa, jossa henkilöllä on pysyvä oleskelulupa Suomeen tai Suomen myöntämä pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen pysyvä EU-oleskelulupa. Näiden poikkeusten lisäksi on jo voimassa olevassa lain 2 §:n 2 ja 3 momenteissa on erikseen säädetty muun muassa perhesuhteisiin liittyvistä lupaharkinnan ulkopuolelle jäävistä poikkeuksista, joita ei olisi tarkoitus muuttaa. Perusoikeuksien rajoituksista säädettäessä on huolehdittava siitä, että henkilöillä on oikeusturvakeinoja käytettävissään. Esitysluonnoksen osassa Lakiehdotuksen suhde perustuslakiin todetaan, että ehdotuksen 5 a §:ssä olisi kyse luvan myöntämisen ehdottomista esteistä, mikä tarkoittaisi kielteisen lupapäätöksen tekemistä säännöksen tarkoittamissa tilanteissa. Lupahakemusten käsittelyyn sovellettaisiin hallintolain säännöksiä, joiden voidaan katsoa turvaavan asianmukaisen käsittelyn vaatimukset. Kiinteistön ostajalla olisi edelleen lupalain 9 §:n nojalla oikeus valittaa lain nojalla annetuista päätöksistä hallinto-oikeuteen, joten perustuslaista johtuva oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi täyttyy. Yhdyn tähän arvioon. Yksityiskohtana todettakoon, että esitysluonnoksen vaikutusarviointia koskevassa luvussa todetaan, ettei voida poissulkea, että ehdotetun lainsäädännön myötä muiden hallinnanmuotojen, kuten vuokraamistoiminnan, sekä bulvaanien kautta tapahtuva kiinteistönhankinta lisääntyisi. Bulvaanien lisäksi kauppojen läpinäkyvyyden voidaan arvioida vähentyvän ja omistusjärjestelyjen monimutkaistuvan, minkä arvioidaan vaikeuttavan kiinteistönhankintojen valvontaa ja lisäävän resurssitarvetta kiinteistön kauppoihin kohdistuvalle valvontatyölle puolustusministeriössä ja lausuvissa viranomaisissa. Tämä saattaisi edellyttää henkilötyövuosien lisäämistä. Nähdäkseni resurssikysymystä on hyvä jatkovalmistelussa vielä selvittää, sillä yksilöiden oikeuksien kannalta ei ole hyväksyttävää, että lupaprosessi ruuhkautuu. Toisaalta on hyvä huomata, ettei arvioitu bulvaani- tai muu lain rajamailla tapahtuva toiminta ole pelkästään valvontaresursseihin liittyvä seikka, vaan vaikuttaa myös lakiehdotuksen hyväksyttävyyteen laajemmin. Nähdäkseni jatkovalmistelussa olisi hyvä selvittää keinoja säätää niin, ettei bulvaanit ynnä muut monimutkaiset omistusjärjestelyt haitallisella tavalla lisäänny. Asetuksenantovaltuus Lakiehdotus sisältää valtioneuvostolle osoitetun asetuksenantovaltuuden. Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvosto voidaan valtuuttaa antamaan asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Perusoikeuksia on mahdollista rajoittaa vain lailla. Hallituksen esitysluonnoksessa arvioidaan, että ehdotettu valtuussäännös asetuksen antamiseen on laadittu täsmälliseksi ja tarkkarajaiseksi. Lisäksi lailla säädettäisiin yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Ehdotettuun asetuksenantovaltuuteen ei sisälly merkittävää harkintavallan käyttöä eikä se sisällä valtuuksia asioista, joista tulee säätää lailla. Valtuussäännöksessä on kyse ainoastaan lakia tarkentavien säännösten antamisesta. Valtioneuvoston asetuksella todettaisiin, mitkä valtiot täyttävät 5 a §:n 1 momentissa säädetyt edellytykset. Valtuussäännös ei siten ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä hallituksen esitysluonnoksessa ehdotettu tulkinta on kyseenalainen. Nyt ehdotettavassa sääntelykokonaisuudessa valtioneuvostolle annettaisiin varsin merkittävää valtaa, josta seuraisi suoraan huomattavia vaikutuksia yksilöiden oikeuksille ja velvollisuuksille. Nämä kuuluvat lain alaan ja eduskunnan päätäntävaltaan. Asetuksenantovaltuuksiin on perustuslakivaliokunnan käytännössä kohdistettu vaatimuksia sääntelyn täsmällisyydestä ja tarkkarajaisuudesta. Valiokunta on katsonut, että toimialoittain ja toiminnoittain vaihtelevista velvoitteista säätäminen asetuksen tasolla voi olla perusteltua, jos sääntely muutoin lain tasolla muodostuisi tarpeettoman yksityiskohtaiseksi ja tapauksittaiseksi (PeVL 1/2013 vp, s. 2/II ja PeVL 58/2010 vp, s. 3/I). Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, etteivät valtuudet voi tällöinkään muun muassa velvoitteiden perusteiden osalta jäädä täysin avoimiksi (PeVL 58/2010 vp, s. 3/I). Toimeentulotuesta annetun lain muutosehdotuksessa olisi jätetty tarpeellisen suuruisten asumismenojen määrä ja siten toimeentulotuen edellytykset tältä osin lähes kokonaan asetustasolla määräytyväksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan kyse oli kuitenkin selvästi yksilön oikeuksien perusteisiin kohdistuvasta sääntelystä. Lakiin ehdotetusta valtuussäännöksestä eivät käyneet ilmi edes asumismenojen määrittelyn kuntakohtaisuus ja riippuvuus perhekoosta. Lisäksi valiokunta piti ehdotuksen sanamuotoa varsin vaikeasti avautuvana ja sellaisena, ettei se rajaa asetuksenantajan harkintavaltaa riittävästi. Asetuksenantovaltuutta oli perustuslain 80 §:stä johtuvista syistä välttämätöntä täsmentää (PeVL 11/2023 vp, kohta 6). Nyt ehdotettu asetuksenantovaltuus on muotoiltu seuraavasti: ”Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset 1 momentissa tarkoitetuista valtioista. Valtioneuvoston asetus voi olla voimassa vain välttämättömän ajan. Jos 1 momentissa tarkoitetut ehdottoman esteen edellytykset eivät enää täyty, valtioneuvoston on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin valtioneuvoston asetuksen muuttamiseksi tai kumoamiseksi.” Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että ”Lupaa kiinteistön hankinnalle ei myönnetä henkilölle, jonka ainoan kansalaisuusvaltion tai kaikkien kansalaisuusvaltioiden; 1) Euroopan unionin neuvosto on päätöksessään, joka on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä, todennut loukanneen toisen valtion alueellista koskemattomuutta, suvereniteettia ja itsenäisyyttä; ja 2) joka voi tai jotka voivat aiheuttaa uhkaa Suomen kansalliselle turvallisuudelle.” Pykälän 1 momentin 2 kohta on tulkinnalle avoin, eikä juuri rajoita valtioneuvoston harkintavaltaa. Nähdäkseni asetuksenantovaltuutta on jatkovalmistelussa vielä perusteltava tarkemmin perustuslakivaliokunnan käytännön valossa. Vaihtoehtoina lienee säätää asetuksenantovaltuudesta tarkemmin ja täsmällisemmin, tai säätää kansalaisuusvaltiosta lain tasolla. Jatkovalmistelussa tulisi myös arvioida tarkemmin sääntelyn ajallista ulottuvuutta. Harkittavaksi on syytä ottaa, olisiko laki mahdollisesti säädettävissä määräaikaiseksi. Sama koskee asetusta. Asetus on nyt ehdotetussa mallissa ilmeisesti ajateltu annettavan toistaiseksi voimassa olevana mutta niin, että valtioneuvoston olisi muutettava tai kumottava se, kun asetusta edellyttävät olosuhteet eivät enää olisi käsillä. Toinen vaihtoehto olisi määräaikainen asetus. Herää kysymys myös itse laista: onko sen tarpeen olla voimassa silloinkin, kun mikään sen nojalla annettu asetus ei olisi voimassa, vai onko hallituksen esityksen taustaoletus se, että aina olisi joku valtio kiellettyjen listalla? Luonnoksessa esitetään, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, mutta asiasta olisi syytä pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto. Yhdyn tähän näkemykseen. Perustuslakivaliokunnan lausunto on nähdäkseni tarpeen myös asetuksenantovaltuudesta. Tämä asiakirja on allekirjoitettu sähköisesti. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti Esittelijäneuvos Susanna Lindroos-Hovinheimo